27.6.18
Marcel Pagnol - Angèle
Kolmas lukemani Marcel Pagnolin kirja: tässä välissä aloitin vähän matkaa Le château de ma mère'ia, jatko-osaa Isäni kunnian päivälle ranskaksi mutta kun se vaikutti olevan ihan suoraan jatkoa (eikä kyseisen kirjan yksityiskohdat olleet ihan vahvasti muistissa) ja pudotteli sellaista vauhtia metsästysaiheista erikoissanastoa että päätin jättää luettavaksi joskus myöhemmin.
Mutta nyt sitten taas yksi Pagnolin elokuvakäsikirjoituksista, vuonna 1934 julkaistusta elokuvasta. Vähän samoja elementtejä tässä on kuin aiemmin lukemassani Naïsissa mutta huomattavan erilaisessa tunnelmassa, tämä on aikamoista melodraamaa jonka alkupuoli olisi materiaalia jota Teuvo Tulio harrasti myöhemmin: nuori maatilan tyttö, nimihenkilö Angèle, tulee kaupungista tulleen Louisin viettelemäksi ja ajautuu tämän mukana Marseilleen prostituoiduksi, jälkipuoliskolla sitten tapahtuu kaikenlaista muuta.
Leffa ei ehkä ole suurimpia klassikoita mutta nautti ilmeisesti arvostusta ainakin omana aikanaan, ja oli Fernandelin ja Pagnolin ensimmäinen yhteistyö (ja ilmeisesti sulka Fernandelin hattuun, oli alkanut saada jo mainetta koomikkona mutta tässä oli vähän vakavampi rooli): en ole nähnyt mutta noin yleensä ottaen vanhat melodraamat kiinnostavat yleensä ansioituessaan kamera- ja näyttelijätyössään.
Eli käsikirjoitus jäi vähemmän innostavaksi, niin kovin 30-lukulaiseksi melodraamaksi joka ei ole ikääntynyt ollenkaan hyvin (Naïsissa muistan olleen hieman enemmän kepeyttä ja huumoria).
No, kieleltään tämä oli aika helppoa ja sujuvaa joten lukeminen ei ollut mitenkään ponnistelua, ja vähän kiinnosti juonen tasolla että mihin suuntaan tilanne kehittyykään...
Tulipahan luettua.
Vaikkei sisällöllisesti tässä tehdäkään elokuvaa, niin kai tämän voi silti mainita Helmet-haasteen kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä.
22.6.18
Novellihaaste II -koonti
Ja kyllä niitä kiinnostavia novellikokoelmia jäi myös odottamaan vuoroaan...
Tietysti "novellin" määrittely oli vähän epämääräistä ja tulkinnanvaraista samoin kuin "novellikokoelman". Haasteeseen voi hyvin laskea ainakin seuraavat 14 kirjaa:
Ljudmila Petruševskaja - Klarissan tarina (21, hahmo)
Alifa Rifaat - Kaukaa siintää minareetti (15, paikka)
Kate Chopin - A Pair of Silk Stockings (5, konflikti)
Primo Levi - A Tranquil Star (17, teema)
Giuseppe Tomasi di Lampedusa - Seireeni ja muita kertomuksia (4, hahmo)
Stig Dagerman - Sleet (12, juoni)
Heinrich Böll - Palavat sielut (11, näkökulma)
Marina Tsvetajeva - Piru ja muita kertomuksia (10, näkökulma)
Shusaku Endo - Stained Glass Elegies (11, konflikti)
Naguib Mahfouz - The Time and the Place (20, teema)
J.M.G. Le Clézio - Peuple du ciel (2, paikka)
Ryunosuke Akutagawa - Hammasrattaat (10, juoni)
Renée Vivien - La dame à la louve (17, sävy)
Hieman tulkinnanvaraisempi on tämä:
josta en laskenut novellien määrää (oli niitä varmaan parisensataa) enkä peukuttanut mitään yksittäistä tarinaa vaan tarinoiden suurta osaa koska se oli tässä tapauksessa mielekkäämpää, mutta joka tapauksessa kyseistä kirjaa kyllä pitää suositella jos novellit kirjallisuuslajina kiinnostaa.
Näiden lisäksi olen kyllä lukenut ja blogannut muutaman teoksen joita voisi pitää pitkinä novelleina mutta jotka jostain syystä on julkaistu omina teoksinaan (viimeksi pari viikkoa sitten luettu Tournierin L'aire du Muguet) ja joitain yksittäisiä novelleja mutta kun en ole kokonaisina kirjoina lukenut niin ei ole tullut bloggausta (mm. Marcel Aymen Passe-muraille tai Fredrika Runebergin Mandariinin tytär).
