LUKUDIPLOMI-kooste

Kouluissa ollaan juuri rientämässä kesälomille, ja samalla päättyy myös kirjabloggaajien keskuudessa käyty Lukudiplomi-haaste. Hauskaa on ollut, Kunnarin tehtäviä on tehty mielipidekirjoituksista askarteluihin ja piirroksiin ja kiinnostavia kirjoja luettu tuoreista lastenkirjoista joihinkin vanhoihin klassikoihin joista moni ei välttämättä saisi näin paljoa blogisavuja...

Olennainen tarkoitushan tässä on ollut levittää tietoa lukudiplomiohjelmista, kuten tuosta Kunnarista, ja muutamia bloggaajien läheisten suorituksia on kuulemma tehty koulujenkin puolella, ja toivottavasti ensi vuonna lisää. Lisäksi eri diplomeissa esitetyt kirjalistat ovat olleet tutkimisen ja lukuvinkkien arvoisia ja tehtävistä saa kivaa lisäaktivointia lukemisiinsa (lukudiplomi mainittiin muuten myös taannoisessa bloggaajatapaamisessa kun oli puhetta mitä kaikkea kirjastossa voisikaan tehdä)

Suorituksia tuli oman 8-luokan Sinuheni lisäksi yhteensä 14, ja muutamassa muussakin blogissa on diplomikirjoja. Suorittajat ovat seuraavat:

Tapiiri:
Lari & Morre / Morren maailma
Paula ja pojat / Luen ja kirjoitan
Valkoinen Kirahvi / Opuscolo
Pihi nainen & lapsi / Pihin naisen elämää

Matilda:
Velma / Kirjava kukko

Sinuhe:
Luru / Lurun luvut (7. lk.)
Suketus / Eniten minua kiinnostaa tie (7. lk.)
Satu / Satun luetut (8. lk.)
Linnea / Kujerruksia (8. lk.)
Varjelum / Olipa kerran kirjablogi (8. lk.)
Jokke / Jokken kirjanurkka (9. lk.)
Mari A. / Mari A:n kirjablogi (9. lk.)
Derrickus / Villa Derrickeria (9. lk.)

Odysseia:
Pii / Maailman ääreen

Pikainen arvonta osallistujien kesken suoritettiin, ja arpaonni suosi (tässä järjestyksessä) Velmaa, Piitä ja Pihiä naista. Mailailen kohta kirjalistaa josta voi valita kiinnostavimman.

Mutta kiitokset kaikille osallistujille erinomaisista haastepostauksista!

LUKUDIPLOMI-muistutus

Vielä on pari päivää aikaa kiukuttaa kokoon Lukudiplomi-haasteen suoritukset ja ilmoittaa niistä täällä, deadlinehan on ensi lauantai eli 25.5.
Muutama suorittaja onkin jo ilmoittautunut tuon ensimmäisen haastepostauksen kommenteissa (Valkoinen Kirahvi, Velma, Paula, Satu, Suketus) mutta myös tähän viestiin voi kommentoida. Oma suorituslistani löytyy linkistä.

Hyvistä yrityksistäkin voi tulla kertomaan vaikkei koko diplomia saisikaan kokoon.

Erlend Loe - Supernaiivi

Lukudiplomin viimeinen kirja! Erlend Loen kirjoja olen ajatellut luettavaksi jo jonkin aikaa ja kun tämä listoista löytyi niin piti sitten.

Kompaktissa kirjassa 25-vuotiaalla minäkertojalla on eksistentialistinen kriisi ja millään ei tunnu olevan mitään väliä. Tätä hoidetaan palaamalla yksinkertaisiin asioihin jotka innostivat lapsena, kuten pallon heittely seinää vasten, nähtyjen eläinten listaaminen ja hakka-lelun hakkaaminen ja myös ajan, avaruuden ja suhteellisuusteorian pohdiskelu. Puolivälissä kirjaa veli kutsuu kertojan luokseen New Yorkiin. Suurta draamaa tässä ei harrasteta, kyse onkin elämän pienten asioiden tarkastelusta ja ja pohdinnasta, ja joskus yksinkertainen ja suora näkökulma onkin yllättävä...

Luettava pieni kirja jonka päädyn kuitenkin luokittelemaan "ihan kiva"ksi, ei tämä suuresti hetkauttanut suuntaan tai toiseen.

