Aloitan tällä kertaa vähän aikaisemmin, jo nyt edellisenä päivänä kello 15.00 ja seuraavat 24 tuntia olisi tarkoitus käyttää mahdollisimman suurelta osin lukemiseen (luonnollisesti ajattelin nukkua, ja syödäkin varmaan jotain). Pari tavoitekirjaa on jo mietitty ja kummankaan tekijä ei ole ennalta tuttu joten katsotaan miten sujuu maratontyyppinen lukeminen niissä, hyllyssä on sitten lisää valikoimaa jos tarvitsee vaihtaa.
Raportoin etenemisestä sopivin väliajoin täällä.
Että pääsen vauhtiin, aion aloittaa kevyemmän oloisesta teoksesta, eli Elin Wägnerin Pohjoistullin tyttösakista.
16.15
Ensimmäiset reilu 60 sivua (eli noin puoleenväliin) luettu Pohjoistullin tyttösakkia, eli varsin reippaasti etenee. Irene Mendelinin suomennos on julkaistu 1919 eikä ole ihan nykyisten kielistandardien mukainen, alkuteos ilmestyi kymmenen vuotta aiemmin: kertoja Elisabeth tulee konttoristiksi Tukholmaan, asuu yhdessä kolmen muun konttoritytön kanssa ja kertoilee arkisesta elämästä: tämä on vähän kuin Hilja Valtonen maustettuna sosialismilla.
Kepeästä tyylistä huolimatta yhteiskunnalliset kysymykset pysyvät esillä ja noihin aikoihin naisten käyminen palkkatyössä oli varsin uusi asia ja luonnollisesti hyvin epäilyttävää, ja moni muukin asia on nykykulmasta kiinnostavan nyrjähtänyt (huvituin kuinka tyttösakki harrastaa kulttuuria, heillä on seinillään Botticellin ja Rembrandtin jäljennöksiä ja aamiaispöydässä luetaan ääneen runoja...ovat ehkä köyhiä mutta ylpeitä).
17.45
Pohjoistullin tyttösakki luettu, kaikki 138 sivua. Valtosmaisuus pysyi yllä joskin asiat eivät ihan niin menneet kuin odottaa voisi, vaikka tiettyjä henkisiä yhteyksiä tässä tuntuikin Nuoren opettajattaren varaventtiiliin. Ja sosialistiset ja feministiset näkemykset pysyivät kyllä esillä.
Oma osuutensa kiinnostavuudesta tuli myös iästä, joitain viittauksia ja pikkutapahtumia en ymmärtänyt lainkaan mistä niissä oli kyse, ja muutenkin niin pienissä ja suurissa asioissa tuli käänteitä jotka aikalaisittain saattoivat olla aivan tavallisia mutta nykynäkökulmasta ei tulisi ajatelleeksi: harvassa nykykirjassa henkilö ottaa noin vain harmonikan esiin ja alkaa soittaa, noin esimerkiksi, ja toisaalta monien toimien perustana olevat ajatusmallit tuntuvat hämmentäviltä. Vaikka ollaan niinkin lähellä kuin sadan vuoden takaisessa Tukholmassa. (Ja juu, jotkut toiset asiat eivät ole muuttuneet ollenkaan niin paljon kuin voisi toivoa)
Tämä kirja ei kuulu Frau, Signora & Bibi -lukuhaasteeseen koska on ruotsalainen, mutta tuli kuitenkin tietooni kun etsin haasteeseen sopivaa luettavaa, ja hyvä että tuli.
Ikkunapöydällä Dagens Nyheter tarjottimena oli tyhjä leipäkori, voirasia ja pari kaljapulloa, hyvin tuttu, ja minulle, jolla oli vielä silmissä Grandin kristalli- ja viinikimallus, jotenkin liikuttava näky.
- Oi, sanoin minä, onko teillä vielä pilsneriä jälellä? Ja voileipää? Tai paljas leipäpala? Minä tahdon syödä omaa leipääni. Minä en tahdo kadehtia raukoilta heidän multasieniään ja timanttejaan. Minä olen tyytyväinen itseeni, kohtalooni ja pilsneriini.
- Se on vain pilsnerkaljaa, sanoi Baby ovessa puteli kädessä. Ja puolikkaan ranskanleipää saat, vaan et enempää, loppu on aamuksi.
Nonih, sitten voisi aloittaa seuraavan kirjan, jatkaen työväenluokan naisilla.