Mutta onhan tuossakin jo. Laskin 164 novellia, ja 14 peukutettua novellia kattavat haastekategoriat kahteen kertaan, saan siis Tuplapeukuttajan arvonimen.
Kokoelmista monia ei ehkä voi suositella varauksetta mutta jokaisessa on ollut omia kiinnostavia piirteitään ja erinomaisia novelleja, aiheet, tyylit ja toteutukset ovat olleet hyvin monenkirjavia.
Kiiton mainiosta haasteesta, ja novelleja tulen lukemaan jatkossakin (ja peukuttamistakin voisi jatkaa).
18.6.18
W.H. Auden - As I Walked Out One Evening
Jo pitempään Auden on ollut mielessä englanninkielisenä runoilijana johon voisi tutustua, ja tämän valikoiman luettuani voisin lukea lisääkin.
Tähän valikoimaan on valikoitu nk. kevyempää runoutta: tyylillisesti monenkirjavaa materiaalia, lauluja, balladeja, limerikkejä yms, runoutta joka ei ota itseään kovin vakavasti (herkät kaunosielut saattavat hermostua joistain kokoelman runoista) mutta jossa näkyy kuitenkin omistautuminen ja taito, ja se että runo on hauska ei tarkoita etteikö se voisi olla myös fiksu tai ajatuksiaherättävä...silti monta olisi runoilijaa jonka tuotannossa esim. rivot limerikit olisivat jokseenkin outo lisä, tässä ne sopivat oikein hyvin muun runouden seuraan, itseironiaa käytetään joten samoin irvaillaan myös sille mitä runous voi tai runouden pitää olla.
Tätä lukiessa tuli mieleen myös ajatus jonka olen aika ajoin kuullut esitettävän runouden yhteydessä (sen lisäksi että runoudella on kieltä uudistava tehtävä), eli yksittäisen runoteoksen ja runoilijan suhde traditioon, kuinka runouden lukeminen ja ymmärtäminen vaatii yleensä kykyä ymmärtää tämä suhde.
Tässä ja muussa lukemassani, myöhemmässäkin, brittirunoudessa leimaa-antava piirre on nimenomaan hyvin pitkän tradition tunne, Auden viittailee sujuvasti vanhoihin kansanballadeihin ja modernimpien tunnelmien ohella kirjoittaa runoja jotka voisivat tyylillisesti olla hyvin 1700-luvulta (silloinkin kun sisältö tai kieli ehkä ei), ja muussakin lukemassani usien tuntuu että Chaucer, Shakespeare, Byron, Keats ja Wordsworth ovat tuttuja siinä missä TS Eliotkin.
Onko Suomessa historiaa? Tarkoittaako suomalaisessa runoudessa traditio ja konteksti viimeistä kymmentä vuotta tai korkeintaan edellistä sukupolvea? Kalevalan olemassaolo ehkä juuri ja juuri tiedetään, mutta keskusteleeko nykyrunoilija Siljon, Sarkian tai Mannisen kanssa?
Tavallaan tämä vaikeuttaa myös runouden lukemista ja runokentän seuraamista, siinä missä briteillä historia on yhteinen (ja tuntuu että sama pätisi myös moneen muuhun suureen kulttuuripiiriin) niin jos konteksti siirtyy ja vaihtuu koko ajan niin kuinka moni siitä pystyy olemaan perllä?
Epäilemättä tällä jatkuvan uudistamisen tavalla pystyy tuottamaan hyvin uudenlaista kieltä, mutta jääkö uudenlaisen kielen vaikutus sitten sen verran marginaaliseksi että kielen uudistuminen jää tapahtumatta, uudet kirjat voi lukea ja silti siteerata vain Racinea ja Flaubertia kun tietää ketkä ovat sen arvoisia että kannattaa osata ulkoa.
O Tell Me the Truth About Love
Some say that Love's a little boy
And some say he's a bird,
Some say he makes the world go round
And some say that's absurd:
But when I asked the man next door
Who looked as if he knew,
His wife was very cross indeed
And said it wouldn't do.
Does it look like a pair of pyjamas
Or the ham in a temperance hotel,
Does its odour remind one of llamas
Or has it a comforting smell?
Is it prickly to touch as a hedge is
Or soft as eiderdown fluff,
Is it sharp or quite smooth at the edges?
O tell me the truth about love.
The history books refer to it
In cryptic little notes,
And it's a common topic on
The Trans-Atlantic boats;
I've found the subject mentioned in
Accounts of suicides,
And even seen it scribbled on
The backs of railway guides.