Lukudiplomin tehtäväksi kerron kirjaan liittyvän urbaanilegendan:
Jos Empire State Buildingin pohjakerroksen yleisöpuhelin soi ja siihen vastaa niin voi kuulla aavemaisen soittajan äänen joka kertoo että siellä missä hän soittaa aika kulkee eri tavalla ja aikaa ei ole oikeasti olemassa. Tätä puhujaa kohtaan ei kuitenkaan saa osoittaa kiinnostusta ja on parempi jos katkaisee puhelun.

Kirjasta on blogattu aika paljon, mm. Booksy, Satu, Piiri!, Valkoinen kirahvi...

Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

Lukudiplomin yhdeksänneksi kirjaksi nousi klassikko joka oli tähän mennessä jäänyt lukematta, Yrjö Kokon satu Pessi ja Illusia. Ja minullekin tuli hieman yllätyksenä kuinka pienessä roolissa nimihenkilöt loppujen lopuksi ovat: Illusia itsekin huomauttaa tästä kirjan loppupuolella, että heidän elämänsä oikeastaan alkoi vasta talven odotuksessa, tätä ennen he olivat olleet vain tarkkailijoita.
Kirja jakaantuu muutamien sivujen mittaisiin lukuihin joissa kussakin kuvataan jotain luonnon ilmiötä, eläimen tai kasvin elämää, ja siinä sivussa sitten kulkee metsänpeikko Pessin ja keijukainen Illusian tarina. Kehyskertomuksena on myös kertoja Kokon todellisuus rintamalla jatkosodassa, ja sota näkyy aika ajoin myös Pessin ja Illusian maailmassa, usein epämääräisenä taustajylynä mutta pariin otteeseen myös enemmänkin vaikuttavina tapahtumina.
Sodan ohella kirjan luontokuvauksetkaan eivät ole mitään "pupujussit hyppelevät hoppelihops"-tavaraa, kuvauksissa on biologista tarkkuutta, petoeläimet syövät muita eläimiä kuten tekee myös kihokki, loiset on kuvattu epämiellyttävällä tarkkuudella...ja ihmispiirteiden ja psykologian antaminen monille kasveille ja eläimille ei useimmiten parantanut asiaa, päinvastoin (toki niitä kivempiakin juttuja on, ja antropomorfisaatiosta tuleva huumori myös piristi kirjaa).
Tavallaan tässä on asenteena "näin luonnossa toimitaan, ota tai jätä". Mitenkään erityisesti ei käsitellä myöskään luonnonsuojelullisia aiheita (mikä tuntuu nykyaikana poikkeukselliselta), enemmän esiin tulee sitkeys: asuinympäristö myllerretään pommituksissa ja eläimiä ja kasveja kuolee mutta niin niitä kuolee muutenkin, tuhoutuneessa kylässä kasvaa horsma ja pesivät lumikot...

Vaikka onkin satu niin ei tämä kuitenkaan ole mitenkään pienten lasten kirja, iltasaduksi lukeminen vaatinee usein jonkinasteista sensurointia (ja Kokko on myöhemmin tehnyt tästä myös lyhennetyn lasten version), aikuisen iltasaduksi luku tai kaksi illassa tämä oli taas mukava. Kerronta oli ehkä paikka paikoin vähän kömpelöä ja Kokon valokuvakuvituksenkin voisi ehkä toteuttaa uusiksi nykytekniikalla, ihan vaikka samoista aiheista, mutta lukemisen arvoinen kyllä oli.

Jacqueline Wilson - Tatuoitu äiti

Lukudiplomiin harkitsin ensin toista kirjaa mutta Jacqueline Wilsonin tuotanto on pistänyt silmään niin persoonallisen värikkäillä kansillaan (Nick Sharratt) että maineellaan hankalien asioiden käsittelyssä, joten kaipa yksi Wilson kuuluu ihan yleissivistykseen.
Kirjan kertoja on kolmihenkisen perheen nuorempi tytär Dolphin, yksitoista vuotta, jolla ei ole oikein ystäviä tai ketään muutakaan maailmassa kuin rakastava äiti Marigold, joka ei aina ole ihan kunnossa, ja vanhempi sisko Star joka käytännössä pitää huolen perheestä niin hyvin kuin pystyy. Mutta Starkin alkaa kypsyä elämäänsä ja äitiinsä joka on kuin iso vastuuton lapsi mielialaheilahteluineen ja mielijohteineen...

