Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Milton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Milton. Näytä kaikki tekstit

12.7.12

Lukumaraton 12-13.7.

Lukumaratoneja on suomalaisissa kirjablogeissa ollut nyt useampi, Kirjantila taisi olla ensimmäisiä jos ei ensimmäinen, ja viime viikolla ainakin Sallan lukupäiväkirjassa vedettiin myös tämä. Aluksi en ollut mitenkään innokkaasti lähtemässä mukaan koska blogin luonteen huomioon ottaen minun pitäisi varmaan lukea runoutta, ja se taitaa yleensä sopia paremmin hiljaa mutusteltavaksi kuin tällaisten maratonien tapaiselle vetämiselle, mutta sitten tulikin mieleen epiikka, mitenköhän ne pitkät eepokset onnistuisivat? Ja kun sellaisia "tämä pitäisi joskus lukea"-eepoksia on parikin niin pitää kai kokeilla. Mahdollista on että homma kaatuu nopeasti...

Eli kirjastosta on kannettu kotiin kolme otollista eeposta ja pari muuta jollain tavalla runouteen liittyvää kirjaa jos haluaa vaihtaa tyyliä jossain vaiheessa ja tarkoitus olisi aloittaa jossain vaiheessa iltapäivällä (jahka pääsen kaupan kautta kotiin). Lukulistalle ei päätynyt Danten Jumalainen näytelmä koska olen sen jo vuosi pari sitten lukenut eikä vielä ole aika uudelleenluennalle, ja Kalevalakin on vähän turhan tuoreessa muistissa. Ovidiuksen Metamorfoosit on myös kesken proosaversiona eli sillä ei myöskään osallistuta.

Päivitän lukemisen etenemistä tänne jahka nyt päästään edes alkuun...

15:00 aloitettiin Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginilla (suomennos Lauri Kemiläinen). Puškinin novelleista olen aiemmin pitänyt ja ensimmäiset sivut Jevgenin tarinaa vaikuttavat myös hyvältä...

"Kun tuskin ehtii havahtamaan
jo alkoi tulva kutsujen.
Taas mitäs tämä? Aikaan samaan
on kolmet kutsut illan sen.
On lasten juhlat, tanssit tuolla.
Siis minne menis? Turhaa huolla.
Ei vaikeata ole tuo,
kun ehtii kyllä kaikkein luo.
Nyt aamupesu, vaatteet ylle
ja hattu à la Bolivar,
niin ajaa, määränään boulevard,
hän hiukan päiväkävelylle,
mut täsmälleen, kun kello lyö,
hän päivällistä sitten syö."

18.10 Reipas alku, Jevgeni Onegin (242 sivua) on saatu päätökseen. Juoneltaan suht suoraviivainen tarina "tarpeettomasta ihmisestä", lahjakkaasta mutta heikosta seurapiirikeikarista ja maaseudun neidosta joka tähän rakastuu, mutta draaman mukana oli mausteena myös mukavia humoristisia pilkahteluja, kirjailijan ajatuksen vaelluksia asian viereen ("Sampanja on kuin kaunis nainen / eloisa, tyhjä, turhamainen / on oikullinen käytös sen / ja viekas, kevytmielinen"), ja kieli on sujuvaa, pääpaino on kuitenkin siinä tarinassa. Kaikki ainekset hyvään oopperaan (en ole Tsaikovskin oopperaa nähnyt, mutta kai se hyvä on).
Puškinin kirjallinen sivistys toki on ongelmallista kun en tuota 1700-1800-luvun vaihteen kirjallisuutta niin lukenut, eli Byron- ja Rousseau-viittaukset jäivät vähän hämäriksi (jostain Richardsonista puhumattakaan).
Tällä kirjalla otan myös merkinnän Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.

Nyt voisi käydä vaikka haukkaamassa vähän happea, ja sen jälkeen jatkaa vaikka Claes Anderssonin muisteluteoksella. Ah, proosaa.

18.55 aloitettiin Claes Anderssonin Jokainen sydämen lyönti (suom. Liisä Ryömä, 175 sivua), 21.25 luettiin loppuun. Mietteitä ja muistelmia sellaiseen leppoisan anekdoottiseen sävyyn vaikka sisältö ei olekaan aina niin leppoisaa.
Ja tämä kirjahan sopii Underbara finlandssvenskor -haasteeseen.
"Jotenkin minä aina rauhoituin kun sain oleskella muutaman tunnin levottomalla suljetulla osastolla. Kaikkia kohdeltiin tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Valkoinen takki ei tuottanut mitään etuoikeuksia. Tämmöisen jälkeen oli myös helpompi kestää lasten rähinää kotona, jähmeitä kahvikutsuja ja humalaisia ystäviä jotka alkoivat riidellä ja oksennella aamuyöstä.
Huomasin myös että mitä levottomampia ihmisiä ympärilläni oli, sen tyynemmäksi ja varmemmaksi tunsin itseni. Epäilin että ilmiö liittyi jotenkin ihmisten väliseen valtatasapainoon ja ettei ehkä ollut eettisesti hyväksyttävää reagoida näin, saada voimaa toisten voimattomuudesta. Siksi pidin asian omana tietonani."


