2.12.16

Rosemary Weir - Tähti ja liekit

 

Olen tainnut mainita aiemmin NTK-haasteen yhteydessä, että omaan lapsuuteeni Nuorten toivekirjasto ei kovinkaan voimakkaasti kuulunut: sarja alkoi olla viimeisillään kun olin sopivan ikäinen ja niinpä minun lapsuuttani leimasivat ihan muut kirjat. Joitain sarjan kirjoja toki luin muina painoksina (kuten sarjassa julkaistuja Vernejä tai Finnemoren Robin Hoodin jne) mutta varsinaisesti sarjan kirjoista en kovin montaa muista lukeneeni.

Tämä Rosemary Weirin kirja (suom. Eeva Heikkinen) on kuitenkin yksi niistä: historiallinen seikkailukirja 1660-luvun Englannista ja 13-vuotiaasta apteekkarin pojasta Tom Wrightista joka asuu perheineen London Bridgen kupeessa.
Kirja alkaa dramaattisesti vuonna 1664 yötaivaalle syttyvällä tähdellä, joka herättää suurta ihmetystä, varmaa on vain että se on enne jostain pahasta mutta onko kyse rutosta vai sodasta vai mistä...
Seuraavana keväänähän se selviää, Lontoossa raivoaa rutto, pahempana kuin koskaan: Tomin isä tietysti tekee mitä voi mutta kun tilanne näyttää koko ajan huonommalta niin eräänä yönä lähetetään Tom pakoon kaupungista sukulaisten luo maalle. Mutta koska kaupungissa on karanteeni ja ulkopuolellakin ihmiset suhtautuvat ruttopakolaisiin hyvin vihamielisesti, niin matka ei ole ihan triviaali...
Ei liene kuitenkaan epäilystä etteikö perille päästäisi, ja aikanaan ruttokin laantuu, ja Tom-poika joka viihtyy hyvin maaseudulla palaa kuitenkin perheensä luo Lontooseen...juuri sopivasti todistamaan Lontoon paloa 1666.

Nytkin uudelleenluettuna tämä on yhä aika hurja kirja, kuolemanvaara on ihan läsnä (ja kirjassa myös kuolee ihmisiä, sellaisiakin joilla on nimi) ja historiallisen miljöön kuvauksessa on raadollisuutta, ei ylimässäilevää mutta tarpeeksi antamaan realistista tunnetta. Samoin henkilöt ja heidän toimintansa on kuvattu toimivasti ja motivoidusti, antaen sopivan realistista fiilistä, vaikka nuortenkirjana vielä pysytäänkin. Ja tosiaan kirja alkaa rutolla ja päättyy tulipaloon, ja välissä olevan pastoraalisempaankin osioon saadaan mukaan vähän ongelmia ja syyllisyyttä...(kaupunki vs maaseutu -luentakin kirjassa on mahdollinen ja aika lailla toista osapuolta suosiva...)
Kirja tosiaan on hyvin mieleenjäävä vaikka, myönnetään, myös aika raskas. Ja kun toinen NTK-sarjan kirja jonka muistan oli Lisa Tetznerin Musta veljeskunta, muistaakseni myös aika rankka historiallinen kuvaus, niin saatoin tietysti aikanaan assosioida koko sarjan sen verran raskaaksi että mieluummin luin Viisikkoja ja sen sellaista.

1.12.16

Marraskuun luetut

Abram Terts - Oikeudenkäynti alkaa
M.E.Braddon - The Lawyer's Secret
Endre Ady - Eliaan vaunuissa
Boris Akunin - Pelagia and the Black Monk
Kaori Ekuni - Blink blink
Robert Louis Stevenson - Aarresaari
Unto Kupiainen - Aamukuutamo
Hermann Hesse - Katoava kesä
Ogai Mori - Villihanhet
Bjørn Rongen - Tunturiluolan vankina
Krys Lee - Drifting House

David McComb - Body Art
Efraim Syyrialainen - Katumuskehotukset
Michelle Delio - Tattoo: The Exotic Art of Skin Decoration

Marraskuussa tuli luettua taas iso kasa kirjoja, kirjamessujen jälkeen jatkettiin FB:n lukuhaasteella jossa joka päivä luettiin vähintään 30 sivua kaunoa...ja pari tietokirjaakin tuli siinä ohessa luettua (ei, en ole hankkimassa tatuointia, lävistyksiä tai muutakaan, satuin nyt vain kiinnostumaan aiheesta.
Pari lukuhaastetta laitettiin pakettiin, pari muuta on yhä kovasti menossa, ja uusi novellihaastekin on ehditty jo aloitella.
Toisaalla oli myös taas paljon puhetta miten luettujen kirjojen kirjailijoiden sukupuolijakaumat (tai etnisyydet yms) menevät, tuossahan tuota tilastoa yhä kertyy...