Niin, aiheena on siis lapsen näkökulmasta kuvattu yksinhuoltajaäiti jolla on bipolaarinen mielialahäiriö (jos kirja olisi suomalainen alkoholismi olisi varmasti suuremmassa osassa, nyt se oli yhtenä rikkana rokassa), ja asioiden monimutkaisuus on esitetty varsin realistisesti luettavuuden silti kärsimättä tai misery litiksi menemättä; alkuvaiheessa kirja pääsi sen verran iholle että sitä ei tehnyt mieli lukea ahmien, ja vaikka loppuun päin saadaankin capramainen nousu niin mihinkään "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-pyyhkäisyyn ei sorruta. Koskettava ja viihdyttävä kirja, pidin.

Lukudiplomin merkeissä kirjan on lukenut myös Kanervalan Outi ja leffakin tästä on näköjään tehty.
Omaksi diplomitehtäväksi nousivalita muutamia kappaleita jotka sopivat päähenkilön elämään. Näitä tuli mieleen:
Kinks - Everybody's Gonna Be Happy (se hivenen epätoivoinen pohjavire mikä kappaleessa on)
Joy Division - She's Lost Control (näin käy joskus)
Groucho Marx - Lydia the Tattooed Lady (sori, oli pakko)

Yrjö Jylhä - Kiirastuli

Jatkamme kirjoilla joita olen poiminut Lukudiplomiin luettavaksi mutta jotka ovat oikeasti olleet epämääräisen mittaisella "lue joskus"-listalla ties kuinka kauan: Yrjö Jylhän Kiirastuli, runokokoelma joka julkaistiin välirahan aikaan 1941 ja jonka teemana on (tauolla oleva) sota.
Jylhän tuotantoon olen tutustunut aiemmin lähinnä käännösten kautta, luettu on Shakespearea, Miltonia ja Rolandin laulua, ja samaa nuottia löytyy monissa näissäkin, muutamista kohdista tuli suoraan muistikuvia Kadotetusta paratiisista eli mitallista ja tietyllä tavalla vanhanaikaisen lyyristä, vaikka sisältö olisi mitä. Ja kirjan yksittäisistä runoista ainakin Kaivo oli tuttu ja varmaan kirjan suosituimpia runoja.
Tietynlaista kronologiaakin tässä taitaa on mukana, vähiten kiinnostaneet runot olivat kirjan alussa ja lopussa. Alun runot olivat aika epämääräisiä, jotain epämääräistä rauhattomuuden uhkaa niissä oli taustalla mutta tuntuivat melkein tarkoituksellisenkin triviaaleilta, ja lopun paatokselliset oodit sankarivainajakultille olivat aikalaisille varmaankin tärkeitä mutta minusta ne tuntuivat aika groteskeilta (ja taas kerran käy mielessä että onko tämä tarkoituksellista).
Mutta siinä välissä löytyi sitten paljon vaikuttavia runoja. Tyylillisesti minua viehättää ristiriita hiotun lyyrisyyden ja sisällön välissä, vaikea sanoa taipuisiko vapaa mitta tähän. Sodan mielettömyyttä kuvataan omakohtaisella kokemuksella ja ylevyys on aika niukassa (tästä syystä lopun runot tuntuvatkin häiritsevämmiltä).

Lukudiplomitehtäväksi annettiin laatia runoista kortteja ystäville annettaviin lahjoihin. Nämä eivät kuitenkaan ole oikein sellaisia runoja, mutta laitan tämän runon tänne saatteeksi kevätpäivälle.

Maaliskuun päivä

Kuka vois tänä päivänä kuolla,
tänä päivänä maaliskuun!
Lumen säihkyvän nään joka puolla,
vesi tippuu oksilta puun.

Yhä metsää koskematonta
latu halkoo ja virralle vie.
Minä muistan kevättä monta,
joit' ammoin eletty lie.

Mikä lintu taivaalla liitää
läpi valkeitten hattarain?
Teräskotka se on, joka kiitää
läpi räjähdyspilvien vain.

Mikä pyrähdys päällä pääni,
Punatulkkujen tiu'utko soi?
Sama hopeanhelkkyvä ääni
myös luodeilla olla voi.