Does it howl like a hungry Alsatian
Or boom like a military band,
Could one give a first-class imitation
On a saw or a Steinway Grand,
Is its singing at parties a riot,
Does it only like Classical stuff,
Will it stop when one wants to be quiet?
O tell me the truth about love.
I looked inside the summer-house,
It wasn't ever there,
I've tried the Thames at Maidenhead
And Brighton's bracing air;
I don't know what the blackbird sang
Or what the roses said,
But it wasn't in the chicken-run
Or underneath the bed.
Can it pull extraordinary faces,
Is it usually sick on a swing,
Does it spend all its time at the races
Or fiddling with pieces of string,
Has it views of its own about money,
Does it think Patriotism enough,
Are its stories vulgar but funny?
O tell me the truth about love.
Your feelings when you meet it, I
Am told you can't forget,
I've sought it since I was a child
But haven't found it yet;
I'm getting on for thirty-five,
And still I do not know
What kind of creature it can be
That bothers people so.
When it comes, will it come without warning
Just as I'm picking my nose,
Will it knock on my door in the morning
Or tread in the bus on my toes,
Will it come like a change in the weather,
Will its greeting be courteous of bluff,
Will it alter my life altogether?
O tell me the truth about love.
16.6.18
Dekkariviikko: Boileau-Narcejac - Sueurs froides (D'entre les morts / Vertigo)
Leffakansi! Ja leffanimi: kirjan alkuperäinen nimi on D'entre les morts (= kuolleiden joukosta), mutta minun painokseni kantaa nimeä Sueurs froides (= kylmät hiet), koska sillä nimellä tunnetaan ranskaksi Hitchcockin elokuva Vertigo.
Tämän Boileau-Narcejacin kirjan kanssa päästään siis toden teolla testaamaan teoriaa onko kirja oikeasti aina parempi kuin siihen perustuva elokuva, kun kyseinen leffa on nimetty Sight & Soundin vuoden 2012 kriitikkoäänestyksessä maailman parhaaksi...
Tarina pysyy pääosin samana: mies pyytää ystäväänsä, korkeuskammosta kärsivää entistä poliisia, tarkkailemaan vaimoaan koska tämä on alkanut käyttäytyä oudosti, etsivän ja naisen välille syttyy jonkinlainen yhteys mutta nainen tekee kuitenkin itsemurhan hyppäämällä korkeasta tornista...mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Miljöö on tietysti eri (ja tässäkin, kuten aiemmin lukemassani Les louvesissa, toinen maailmansota jyrisee epämääräisesti taustalla), elokuva on rytmitetty jossain määrin eri tavalla toisaalta tiiviimmäksi paketiksi ja toisaalta joissain kohdissa sopivasti laajentaen ja erityisesti jälkimmäisessä puoliskossa on tehty isompia muutoksia vaikka sama teema obsessiivisesta rakkaudesta kuolleeseen naiseen onkin mukana.
Tässä näkyvät myös samat piirteet kuin Les louvesissa, henkilöt jäävät vähän ohuiksi eivätkä kovin miellyttäviksi, ja kerronta on usein melkein hysteerisen korukielistä, joka paikoin onnistuu luomaan kyllä hyvin painostavaa ja obsessiivista tunnelmaa mutta myös epäonnistuu joissain dramaattisissa kohtauksissa...mutta onhan tässä kieltämättä niin hieno koukku että hyvä elokuvantekijä pystyy siitä tekemään loistavan elokuvan. On se leffa selkeästi parempi mutta kyllä tämä oli kuitenkin varsin kiinnostava teos siihen rinnalle.
Pääsinpäs osallistumaan dekkariviikolle.
12.6.18
Anja Vammelvuo - Totuuden iskut
Eipä ollut Anja Vammelvuokaan ennestään tuttu kirjailija muuten kuin ajoittain nimen nähden runohyllyjä selatessa...
Tämä on suht myöhäistä tuotantoaan, ja kokoelman alussa olevissa runoissa käsitellään leskeyttä, puolison kuolemaa, henkilökohtaista ja usein akuuttia kaipausta ja surua. Tämän jälkeen siirrytään yhteiskunnallisille areenoille, poliittisesti tunnustetaan voimakkaasti punaista väriä mutta samalla katsellaan nuorempaa polvea (vuosi on 1973, kuohuvaa aikaa), itse pitkän linjan vasemmistorunoilijana hieman sivusta ajoittain hymähdellen muttei vailla ymmärrystäkään kun on ehkä itse ollut samanlainen...
Vähän tästä tulee mieleen Arja Tiainen, ei ehkä samanaikaisena mutta samanikäisenä.