20.00
Tai vähän muidenkin luokkien naisilla ja miehillä mutta kuitenkin: Zhang Jien Raskaat siivet on edennyt n. 80 sivun verran (suomennos saksan kautta Marja Kyrö).
Kirjan alussa oleva henkilöluettelo saattaa jo pelottaa joitain pois (ja on tarpeen, henkilöitä on paljon, myös näkökulmahenkilöitä) ja miljöökin ehkä, ollaan 70-80-luvun Kiinassa ja suuri osa henkilöistä työskentelee Raskaan teollisuuden ministeriössä tai on muuten sen kanssa kosketuksissa. Ja paljon puhutaan yhteiskunnasta ja ideologiasta ja teollisuudesta ja sosialismista ja arkielämästäkin.
Varsinaista yhtenäistä juonta ei ole paljastunut, tässä on ensemble-kerrontaa jossa jokaisella henkilöllä on omia tekemisiään.
Juu, voisin luonnehtia teosta hieman kuivakkaaksi mutta toisaalta tällainen reipas yhteiskunnallisen pohdinnan määrä toisesta kulttuurista on oikeasti kiinnostavaa samalla kun elämän pienet yksityiskohdat saa tähän kuitenkin elämän tuntua, ja hyvin toteutettu ensemble on aina ilahduttavaa. Saa nähdä miten homma etenee.
Oh, typeryydet saavat luonnollisesti jäädä sikseen, onhan hänen hiuksissaan jo harmaita suortuvia. Ei edes täällä neljän seinän sisällä saa antaa periksi; löyhän käytöksen, kun se kerran on tullut tavaksi, laahaa mukaan toimistoon ja yleisille paikoille sitä lainkaan huomaamatta, ja sitten saa korjata kärkeviä huomautuksia ja joutuu puhutteluun. Ja vaikka sen jälkeen varoo minkä taitaa, niin muiden silmissä käyttäytyminen on silti hullua. Kymmenen hyvää työtä päivässä eikä yksikään sielu niitä muista; mitättömän pieni ajattelemattomuus tai laiminlyönti, ja ihminen on leimautunut mahdottomaksi ikiajoiksi, leimautunut noudatettaviksi tarkoitettujen sääntöjen rikkojaksi. Laupias taivas!
23.00
Vielä hiljan rakastettiin sellaisia sanoja kuin 'luokkataistelu' tai sellaisia ilmaisuja kuin 'taistelu elämästä ja kuolemasta'. Ikään kuin kärjistyneet ristiriidat olisivat mahdollisia vain vihollisleirien kesken. Ovatko saman leirin sisällä esiintyvät erilaisia näkemyksiä koskevat ristiriidat helpompia ratkaista?
Kirja etenee, sivulla 140 tällä hetkellä, ja jatkuu samalla tyylillä: lisää näkökulmahenkilöitä jotka elämäntilanteineen, luonteineen ja aatoksineen ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta tyytymättömyys, sisäinen kuohunta, ristiriidat leimaavat kaikkien elämää. Varsinaista juonta ei ole, mutta temaattisuutta on.
Vaikka kirja eteneekin sujuvasti niin ei tämä varmaan kaikkien kirja ole...
Ei pidä vaatia eikä toivoa, että nuorten tunteet ja käsitykset sopisivat saumatta meidän omiin käsityksiimme. Eikä liioin sovi odottaa, että nuoret puolueen jäsenet suhtautuvat puolueeseen samalla tavalla kuin me aikanamme. Me taistelimme henkemme edestä vanhaa yhteiskuntaa vastaan, he vaativat nykyään lisää ajatuksenvapautta, heillä on enemmän elämänkokemusta kuin meillä oli, he ovat kokeneet useampia historiallisia muutoksia kuin me. Tosiasiat ovat opettaneet heidät ajattelemaan ja arvioimaan tarkemmin. Me emme saa katsella maailmaa rouva Nelikiloisen silmin, puolueen jäsenet eivät saa väsyä astumaan eteenpäin. Kun et enää jaksa, saat käydä lepäämään mutta et saa jäädä toisten tielle seisomaan.
Jatkan vielä jonkin matkaa kunnes uni tulee, aamulla sitten lisää.
10.15
Hänellä oli monia pieniä mutta rakkauteen verrattuna realistisempia toiveita. Rakkaus on yhteiskuntatieteiden ja tulevaisuuden aihe.