Tulilinjalle taas - jopa siellä
jyly kiihtyykin verkalleen.
Tien varteen hiihdän ja tiellä
näen vastaan liukuvan reen.

Mies kalvaana lepää reessä,
verikääreissä ruhjottu pää.
Kevät kirkas on joillain eessä,
hän ei sitä koskaan nää.

Kuka vois tänä päivänä kuolla,
kuka tappaa ja kuolla vois!
Mikä vartookin mua tuolla,
ohi jospa jo kaikki se ois!

Diana Wynne Jones - Liikkuva linna

Diana Wynne Jonesilta olen lukenut aiemmin joitain Chrestomanci-kirjoja (kuten Noidan veli), ja pidin niistä sen verran että lisääkin on ollut tarkoitus lukea, joten kun Lukudiplomin Fantasia-tarjottimelta pari Jonesia löytyi niin pitihän kokeilla.
Ja koviin ennakko-odotuksiini suhteutettuna hieman petyin, vaikka olihan tämä lajissaan ihan mainio.

Chrestomanci-kirjojen tapaan kirjat sijoittuvat hieman satumaiseen fantasiamaailmaan, jossa magia on yleistä ja maailmaan runsaasti vaikuttava voima, rinnakkaisulottuvuuksiakin löytyy ja juoni on kimurantti, täynnä käänteitä ja harva asia on sitä miltä aluksi näyttää. Ongelma onkin että kaikkea on vähän liikaa, lukuisia maageja ja lumouksia sinkoilee sinne tänne, henkilöissä ja paikoissa ei oikein pysy perässä ja juonenkäänteitä ja paljastuksia tulee sellaista vauhtia että jossian vaiheessa aloin puutua niihin ja luin vain eteenpäin sen kummemmin kiinnostumatta mitäköhän seuraavaksi tapahtuu (tapahtumat ja henkilöt olivat toki sen verran viihdyttäviä että näiden touhuja seurasi ihan ilokseen vaikkei näiden kohtalot niin pitäneet jännityksessä). Kirjan loppukin oli aika läpijuostu.
Ideoita riitti mutta parempi olisi ollut jos niitä olisi jaoteltu pariin kolmeen kirjaan ja käsitelty vähän perusteellisemmin. Välillä tuli myös sellainen olo että lukisi sellaista vanhempaa nuortenkirjakäännöstä joka on lyhentäen suomennettu, mutta oletan että sellainen tämä ei ole (suomentajana Ville Viitanen).

Tästä tehty elokuva kyllä kiinnostaisi nähdä, ja varmaan muutakin Jonesia tulen jatkossa lukemaan, mutta kyllä Noidan veli tai Witch Week yhä vievät voiton...

Lukudiplomitehtävänä tuli miettiä kirjan käännekohtaa. Kunnari-sivulla esitellyn klassisen draaman kaaren kannalta se on ehkä kohta jossa Sophie vihdoin menee Erämaan noidan luo, vaikka jotkut voisivat myös päätyä kohtaukseen jossa Sophie tajuaa mikä Calcifer oikein on. 

Håkan Nesser - Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Lukudiplomin jännärilautaselta valikoitui luettavaksi Håkan Nesserin kirja Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (suom. Saara Villa) osittain kiinnostavan nimen ja nätin kansikuvan ja osittain positiivisten blogisavujen vuoksi (mm. Katja, Sara, Jokke). Ja hyvä valinta olikin, kirja veti heti alusta mukaansa ja piti otteessaan.
Kirja on nuoruuskuvaus 60-luvun alun Ruotsista (laskin että 1962, vuoden heitto mahdollinen), jossa 14-vuotias Erik viettää kesälomaa mökillä vanhemman veljensä Henryn ja samanikäisen kaverinsa Edmundin kanssa; äiti on sairaalassa ja Edmundinkin kotona on kriiseilyä että on parempi että pojat viettävät kesän poissa kotoa. Henry kirjoittaa kirjaa, edellinen tyttöystävä on jäänyt ja uusi tulee kuvioihin, ja sitten tapahtuukin Se Kamala (paljoa enempää ei tästä kannatakaan kertoa, vaikken itse paljoa spoilereista välitä niin tässä ne heikentäisivät lukukokemusta).
Kirja on tehty muistelutyylisesti, niinpä Se Kamala kummittelee kirjassa alusta asti ja loppupuolella seurataan Erikin ja muiden henkilöiden myöhempää elämää vuosikymmenten ajan. Tämä loppuosio ei minusta ehkä niin hyvin toiminut enkä loppuratkaisustakaan niin varma ole, mutta alkupuoli vakuutti niin henkilöillään kuin kuvauksellaan. Erik ja Edmund ovat aikuisuuden kynnyksellä, edessä näkyy kaikenlainen epämääräinen jota ei ihan ymmärrä (rimpsu "Syöpä-Treblinka-rakkaus-nussia-kuolema" toistuu usein Erikin mielessä) ja pojat toistelevat paljon niitä banaliteetteja ja kliseitä joihin aikuiset tuntuvat olevan viehättyneitä ("aika neuvot antaa" jne) siinä missä Perry Mason -sitaattejakin. Ja 60-luvun Ruotsi piirtyy elävästi esiin ja joka aistilla.