Kirkkaimmillani uljaimmillani olin paljolti väärässä.
Sen totuuden iskut pitävät minut elossa,
kun sukupolveni luutuu.
9.6.18
Renée Vivien - La Dame à la louve
En ollut tästäkään kirjailijasta ennen kuullut vaikka teoksiaan on näköjään käännetty sivistyskielille ja tämänkin blogin lukijoissa on varmaan heitä joita kiinnostaa...
Kirjailija taitaa myös kuulua heihin jossa taiteilijan henkilöllisyys nauttii myös suurta huomiota, ehkä suurempaa kuin varsinainen tuotantonsa...Renée Vivien on salanimi, britti Pauline Tarn muutti aivan 1800-luvun lopulla Pariisiin ja alkoi kirjoittaa ranskaksi salanimellä, ensin R. Vivien, sitten René Vivien ja lopulta Renée Vivien, samalla kun tuli tunnetuksi kirjallisissa piireissä julkilesbona ja muutenkin värikkäästä elämästään (myös kuollen nuorena).
Tämä 17 novellin kokoelma on varsin hämmentävä paketti, lajityyppien kirjo on rajua, mukana on suht perinteisiä novelleja, proosarunoa lähestyviä fragmentteja, legendoja ja conteja, essee, mininäytelmä...käytetyssä kielessä on myös jotain erikoisuuksia, ilmeisesti tarkoituksellisia jo aikanaan vanhahtavaa kieltä muistuttavia piirteitä, ja novelleissakin liikutaan kirjoitushetken ohella vähän historiallisemmissakin miljöissä sekä myös antiikin myyteissä tai Raamatun Vanhassa testamentissa...
Ilmaisumuotojen kirjo on laaja, mutta teemoissa ja aiheissa sen sijaan on yhtenäisyyttä, puheena ovat miehet ja naiset, kertojina usein miehet ja kertomuksena usein tuhoava eros: Vivienin naisten erinomaisuutta korostetaan mutta tähän liittyy läheisesti suuri itsetuhoisuus, ja jos ei itse ymmärrä tuhoutua niin ne miehet auttavat asiaa: teosta leimaa aikamoinen misandria ja tuon naisten kuolemankaipuun ja lajityyppikirjon kanssa lopullinen keitos on kyllä kiinnostavan dekadentti.
Novellihaasteeseen peukutan tässä Le voile du Vasthi -novellin sävyä, novelli kertoo Raamatun Esterin kirjan ensimmäisessä luvussa tapahtuvasta episodista ja kuningatar Vasthista eri näkökulmasta, ja tässä arkaainen, symbolis-dekadentti tyyli sopii erinomaisesti kerrottavaan legendaan.
5.6.18
J.K. Ihalainen - Sytykkeitä
Temaattisesti kirja jakautuu näppärästi kahtia, eroottiseen ja poliittiseen puoliskoon. Ensimmäisessä ollaan tai ei enää olla parisuhteessa tai muuten käsitellään erosta, joka joskus sytyttää ja joskus polttaa. Jälkimmäisessä taas puhe on yhteiskunnasta, poliittisista tilanteista, digitalisaatiosta ja sen kritiikistä. Ristivetoa näiden välillä on vähän vaikka olisi voinut olla kiinnostava enemmänkin nähdä...
Parhaimmillaan Ihalainen on kahdessa pitkässä runossa, joihin kumpaankin saadaan toistuvilla elementeillä miellyttävä rytmi, ensimmäisessä intensiivisempi ja toisessa vähän keinuvampi ja pyörähtelevämpi.
Muuten rakkausrunoissa on kiinnostavia kielikuvia vaikka jotkut runoista jäävätkin vähän hajanaisiksi...yhteiskunnallisessa osuudessa taas vaivaa hieman aiheiden ja niiden käsittelyn ilmeisyys ja sitä kautta helppous, ei ole mitenkään erityisen originellia olla epäluuloinen Facebookia kohtaan (eikä se ollut sitä myöskään pari vuotta sitten kun tämä ilmestyi) mutta tässäkin osuudessa löytyy sitten ne pari erinomaisen oivaltavaa fraasia...