Myöhäisillan ja aamun lukemisella olen nyt sivulla 232. Hetken kesti aamulla taas päästä vauhtiin kun Mo Zheng vertaa itseään Jean Valjeaniin ja niin vertaa myös Zheng Yuanyuan, mutta kyllä tämä taas lähti, ja luo kiinnostavan monipuolista kuvaa ajastaan ja sen ihmisistä. Ja tässähän alkaa jännittää miten Chen Yongmingin johtamien Shuguangin autotehtaiden käy.
Teos on myös hyvää jatkoa viimevuotiselle "Leningrad - Ost-Berlin" -haasteelle, kuvataan niin sosialistista järjestelmää kuin ihmisiä siinä...
Luojan kiitos, että kaunokirjalliset tuotteet eivät ole keskuskomitean dokumentteja, ei niiden voi odottaa joka suhteessa olevan läpikotaisin harkittuja. Edes keskuskomitean dokumenteissa ei jokainen sana eikä jokainen lause ole niin täsmällinen kuin matemaattinen kaava. Hänet itsensä asia jättää kylmäksi, ja ilmeisesti muutkin suhtautuvat siihen melko tyynesti, mutta Feng Xiaoxuan ja Song Ke tuskin tyytyvät siihen, että heitä näin vähätellään. Totta on, että kritiikki ja itsekritiikki ovat arvokkaita puolueperinteinä, mutta ei siitä vielä niin kauan ole, että tietyt persukset sinnikkään kiipimisensä takia kävivät koskemattomiksi, vielä koskemattomammiksi kuin tiikerin takapuoli.
14.15
Valokuvan nauru kuuluu vain yhdelle ihmiselle. Sille, joka odottaa jossakin. Jossakin elämän risteyksessä.
Se ei kuulu äidille, joka on hänet synnyttänyt, eikä isälle, joka on hänet kasvattanut. Synnyttänyt ja kasvattanut, ja nyt heidän täytyy katsella sivusta, kuinka jokin nuori tuulihattu vie tyttären heiltä noin vain. Edes mitenkään ponnistelematta.
Noniin, Raskaat siivet on luettu loppuun sivulle 366, uuteenvuoteen 1981. Poliittiset tasapainottelut ja muut vihjailut kävivät paikka paikoin haastaviksi nyansseissaan, mutta silti ja osittain myös siksi, erinomainen teos, joka sinänsä sopi hyvin tällaiseen maratonluentaan, sen verran sivuja että ei ehkä muuten tulisi yhdellä istumalla luettua, mutta henkilöitä ja rinnakkaisia tilanteita oli sen verran paljon että hyötyi tiiviistä lukemisesta.
En olisi varmaan muuten ikinä keksinyt tätä lukea, jos en olisi katsonut mitä Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopivia "1001 Books You Must Read"-kirjoja on järkevästi saatavilla: tämä oli yksi ei-kovin-suuresta joukosta.
Ja ilmeisesti teos aiheutti kohtalaisesti kuohuntaa ilmestyessään rehellisyydessä ja satiirissa, toisaalta kiinnostavaa oli että pyrkimyksenä oli ymmärtää hyvinkin kaikkien toimijoiden ajatuksia ja toimia: osa näyttäytyi ehkä positiivisemmin kuin toiset, mutta kaikki olivat omassa sisäisessä logiikassaan ymmärrettäviä ja toisaalta kyseenalaisuuksia oli myös vähän jokaisen toimissa. Kiinnostava teos siis myös sinä mielessä että se oli kuitenkin kommunistisen ideologian edustaja mutta itsekin pohti ja kyseenalaisti mitä se kommunistinen ideologia oikeasti on tai kuuluisi olla. Siis kirja joka tarjoaa näkökulman toiseen aikaan, kulttuuriin ja ajattelutapaan ja mitä parempaa voi kirjalta toivoa?
Olisin tässä voinut vielä loppuun vetäistä jonkin novellin tai pätkän jotain pitempää kirjaa mutta taidan kuitenkin lopettaa tähän. Yhteissivumäärä 504 ei ole mikään kärkitulos mutta luin ne kaksi kirjaa jotka halusinkin maratonilla lukea ja ne molemmat olivat erinomaisen kiinnostavia teoksia, tämä on hyvä näin.
Sitten voisi käydä vaikka vilkuilemassa mitä kuuluu niille maratoonareille jotka ovat jo aloittaneet tai jotka ohta aloittavat...