Juu, hyvä kirja, ja elokuva Stand by Me on näköjään muillakin tullut mieleen.

Lukudiplomi-tehtävänä on tällä kertaa laatia vaihtoehtoinen lopetus, siispä SPOILERI (näin kirjassa ei ainakaan käynyt). Maalaa hiirellä valkoinen teksti näkyviin.
Murhaaja olikin Edmundin isä joka sattui tulemaan paikalle humalapäissään. Yhteiskunta on syyllinen

Johann Wolfgang von Goethe - Nuoren Wertherin kärsimykset

Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset oli omansa kirjailmiö siinä missä nykyään Harry Potterit ja Da Vinci Koodit, ja on myös nostettu kanonisoiduksi klassikoksi. Tällaisena se on toki ollut epämääräisen mittailsella "pitäisi kai joskus lukea"-listalla, nyt sitten sain tartuttua kun Markku Mannisen käännös menee pariinsataan suht väljännäköiseen sivuun ja on tuo Saksa-haastekin ja kaikkea, ja kirjan lainattuani huomasin sen löytyvän myös Lukudiplomi-kirjoista.

Tarinan peruskuvio on klassikkomateriaalia ja lopputulos on osa sitä historiallista ilmiötä, joten *SPOILAAN* surutta. Suuri osa kirjasta on kerrottu Wertherin kirjeinä mutta "toimittaja" on sitten lisännyt loppupuolelle jonkin verran selittäviä osioita, eli aikakauden suosimaa fragmenttirakennetta käytetään tässäkin (eikä edes mitenkään erityisen hyvin, parempiakin esimerkkejä rakenteesta löytyy).
Werther on nuori mies joka on rakastunut Lotteen joka kuitenkin on alussa kihlattu ja sittemmin naimisissa Albertin kanssa. Werther kipuilee tämän rakkautensa kanssa ja lopulta tunnepuuskassa tappaa itsensä. Loppu.

Kirjan nautittavuuteen olennaisesti vaikuttava seikka on suhtautuminen kirjan päähenkilöön, ja ainakin minulla nuori Werther ylitti angstisen nuorenmiehen sietorajani reippaasti. Werther piehtaroi itsesäälissä ja pahoittelee kun ihmiset arvostavat häntä vain ylivertaisen älykkyytensä eikä myös sydämensä herkkyyden vuoksi ja se rakkauskin tuntui olevan enemmän rakastumista rakkauteen ja omaan itseensä rakastuneena ihmisenä, Lotte oli aika tarpeeton näissä kuvioissa. Ja väliin sitten romanttista filosofointia joka ei sekään minua oikein vakuuttanut. Päähenkilö on selvästi jaxuhalien tarpeessa.
Tällä kertaa voin myös sanoa että tarinan tunteminen etukäteen haittasi lukemista, sekin vähä jännitys että mitenköhän tässä oikein käy oli hukassa ja niin tuli keskityttyä suuremmin päähenkilöön ja tämän ärsyttävyyteen.

