Charles Dickens - Joululaulu

Charles Dickensin Joululaulu (suom. Tero Valkonen) on ensimmäinen Lukudiplomi-kirjani ja tyyliltään mukavaa vaihtelua edelliseen lukemaani. Toki tässäkin toteutetaan tuttu periaate joka Frank Capran elokuvistakin on nähty, kunnollinen onnellinen loppu vaatii hyvin toteutettua synkkää keskivaihetta.

Tarinan juoni lienee tuttu heille joilla on jonkinlaista kontaktia englanninkieliseen kulttuuriin, sen verran ahkerasti viitattu ja versioitu tämä tarina on: Saidan ja ahneen misantroopin Ebenezer Scroogen luona vierailee neljä henkeä, ensin kuolleen liikekumppaninsa aave ja sitten menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen henget jotka saavat vakuutettua että Scroogen senhetkinen elämänpolku ei ole lainkaan hyvä.

Aikaisempi kokemukseni Dickensistä, Suuria odotuksia, oli antanut kirjailijasta hivenen huonon kuvan jaarittelevien tiiliskivien tuottajana mutta tämähän oli oikein hyvä, hallitun tiivis paketti. Samoin olin hieman yllättynyt kuinka uskollinen alkutekstille Disney-animaatio Mikin joululaulu olikaan, ja erityisesti alkukohtauksessa oli vaikea olla näkemättä Roopea, Akua ja Mikkiä Scroogena, Fredinä ja Bob Cratchitina, niin hyvin nämä siihen sopivat (myöhemmin animaatio otti jo hieman tyylillisiä vapauksia).

Tämä kuuluu niihin klassikoihin että vaikka tarina olisikin tuttu niin kyllä se silti ehdottomasti kannattaa lukea (varsinkaan kun ei siinä lukemisessa kauaa mene), hyvä kirja jopa nyt kun vielä ei ole edes adventtiaika.

Ja sen kummemmitta puheitta, pyysin herra Scroogea esittämään Kuutamolla-hengessä kolme väitettä joista kaksi on totta ja yksi valetta, ja hän esitti seuraavat väitteet:
a. "Olen ollut kihloissa mutten naimisissa."
b. "Olen keksinyt sanan 'humbug'/'humpuuki' ja minun puheestani se on levinnyt yleiseen käyttöön ja muihin kieliin."
c. "Lahjoitin Cratchetin perheelle anonyymisti kalkkunan."

Kirjan hengessä ensimmäisenä valheen oikein arvanneen puolesta tehdään lahjoitus SPR:n katastrofirahastoon