Jaahas, pitäisikö sitten aloittaa se Miltonin Kadotettu paratiisi.
23.20 luettu kaksi kirjaa kahdestatoista Kadotettua paratiisia (suom. Yrjö Jylhä), kuutisenkymmentä sivua. Jatkan vielä vähän matkaa ennen kuin menen nukkumaan...

9.30 lähdettiin taas matkaan, luin illalla vielä yhden kirjan Kadotettua paratiisia ja tänään on yhdeksän jäljellä (tai tätä kirjoittaessa kahdeksan).

11.45 kahdeksan kirjaa Kadotettua paratiisia luettu, neljä vielä jäljellä. Ei tämä mitenkään nopealukuinen kirja ole eli koviin sivumääriin ei tulla maratonilla pääsemään mutta jos tämän kuitenkin ennen kolmea saisi loppuun...mutta nyt tauko.

"Taa katsoivat he, nähden itämuurit
tuon Paratiisin, heidän onnelansa,
nyt loimun hehkuun jääneen; tuimat kasvot
ja julmat aseet sulkivat sen portin.
Nous kyynel silmään, pois jo pyyhittiin;
maailma suuri asunnoksi heille
maat monet tarjos, Kaitselmus heit' ohjas.
Niin käsityksin, arkaillen ja verkkaan
kautt' Eedenin he vaelsivat tietään."

14.20 päästiin noille riveille Kadotetun paratiisin sivulla 345. Selvästi hitaampaa luettavaa kuin nuo pari edellistä, mutta tämänkin puski sitten läpi ja aktiivista lukuaikaa meni sellaiset seitsemän tuntia. Tuo tosin vaati tietysti sitä että keskittyi lähes täysin tarinaan eikä jäänyt niin maistelemaan tuota kieltä (ja että  klassista sivistystä on sen verran että sekä viittaukset Raamattuun ja sekalaisiin muihin lähteisiin ovat tuttuja ja takaosan selitysosiota ei tarvitse konsultoida kovin paljoa).
Vähän niinkuin Miltonin edustamat puritaanit, on tässäkin kirjassa hengen paloa ja jykevyyttä vaikka se ajoittain vähän kuivakka onkin. Täytyy tosin kyllä myöntää että en ymmärrä Blaken ja joidenkin muiden näkemystä siitä että kirjan Saatana olisi jotenkin erityisen myönteinen hahmo (mutta toisaalta olen myös sitä mieltä että "parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa" on idioottimainen ajatus).

Ja kun aikaa oli, niin loppukiriksi viiletettiin vielä läpi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimylly (79 sivua, Julia Vuoren kuvitus). Luettavaksi poimittiin myös sillä perusteella että eeppisen runouden ohella puhdas sanoilla leikittely sopinee vauhdikkaampaan maratonlukemiseen, ja kyllähän tämä oli hyvä lopetus.

Puolikuu ja Kummastus

Kun kuu on puoliksi valkea
ja puoliksi musta,
on kumma ettei se halkea
ja herätä Kummastusta.

Mutta Kummastus vain nukkuu
eikä kuu halkea,
ja aamun valoon hukkuu
sen musta ja valkea.

----------------------------------------

24h takana, joista kirja kädessä oltiin yli puolet, tuloksena neljä luettua kirjaa ja 841 sivua. Tuhanteen sivuun olisi varmaankin päässyt toisilla kirjavalinnoilla, mutta toisaalta nuo Jevgeni Onegin ja Kadotettu paratiisi ovat houkuttaneet lukemaan jo pitempään ja tässä tuli hyvä tilaisuus, ja Andersson ja Kunnas toimivat sitten hyvinä rytmittäjinä. Mutta en silti ole mitenkään innokkaasti suosittelemassa useita satoja sivuja eeppistä runoutta yhden vuorokauden sisään...
Mahdollisesti myöhemmin voi lukea pari muuta pinoon varattua kirjaa, Longfellowin Laulun Hiawathasta ja Montgomeryn Pienen runotytön.

Satsin parhaaksi kirjaksi pitää kyllä julistaa tuo Jevgeni Onegin. Jos oopperamaisuus ja epiikka eivät pahasti töki niin tässä on mainio venäläinen klassikko jonka kahden käden sormilla laskettavilla henkilöhahmoilla on kullakin helposti muistettavat nimet. Mutta kyllä muissakin luetuissa on ansionsa.