No, onneksi tarina ymmärsi pysyä suht tiiviinä ja eteni hyvin eli vaikken tästä juuri pitänytkään niin tämän sai aika vaivattomasti luettua. 50 vuotta myöhemmin kirjoitettuna tämä olisi 500-sivuinen three-part-novel koukeroisella kielellä ja se olisi jäänyt kesken.
Lukudiplomi-tehtävänä on vertailla päähenkilöä itseeni, ja Wertheriä riivin tuossa jo ylempänä. Tässä on vähän sama ongelma kun vaikkapa Siepparissa ruispellossa, näistä olisin ehkä pitänyt enemmän jos olisin lukenut ne 10-20 vuotta sitten, nyt olen liian vieraantunut teiniangstista että kykenisin symppaamaan henkilöitä mutta niin kaukana en vielä ole että nämä näyttäisivät jännittävän eksoottisina "kas, tuollaistakin on"-hahmoina (hahmon uskottavuus tässä kyllä on kohdallaan, valitettavasti).
Pidin enemmän Aku Ankka -versiosta, ja kirjaa ovat lukeneet ainakin Ketjukolaaja, Morre, Nanna ja Macondon naiset.

Laura Honkasalo - Lumen saartama kahvila

Etelänmatka
tai slaavilaissanasto;
Lumeen saarretut.

Lukudiplomin kolmas kirja on lyhytproosa-osastolta Laura Honkasalon novellikokoelma Lumen saartama kahvila. Honkasalolta lienee se Sinun lapsesi... tunnetumpi teos, mutta kun novellimuotoa usein luen mieluummin niin tutustun kirjailijaan sitten tätä kautta.

Novellit ovat aika lyhyitä, yksi 40-sivuinen ja muut 10-20-sivuisia, varsin suorasanaista kieltä (aloitusnovelli poikkeuksena, sen kertoja on pieni lapsi ja kuvaus hyvin subjektiivinen). Nuorilla aikuisilla on useimmiten kompleksinen rakkauselämä, joku rakastaa jotakuta joka ei rakastakaan takaisin tms. Joskus käy huonosti, joskus paremmin.

Nyt on ehkä väärä aika lukea tätä kirjaa, olen itse kasvanut pois tämän kirjan keskeisestä elämänvaiheesta että kykenisin samaistumaan, mutta se on silti liian lähellä että pääsisi kunnolla nostalgioimaan. Koska tiettyä osuvuutta ja zeitgeistiä näissä tarinoissa on, tämän kirjan voisi antaa sitten niille lastenlapsille luettavaksi että tällaista se oli vuosituhannen vaihteessa kun isoisä oli nuori.
Ja vaikka lukukokemus olikin yleisesti ottaen positiivinen ja sujuva niin vähän persoonattomaksi tämä jäi, Honkasalo on nuori 2000-luvun suomalainen naiskirjailija, mutta mikä erottaa niistä kaikista muista, en tiedä.

William Gibson - Neurovelho

On jotenkin outoa kuvata klassikoksi kirjaa, joka on alle 30 vuotta vanha, mutta William Gibsonin Neurovelho (julkaistu 1984) vetää vahvasti siihen suuntaan: se on eittämättä cyberpunkin, kokonaisen scifin alagenren lähtölaukaus ja on ollut vaikuttimena suurelle määrälle taideteoksia useissa eri medioissa, teoksia joista osa on merkittäviä myös itsessään eikä vain heikkoja kopioita.
Mikä vielä hämmentävämpää, Neurovelhon klassikkostatus oli paikallaan jo 1991 kun tämä Arto Häilän suomennos ilmestyi.
Mutta pidänkö minä tästä kirjasta? Nooh...

Periaatteessahan Gibsonin idea on yksinkertainen, otetaan ajan henkeen sopivaa scifimaailmaa (jossa ei enää paljoa lennellä tähtien välillä, henkilökohtainen elektroniikka on kasvavasti todellisuutta, punk ja futuristit tapahtui) ja levitetään paksu kerros kovaksikeitetyn dekkarin päälle. Koska jälkimmäinenhän tässä on rakenteena, ja kun sen lukeminen ei minulle ole ongelmatonta muutenkaan niin ei myöskään tässä muodossa.

