15.9.13

Vieraisiin kulttuureihin tutustumisesta

Mafalala-blogissa on pohdintaa "afrikkalaisesta kirjallisuudesta" ja siinä sivutaan myös "autenttisuuden" käsitystä, kritiikkiä siitä että eräs kirjailija on kirjoittanut hahmonsa ajamaan autolla vaikka tämä ei ole "autenttista afrikkalaisuutta".

Olen ajoittain kyllä pohtinut autenttisuutta käsitteenä ja vaikkapa sitä millä perusteella meille eksoottisista kulttuureista valitaan kirjoja käännettäviksi. Ehkä kirjan pitää olla sillai sopivan lähestyttävä että se ei vaadi valtavaa määrää taustatietoja tai aktiivisesti riko maailmankuvaamme vastaan, mutta silti eksoottisen "autenttinen" että lukija on varmasti tietoinen että nyt minä luen Afrikkalaista Romaania.

Toisaalta liikaa ei voi tuota kritisoida, keskustelussa on hyvä pitää myös mielessä että suomalainen lukija halunnee hieman eri asioita mosambikilaisesta kirjasta kuin mosambikilainen, eteläafrikkalainen tai portugalilainen lukija ja  painottaa lukukokemuksessaan eri asioita, joten se miten paikalliset suhtautuvat johonkin tiettyyn kirjaan ei välttämättä korreloi suuntaan tai toiseen miten minun lukukokemukseni kanssa käy.

Koska olen bloggaaja, siirryn puhumaan omista kokemuksistani ja vaihdan esimerkiksi populaarimusiikin. Kun asuin Espanjassa kuuntelin aika laajalla otannalla paikallista musiikkia, ja ihastuin kovasti copla-musiikkiin, mikä huvitti paikallisia tuttuja koska tuo on musiikkia joita heidän isoäitinsä kuuntelevat...myös cuple kävi tutuksi ja sevillanoja ja zarzuelaa tuli kuunneltua (flamencosta en jostain syystä juuri pitänyt, en tiedä miksi, vaikka kiinnostavaa sekin toki oli).
Toisaalta moni paikallinen suosittu pop-rock-yhtye ei mitenkään erottunut aiiemmin kuulemistani muunmaalaisista yhtyeistä ja Heroes del Silencion tai Familyn suuruus jäi havaitsematta. Toki jotkut kiinnostivat toimivina lajityyppinsä edustajina (esim. hyvin tasokas indiepop-skene).

Samaa on tapahtunut muidenkin maiden piirissä. Saksassa NDWn ohella viehätti vaikkapa epäilyttävä Wildecker Herzbuben, ei niinkään Wir sind Helden, ja Maanamin debyytti on Puolassa kulttilevy ja minulle lähinnä "tämähän on jo kuultu". Toisaalta Saksassa fanitetaan Eläkeläisiä ja mm. Värttinä on monenmaalaisilta saanut innostunutta huomiota kun taas jostain CMX:n Aurasta on joutunut selittämään että ei sen hienoutta tajua jos ei ollut suomalainen teini kun se ilmestyi. 

Joka maassa on kivoja pop/rock-yhtyeitä jotka sattuivat olemaan paikallisella tasolla juuri oikeita juuri oikeaan aikaan ja nauttivat näin suurta suosiota, mutta jotka kelle tahansa muulle ovat aika lailla samanlaisia kuin mikä tahansa muukin yhtye. Ja joka maasta löytyy myös hieman nolostuttavia kuriositeetteja joihin muut saattavat hyvinkin reagoida "mitä tää on, tää on jännä". Riippumatta siitä kummat kuvastavat paremmin sitä todellisuutta jossa paikalliset oikeasti elävät.
Sama pätee myös muihin taiteenlajeihin, vaikkapa elokuviin tai kirjallisuuteen (köh, Aki Kaurismäki, köh, Arto Paasilinna). Tai kun me luemme "afrikkalaista kirjallisuutta", savimajat saavat ensihuomion.

7 kommenttia:

Juha Makkonen kirjoitti...