mies nainen muu
englanti 84 82 2 168
suomi 45 36
81
ranska 31 10 2 43
japani 32 9
41
saksa 31 2
33
italia 29

29
ruotsi 20 9
29
venäjä 23 2 1 26
tsekki 12 1
13
norja 12 1
13
espanja 8
1 9
puola 3 3
6
arabia 5
1 6
unkari 5
1 6
tanska 5

5
viro 4

4
portugali 2 2
4
kiina 3 1
4
islanti 1
2 3
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
muu

3 3
serbo-kroatia 2

2
hollanti 1 1
2
kreikka 2

2
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1

368 161 16 545
-----------------------------
FB-sivulta poimittuja päivityksiä

"Kun Omppu (http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/…/nostetaan-novell…) alkoi intoilla novellien puolesta, päätin muokata blogissani olevaa tagiluokittelua. Runokirjat löytyvät nyt "runot"-tagista (loogista, eikö totta) ja muut luetut on nyt ryhmitelty tageihin "tietokirja", "näytelmä", "proosa" ja "lyhytproosa". Luokittelujen rajat ovat joissain tapauksissa tosin aika tulkinnanvaraisia...
Mutta lyhytproosa-ryhmästä pitäisi löytyä paljon hyvää materiaalia tähänkin haasteeseen, ja kohta löytyy lisää jahka niitä luen. http://hdcanis.blogspot.fi/search/label/lyhytproosa "

"Novellihaasteeseen en nyt taida kirjoittaa omaa bloggausta tästä H.P.Lovecraftin ehkä tuntemattomimmasta teoksesta (ilmeisesti ei löydy juuri mistään kokoelmastaan, vaikka kuinka väittäisivät olevansa kuinka laajoja): Sweet Ermengarde. Mutta linkkaan sen tänne, jos joku muu innostuu.
http://www.hplovecraft.com/writings/texts/fiction/se.aspx "

"Ensimmäistä kertaa tämäkin: laitoin kirjastoon hankintaehdotuksen (Helmet-alueella ei löytynyt yhtään kappaletta Laszlo Martonin Pääkadun varjoja)"

"Kulttuuritarjontainen ilta tänään, ensin SKS:ssa glögeillä kuuntelemassa joistain uutuuksista ja vähän SKSn tekemisistä (meitä ei monta ollut joten tapahtuma sujui keskustelunomaisesti) ja sen jälkeen kulman taakse Studiumiin kuuntelemaan Sakari Siimeksen esitelmää Galiciasta ja Santiago de Compostelasta, maasta, kielestä ja kulttuurista (ja tietysti vähän myös pyhiinvaelluksesta)." (yhtenä SKS:n uutuutena Tuula Uusi-Hallilan ja Anne Helttusen Sitaattien salat, josta Veera on jo kirjoittanut)

30.11.16

Krys Lee - Drifting House


Kun tartuin Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen, niin arvelin että japanilaisia tulee varmaan luettua muutenkin, mutta jos niitä muitakin...ja pari kiinalaista onkin tullut napattua, ja nyt korealaisista löytyi kirjaston hyllystä tämä novellikokoelma. Krys Lee tosin asuu nykyään Yhdysvalloissa ja tämäkin teos on kirjoitettu englanniksi.

And red is everywhere, in the raids the police make to uncover communists, in late girls squirming in the stink of their first bloodied cloth napkins, in Mina's cheeks when the teacher reads out the students' rankings, from the first, to Hana, who is second, down to Mina's name, which follows the sixty-one other classmates in grade seven.

Keskiössä on kuitenkin korealaisten ihmisten vaihteleva elämä, asuivat he sitten Etelässä tai Pohjoisessa tai Tyynenmeren toisella puolen. Erityisesti perheet, jotka joka tarinassa olivat jollain tavalla rikki: ensimmäisessä tarinassa isä ja tytär ovat lähteneet Amerikkaan jättäen äidin taakseen, ja nyt äiti tulee perässä ja hankkii viisumin kulissiavioliitolla toisen miehen kanssa ja muissakin tarinoissa perheet ovat hajonneet tai hajoamassa. Onko tämä perheen mikrokosmoksen rikkinäisyys symboli Korean jakaantumisesta? Vai kirjailijan henkilökohtainen obsessio?

Aiheista saa välähdyksiä Koreasta ja Koreoista, mutta tyylillisesti tämä muistuttaa kyllä aika lailla muita moderneja amerikkalaisia novellikokoelmia joita olen lukenut, hyvässä ja pahassa. Tasapainoinen teos jossa varsinaisia huteja ei ollut mutta myös ihan terävin kärki, huikeimmat ideat tms, joiden voimin novellikokoelmat jäävät mieleen, jäivät vähän vajaaksi. Tai kirjankin verran A Small Sorrowin tai At the Edge of the Worldin  tai osien Beautiful Womenin tasoa niin hyvä olisi (nuo siis olivat omat suosikkini).