Juonityyppi joka ei yleensä toimi minuun on sellainen "mennään paikkaan - tapahtuu jotain - mennään uuteen paikkaan - tapahtuu jotain - jne", tarina esitetään toisiaan seuraavina tapahtumina kuin helminauhassa, päähenkilö ei juuri kehitä syvyyttä reflektiolla ja mielellään tapahtumissa vaihtuvat paikat ja sivuhenkilöt. Tämä tuntuu olevan hallitseva muoto hardboiledeissa ja tämä näkyy myös Neurovelhossa (pulmadekkarien verkoistoituneet insestisen sotkuiset juonet ovat minusta paljon parempia). Henkilöissä ei juuri syvyyttä ole ja juoni jolkottelee omaa rataansa eikä sillä mitä tapahtui äsken ole juuri vaikutusta siihen mitä tapahtuu seuraavaksi. Kirjan ansiot painottuvat vahvasti maailmaan, tunnelmaan, tyyliin ja kieleen, ja näissä voi havaita Gibsonin olevan enemmän noir-romantikko kuin kyynikko, enemmän Chandler kuin Hammett (tässäkin tämä lukija toteaa "harmi", mutta näissä on kyse henkilökohtaisesta mausta).

Gibson osaa kuvata maailmaansa. Mitenkään liian kauas kovan scifin puolelle ei mennä, ilmeisesti kirjailijalla ei mitenkään kauhean selvää käsitystä ole miten ne tietokoneet ja muut laitteet oikeastaan toimivat ja tekninen kehitys on mennyt omia polkujaan tästä välittämättä. Mutta eittämätön visionääri Gibson on, hänellä on näkemystä miten radikaalisti kehittyvä teknologia näkyy yksilötasolla ja hän osaa kuvata sitä inspiroivasti ja innostavasti. Ei ole mikään ihme että kokonainen skene kehittyi tämän kirjan ympärille.

Kirjan kieli on myös omanlaistaan uuskieltä, joka vilisee erikoistermejä joista monia ei juuri selitellä. Vaikea sanoa mitä pitäisin alkukielisestä versiosta, toimisiko se paremmin vai tuskastuttavammin, arvelen Häilän onnistuneen käännöksessä kuitenkin suhteellisen hyvin (joitain kömmähdyksiä lukuunottamatta, selvimpänä sanojen Turing ja Turin sekoittaminen).

Yleissivistykseen kuuluva klassikko, vaikka kirjalliset ansiot eivät aina kohtaakaan henkilökohtaisia mieltymyksiäni.

(lasketaankohan tämä teksti Lukudiplomin "tee kirjasta mainos"-tehtävän vastaukseksi...)

(Ai niin, So American -haasteeseen saa kirjasta merkinnät Post-WWII Classics ja Modern Men Writers -kategorioihin ja South Carolinan osavaltioon. Ja kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Jyrki Kasvi, Raija, Kerkko ja Mikko)

Charles Dickens - Joululaulu

Charles Dickensin Joululaulu (suom. Tero Valkonen) on ensimmäinen Lukudiplomi-kirjani ja tyyliltään mukavaa vaihtelua edelliseen lukemaani. Toki tässäkin toteutetaan tuttu periaate joka Frank Capran elokuvistakin on nähty, kunnollinen onnellinen loppu vaatii hyvin toteutettua synkkää keskivaihetta.

Tarinan juoni lienee tuttu heille joilla on jonkinlaista kontaktia englanninkieliseen kulttuuriin, sen verran ahkerasti viitattu ja versioitu tämä tarina on: Saidan ja ahneen misantroopin Ebenezer Scroogen luona vierailee neljä henkeä, ensin kuolleen liikekumppaninsa aave ja sitten menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen henget jotka saavat vakuutettua että Scroogen senhetkinen elämänpolku ei ole lainkaan hyvä.

Aikaisempi kokemukseni Dickensistä, Suuria odotuksia, oli antanut kirjailijasta hivenen huonon kuvan jaarittelevien tiiliskivien tuottajana mutta tämähän oli oikein hyvä, hallitun tiivis paketti. Samoin olin hieman yllättynyt kuinka uskollinen alkutekstille Disney-animaatio Mikin joululaulu olikaan, ja erityisesti alkukohtauksessa oli vaikea olla näkemättä Roopea, Akua ja Mikkiä Scroogena, Fredinä ja Bob Cratchitina, niin hyvin nämä siihen sopivat (myöhemmin animaatio otti jo hieman tyylillisiä vapauksia).

Tämä kuuluu niihin klassikoihin että vaikka tarina olisikin tuttu niin kyllä se silti ehdottomasti kannattaa lukea (varsinkaan kun ei siinä lukemisessa kauaa mene), hyvä kirja jopa nyt kun vielä ei ole edes adventtiaika.

