Heidi Rundgren - Syntymä

Tämänkertaisen kirjan sain postissa, HeidiR lähetti kappaleen BoD-julkaistua kokoelmaansa ja nyt olen pikkuhiljaa lueskellut sitä.

Ensimmäinen havainto kirjasta oli tietynlainen haikumaisuus. Rakenteellisesti muotoa ei käytetä, mutta suuri osa runoista on varsin tiiviitä ja lyhyitä, monissa löytyy viittaus vuodenaikaan ja myös tyypillinen jukstapositio tai näkökulman siirros. Käytetyssä kuvastossa näkyy kyllä myös viittauksia itämaisuuteen ja zeniin (ja kirjoittajan blogia vilkaisemalla huomasin Ryokanin Suuren hupsun olevan tuttu).

Toinen havainto oli, että runoista löytyi hyvin miellyttävä rytmi. Mitta on vapaa ja välimerkkejä ei käytetä mutta puolihuomaamatta aloin lukea kirjaa ääneen.

Kolmas havainto oli, että vaikka abstrakteina sanoina toimiikin niin figuratiivisuuden kanssa on ongelmia: huomattava osa niistä hetkien kokemuksista jäi minulle valitettavan vieraiksi. Joissain kohdissa tuli mieleen että ehkä se tiukkaan haikumuotoon sitoutuminen olisikin ollut ajoittain parempi, se olisi rajoittanut käytettävissä olevia elementtejä, ja kirjasta löytyy esim. pari kiinnostavaa parisäettä.
Aiemmin mainitsin jo taipumuksesta lukea runoja sarjallisesti, ja tässä se tapa johtaa pari kertaa väärille jäljille. Kuten sanottu, vuodenaikaviittauksia käytetään paljon (ja kannen kuvatkin ovat leimallisesti talvisia, osuva lukuajankohta siis), ja jos kahden kylmyyttä ja jäätä korostavan runon välissä on runo, joka alkaa "malmijuna vyöryy pohjoiseen", niin sen päättyessä "istun heinien keskellä/hyttysten syötävänä" ainakin tämän lukijan ajatukset ovat täysin muunlaisessa ympäristössä. Varsinkin kun tuota edeltäneet rivit ovat kuvanneet rakennuksen sisätiloja...rinnastus tuokin on mutta tässä havaintojen välille ei muodostu yhteyttä.

On toki niitä osumiakin, oivalluksia, toimivia kuvauksia, heränneitä ajatuksia, ja kirjan lukeminen yksittäisten runojen kokoelmana antaa kyllä hyviä löytöjä vaikka me kokonaisuuksiin ja sarjallisuuteen taipuvaiset lukijat näemmekin vielä parantamisen varaa...

Ei

seison kumisaappaissa niityllä
kuusissa on vihreää pimeyttä
keltaisia lehtiä maassa
pihlajanmarjat ovat sammuneet
kaarna tuijottaa minua

sinä sanoit ei

sormiani palelee
joka hetki on pimeämpää
en näe polkua ruohikossa

koivu yrittää syleillä
yksinäistä pihavaloa