"Don't listen to what they say about you," Eunkang said, her voice vehement as if "they" were specific people they both knew. "They're usually wrong about everything."
Mina smiled, brightly this time. "It's a clear night tonight," she said, her hands to the windowpane. "You'll be safe driving home."
Eunkang allowed herself one last slow gaze, memorizing, before she shut the door behind her. 

Mutta hyvähän tämäkin oli lukea, ja huiput antavat odottaa että niitä voisi tulla lisääkin ja korkeampia. Lisäksi novellihaaste etenee yhdeksän novellin verran.

28.11.16

Bjørn Rongen - Tunturiluolan vankina


Perhettä on kokoontunut yhteen jouluna, ja lasten lauma tulee isoäidin taloon haluten kuulla tarinointia. Ja niinpä isoäiti alkaa kertoa tällä kertaa tositarinaa, jotain joka oli tapahtunut kun hän oli ollut pieni tyttönen. Kuinka yhdeksänvuotias Ola-poika oli kesäksi pestautunut vuohipaimeneksi ja eräänä ukkospäivänä kolmen vuohen kanssa suojautunut luolaan, mutta sitten oli tullut maanvyörymä ja tukkinut luolan suun.

Jep, tuossa on aika lailla koko kirjan idea, poika jää loukkuun luolaan ja muutaman päivän päästä hänet sitten pelastetaan (tämä on kuitenkin lastenkirja, onneton loppu ei ole vaihtoehtona, mutta tehokkaasti isoäiti ja Bjørn Rongen tarinan pitkittävät (suomentaja Kerttu Juva ei tainnut tähän puuttua). Sinänsä ansiokkaasti että tapahtumasarja todellakin tuntuu todelta, tapahtumasarja kuvataan aika realistisesti missään suuremmin oikomatta, mutta olisin minä nyt vähän enemmän tarinan käänteitä odottanut, tämä olisi taustapuhetta karsimalla hyvin voinut olla yksittäinen luku jossain episodimaisemmassa lanuromaanissa.

No, tulipa osuma NTK-haasteeseen.

27.11.16

Ogai Mori - Villihanhet

Japanilaisen modernin (niinkuin se siellä ymmärretään) kirjallisuuden klassikko reilun sadan vuoden takaa tuli mukaan kirjamessuilta. Ogai Mori on Meiji-kauden merkittäviä kirjailijoita, Natsuke Sosemin aikalainen, ja tätä romaaniaan pidetään pääteoksenaan (suomentajana englannista Aapo Junkola).

Kertoja kertoo vuosien takaisesta tapahtumasarjasta, opiskelija-asuntolan huonenaapurista Okadasta jonka huomio kiinnittyy kauniiseen naiseen jonka talon ohitse kävelee päivittäin. Nainen, Otama, on rahanlainaaja Suezon rakastajatar ja tämän puolivirallisesti ylläpitämä, mutta kun naapurustossa Suezo ei ole kovin pidetty tai arvostettu henkilö niin järjestely paljastuu Otamalle pettymykseksi. Toisaalta Suezo ylläpitää nyt myös Otaman vanhaa isää, joten Otama uhrautuu, mutta haaveilee pelastajasankarista ja haaveet kiinnittyvät Okadaan...ja toisaalta Suezo kyllä yrittää miellyttää Otamaa ja samalla myös pitää varsinaisen perhepiirinsä rauhallisena...

Hankalien suhteiden verkostoa kuvataan kuitenkin selkeästi, sillai elegantin vähäeleisesti mutta kirkkaasti kuten japanilaisessa proosassa on saanut jo tottua. Ja lajin edustajana tämä oli, no, "ihan kiva", hyvä että luin (ja osuma Kurjen siivellä -haasteeseen) ja se tuo kiinnostavia kulttuurisia piirteitä esiin mutta olen minä parempiakin kirjoja lukenut, klassikkoansio jäi nyt osin ymmärtämättä (ja erityisesti loppu tarinan kannalta oli sellainen kuin sen kuuluukin olla, mutta miten se oli toteutettu ei oikein vakuuttanut).

24.11.16

Hermann Hesse - Katoava kesä



Hesseltä olin aiemmin tänä vuonna lukenut yhden kirjan, nyt sitten toisen johon en nyt täysin ihastunut mutta silti pitää ihmetellä että miksi en olekaan ennen lukenut herran tuotantoa, seuraava odottaa jo hyllyssä...