Disney Land antaa "autenttisen" kuvan esim. Norjasta. Maan muista erottavia piirteitä korostetaan. Tarjotaan vuonoja ja viikinkejä siinä määrin, ettei alkuperäinen jälkiteollinen länsimainen maisema tee vaikutusta, koska se on "nähty". :-)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Niin totta - kauneus on katsojan silmässä vai miten se meni ? ja näkökulmasta johtuvissa odotuksissa. Eihän Suomikaan ole yhtä Lappia eikä kaduilla kulje jääkarhuja, vaikka asiaa tuntematon ja kauempaa tuleva vierailija näin saattaisi olettaakin (huom. olen vastannut itse noihin kysymyksiin...)

Kirjan ja musiikin kokemus on aina riippuvainen kokijan taustasta - siksi me voimme pitää isoäitien musiikista ja vierailijat innostua jostain vanhasta kliseestä, joka heille onkin uutta ja tuoretta näkökulmaa :-)

hdcanis kirjoitti...

Jep. Monissa Afrikan maassa on sitten pitkään ollut että maata on katseltu ja määritetty vain ulkopuolisin silmin ja oma kirjallinen kulttuuri on nuori ja pikkuhiljaa esiin nouseva, joten toimiva tasapaino on vielä hakusessa.

Mutta tasapaino lienee kuitenkin ihannetila. Tuli mieleen että onkohan maita jotka pystyvät määrittelemään itsensä täysin sisältäpäin ilman ulkoisia eksotiikka-mielikuvia. Belgia?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on hyvä ja kiinnostava näkökulma. Ja kirjailijat (no, ne afrikkalaiset esimerkiksi) varmaan ovat tietoisia noista eroista ja joutuvat tekemään kompromisseja liian selittämisen ja lukijan tietojen yliarvoimisen välillä. Etenkin jos haluavat kirjoittamisellaan elää... Ja lukija/matkailija/musiikin kuuntelija toivoo jotain "uutta", mutta silti ymmärrettävyyden puitteissa.

Mia Couto vei tuota autenttisuus-asiaa siihen suuntaan, että hän kertoi, miten monet eivät halua uskoa sitä, että Mosambikin maaseudulla asuvat eivät elä "umpiossa", vaan globalisaatio vaikuttaa heidänkin elämäänsä ja heidänkin kulttuurinsa ovat aina olleet dynaamisia ja niihin on omaksuttu uusia elementtejä ja toisia hylätty. Tuo on kyllä jo vähän vanhempi teksti, sillä hän mainitsee esimerkkinä Michael Jacksonia kuuntelevan teinin :)

hdcanis kirjoitti...

Niinjoo, umpiossa ei taida olla monikaan koskaan asunut (ja ymmärtääkseni Afrikan rannikkoja on seilattu edestakaisin historian sivu, sisämaassa saattaa tietysti olla alueita jotka ovat vähän enemmän eristyksissä...)

Muiden maiden vastaaviin populaarimusiikkeihin tutustuttuani aloin arvostaa enemmän myös omaa etnofuusiotamme jota iskelmäksi kutsutaan. Jotenkin hienoa kuinka suvereenisti vaikka Laila Kinnunen siirtyi bossa novasta italopoppiin ja venäläisistä romansseista Beatlesiin (ja humppahan on siis amerikkalaista jazzia Saksan läpi filtteröitynä ja ripauksella venäläistä romantiikkaa...)

Unknown kirjoitti...

Itse rakastan Intiasta vain ja ainoastaan Bollywood-leffoja. Olen täysin tietoinen, että ne eivät kerro oikeastaan mitään intialaisesta kulttuurista, vaan pikemminkin kaikenlaisista unelmista ja toiveista. Mutta toisaalta jotkut leffoista on niin kaukana meikäläisestä maailmasta, että niissä väkisinkin työntyy esiin joitain intialaisille tärkeitä asioita. Nykyisin niissä näkyy vain se, että halutaan olla länsimaisia ja länsimaisuus on kopioitu suoraan musiikkivideoista, mutta se taas kertonee tarinaa maailman muuttumisesta enemmän kuin muusta...

hdcanis kirjoitti...

Niin, kyllähän kaikkein keveinkin popkulttuuri kertoo paljon siitä yhteiskunnasta missä on syntynyt (ja usein eri asioita ja mahdollisesti enemmän kuin "vakava taide").

Ja tietysti osuvaa että länsimaista myös valikoidaan aika sattumanvaraisesti aineksia kuten vaikka musiikkivideoiden kuvastoa.