Ja sen kummemmitta puheitta, pyysin herra Scroogea esittämään Kuutamolla-hengessä kolme väitettä joista kaksi on totta ja yksi valetta, ja hän esitti seuraavat väitteet:
a. "Olen ollut kihloissa mutten naimisissa."
b. "Olen keksinyt sanan 'humbug'/'humpuuki' ja minun puheestani se on levinnyt yleiseen käyttöön ja muihin kieliin."
c. "Lahjoitin Cratchetin perheelle anonyymisti kalkkunan."

Kirjan hengessä ensimmäisenä valheen oikein arvanneen puolesta tehdään lahjoitus SPR:n katastrofirahastoon

LUKUDIPLOMI-haaste

 Kuva: John Tenniel, Liisan seikkailut ihmemaassa

Taannoisen koululaisten kirjaesitelmiin liittyvän keskustelun sivujuonteena nousi esille huomio, että taito-ja taideaineiden lukiodiplomien joukossa ei ole yhtään kirjallisuuden diplomia, ei luovasta kirjoittamisesta eikä aktiivisesta lukuharrastuksesta.
Monet koulut ovat kuitenkin aloittaneet erilaisia lukudiplomihankkeita, jossa ideana on lukea annetuista listoista kirjoja ja käsitellä luettua suorittamalla tehtäviä, jotka opettaja sitten tarkastaa. Idea on ilmeisesti lähtenyt Oulusta (tarkemmaksi alkulähteeksi on mainittu kaupunginkirjaston apulaisjohtaja Maija Saraste) mutta monet muut paikkakunnat ovat myös aloittaneet omia vastaavia projekteja, ja löytyy myös Opetushallituksen yleinen Kunnari-ohjelma. Näitä diplomeita voi suorittaa jo ala-asteen ensimmäisistä luokista lähtien ja eri luokkatasoille on laadittu erilaisia kirja- ja tehtävälistoja.

Kun itse olin koulussa niin luokkamme seinällä kiemursi Lukutoukka, joka sai lisää pituutta sitä mukaa kun luokan oppilaat olivat lukeneet kirjoja (ja kyllä, itse olin ahkera toukan kasvattaja), ja jotkut muut ovat maininneet muita vastaavia kampanjoita, mutta pienellä kateudella olen nyt lueskellut näitä eri lukudiplomisivuja, olisipa meilläkin ollut tällaisia...lukemisen määrään se ei varmaan minulla olisi olennaisesti vaikuttanut, mutta olisihan se silloin ollut hienoa saada diplomi, ja jälkeenpäin katsottuna olisi myös ollut hienoa, että pelkän ahmimisen sijasta olisi myös prosessoinut lukemisiaan enemmän vaihtelevien tehtävien muodossa. 
Mutta onneksi tässä asiassa ei ole koskaan liian myöhäistä, niinpä on aika laukaista 


LUKUDIPLOMI-HAASTE

kaikille innokkaille lukijoille ikävuosista riippumatta.

Haasteen säännöt ovat seuraavat: 

1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.

2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6-10 kirjaa.Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)
Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin.



3. Haaste alkaa nyt, ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).
Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.



4. Jos lähipiirissäsi on lukeva lapsi, ota selvää olisiko hän kiinnostunut lukudiplomista ja onko hänen koulussaan mahdollisuutta sen suorittamiseen. 


(Vinkiksi jos lasten tai nuorten kirjallisuus ei suuremmin kiinnosta, yläasteen listoista löytyy jo runsaasti kirjoja myös aikuiselle lukijalle. Haaste sopii suoritettavaksi myös yhdessä oman tai muuten tutun kouluikäisen lapsen kanssa). 


Edit: Kunnarin varsinaisen diplomi-osion ulkopuolelta löytyi myös Odysseia lukiotasolle, kirjat ovat suurelta osin samoja kuin yläasteen Sinuhessa ja tälle tasolle ei ole annettu erityisiä tehtäviä. Mutta tämänkin suorittaminen on siis myös mahdollista tekemällä normaalit bloggaukset kustakin valitusta kirjasta.
Vaikka diplomin tavoitteena onkin lukea monipuolisesti eri tarjottimilta, on ilmentynyt myös kiinnostusta lukea kymmenen kirjaa yhdeltä tarjottimelta. Tällä voi osallistua ainakin stipendiarvontaan, ja kaipa sen teemadiplominkin voin sitten laatia...


Lukuiloa!