Tämänkertainen kirja on kolmen novellin kokoelma, tai oikeastaan ensimmäinen, Klein ja Wagner, on jo pienoisromaani (suom. Kai Kaila). Tarinan alussa keski-ikäinen mies Klein on tehnyt kavalluksen ja pakenee maasta, jättäen taakseen perheensä ja entisen elämänsä. Matkalla etelässä pohtii itsekin miksi oikein niin teki, ja miksi aikoinaan suhtautui niin kuohahtavan inhon vallassa erääseen opettaja Wagneriin joka oli tappanut perheensä, havaitsiko hänessä jonkun salaisen piirteen itsessään...ja uusi rahallisesti rikkaampi elämä demimondessa ei sekään niin helppoa ole...täytyy todeta että tämä tarina ei kovin paljoa vakuuttanut, ja erityisesti loppu oli lässähdys tavalla jota novelleissa ei oikein voi antaa anteeksi (romaaneissa olen joskus anteeksi antanut, erityisesti romaanisarjoissa).

Kahden muun novellin (suom. Eeva-Liisa Manner) jännite toimii paljon paremmin vaikka niiden tapahtumat ehkä sinänsä vähemmän dramaattisia ovatkin. Toinen tarina Pelko oli ehkä suosikkini näistä, sinänsä yksinkertainen tarina lapsesta joka pihistää isältään joitain sokeroituja viikunoita ja painii tämän jälkeen syyllisyyden ja pelon kourissa, mutta hyvä toteutus on hyvä.

Klingsorin viimeisessä kesässä taas vanheneva taiteilija kokee vielä yhden luovuuden ryöpsähdyksen: novellin nimessä ja alussa kerrotaan tämän olevan taiteilija Klingsorin elämän viimeinen, ja se luonnollisesti värittää kesän kokemuksia (joissa myös koetaan kiihkon lyhytaikaisuus, "dynamiittia ei käy polttaminen säästöliekillä"), haahuillaan niin kuin kesällä tehdään mutta niin kesät kuin novellit päättyvät, ja kunnialla.

Aloitan Ompun julistaman novellihaasteen kolmella novellilla (lasken nyt sen Klein ja Wagnerinkin mukaan). 

19.11.16

Unto Kupiainen - Aamukuutamo

Jatkamme Unto Kupiaisen runotuotantoon tutustumista satunnaisessa järjestyksessä: tämä teos on vuodelta 1946, siis sotarunojen jälkeen mutta ennen noita muita lukemiani.

Biografista luentaa on taas aika vaikea vältellä tässä Kupiaisen saippuaoopperassa, aiheita ja tunnelmia on muitakin mutta vahvasti esiiin nousee sarja runoja intohimoisesta rakkaudesta, myös kielletystä, ja pettämisestä (näköjään Kupiainen ei ollut tähän aikaan naimisissa, mutta kahdesta tai useammasta samanaikaisesta naissuhteesta on kuitenkin puhe), aihe johon tullaa palaamaan myös myöhemmässä tuotannossa.
Ja toisena joukkona rakkaussuhteen loppumista käsitteleviä runoja sen verran että on vaikea uskoa etteivätkö edes vähän koettua todellisuutta heijastaisi...

Suuri osa runoista on lyhyitä, lyhyempiä kuin missä muodossa Kupiainen pärjää paremmin, mutta pari pitempääkin on mukana, runosykli Ylösnousemus merellä ja pari juhlarunoa, jossain tapahtumassa varmaan lausuttuja.
Ja kuten aiemminkin, kovin epätasaisena mennään, paljon on suht unohdettavaa tavaraa mutta kyllä niitä välähdyksiäkin riittää, jotkut osat Ylösnousemuksesta merellä ja Koira ja Ainoa tanssi ja Siniharmaat silmät ja...

Syksyllä

Sinä kypsyit ja putosit minusta pois
kuin valmis hedelmä omenapuusta.
Kipeämmin ei taivas rangaista vois
elontäydestä, kuumasta toukokuusta.

Syysyö tuo hurmansa huurteisen,
minä oksani ojennan, paljas runko.
Oma sydän on vieras, ja välitä en,
syliss' öiden säilyn vai palellunko.

Mikä nautinto julma on kuolemaa
kuten ennen elämän mehua juoda!
Syystähdet syttyvät taivaan taa.
Sydän, kun sinä kylmenet, haava ei vuoda.

Oli tehtäväs vain hänet kypsyttää,
veri kuohuva vihkiä elämälle.
Nyt päättyi työsi, ja se mikä jää,
se enää ei kuulu kypsyttäjälle.

Läpikuultava pilvikö vain väräjää,
kun elämä liukuu auringon alla
joka tuokio muuttuen, - matkanko pää
vain, kuolema, kultaa sen purppuralla.