Eripari-ihmiset (ote)
Kerronpa teille vielä eripari-ihmisistä
harhailevista ja ajelehtivista ihmisistä
joilla on heti aamusa tuhkanharmaat kasvot
ja kortisoninkelmeä katse
sinnikkäistä ihmisistä
joissa on merensiniset raidat
itsepäisistä ihmisistä
jotka menevät aina rullalle
ja eriperin olohuoneen nurkkaan
itsestään paikalle siunaantuvista ihmisistä
jotka ilmestyvät parittomina
kuin sukat tyhjästä pesukoneesta
ja ihmisistä joiden parit
ovat kaiken aikaa eksyksissä lomamatkalla
tai kadonneet jäljettömiin Kallion yöhön
parittomista ihmisistä
jotka yksintanssivat tuulitunneleissa
kun parilliset ihmiset keinuvat
Tallinnan laivan tanssilattialla
ja kerronpa teille eripuraihmisistä
jotka asettuvat kyltteineen
pitkään jonoon vastamielenosoitukseen
ja toisista jotka sillan vastapuolella
asettuvat vasta-vastamielenosoitukseen
ne huutavat herjoja ja sloganeita toisilleen
ja niiden välissä sillalla seisovat poliisivoimat
joita ei voisi vähempää kiinnostaa
ja selfiet sinkoilevat ilmakehässä kuin tiiliskivet
ja Lidlin roskalava sytytetään tuleen
Kirja on luettu myös Kiiltomadossa, ja on lisä Runo18-haasteeseen.
3.6.18
Michel Tournier - L'aire du Muguet
Joihin tämä teos ei kuitenkaan kuulu, pari ekaa sivua tuntuivat tutuilta ja niinpä tämä on yksittäisnide novellista joka on ilmestynyt suomeksi Punainen kääpiö -kokoelmassa nimellä Kielohaka.
Tarina on novellimaisen tiivis, kaksi rekkakuskia ovat usein tien päällä ja eräs kerta yhdellä pysähdyspaikalla nuorempi, Pierre, kohtaa nuoren Marinetten...mutta aita erottaa nämä kaksi ja yritys tavata muualla ei mene ihan toivotusti...ja mukaan tulee sitten Tournier-maisesti muuta symboliikkaa, vaeltajista ja paikallaanpysyjistä, myyteistä, aavikon karavaaneista ja kuinka näyteikkunan takana asiat näyttävät kauniimmilta kuin ne varsinaisesti ovatkaan.
Ei parasta tuotantoaan mutta ihan mallikas ja tällai nuorisommallekin väestölle sopiva ja valikoitu.
Joskin samalla on todettava että Tournierin kieli ei ole helpoimmasta päästä, sanasto on varsin laajaa joten sanakirjaa kaipaili vähän turhankin usein (ja kaveri oli lukenut yhtä toista Tournierin kirjaa ja totesi saman, paljon outoja sanoja mikä tekee lukemisesta hidasta ja vaivalloista), joten jatkan tuotantonsa parissa ehkä joskus myöhemmin.
Noin muuten halusin nostaa esiin nämä pienet pokkarit, joita Folio-sarjassa on julkaistu paaaaljon ja muitakin samantyylisiä sarjoja löytyy (ja joitain näitä onkin jo päätynyt blogatuiksi).
Kustantajien mallit ovat jokseenkin erilaiset, Suomessa suosikkijulkaisumallina tuntuu olevan paksut kovakantiset arvokkaan oloiset teokset joilla on sitten myös kova hinta ja rahat otetaan siis näin harvemmista myydyistä kappaleista, tällaisiksi massapokkareiksi päätyvät yleensä vain teokset jotka ovat olleet jo bestsellereitä.
Ranskassa (ja mitä olen nähnyt niin ymmärtääkseni myös englanninkielisissä isoissa maissa) taas julkaistaan suurelta osin pokkareita halvalla ja kovakantisena kaunokirjallisuutena näkee lähinnä arvostettujen klassikkokirjailijoiden koottuja/valikoituja teoksia. Näitä yhden tai parin-kolmen novellin valikoimiakin on varsin paljon tarjolla, jolloin voidaan oikeasti jo puhua taskukirjoista. Ja hinta ei tosiaan päätä huimaa, Foliolla on oma kahden euron sarja eikä loppujenkaan hinnat varsinaisesti päätä huimaa...
Tähän liittyy tietysti läheisesti myös kirjojen saatavuus ja mistä ihmiset niitä hakevat. Suomessa on laaja ja kattava kirjastolaitos jonka käyttöön paksut ja kovakantiset sopivat hyvin ja hinnalla ei ole niin väliä, Ranskassa yleinen kirjastolaitos on niukempi mutta kirjakaupat ovat hyvin varustettuja. Täällä siis odotetaan että jos haluaa lukea kirjan, se pitää yleensä ostaa, mutta kun yhden keskihintaisen suomalaiskirjan hinnalla saa täällä helposti 3-10 kirjaa niin onhan se selvää että kirjojen myynti toimii ihan eri logiikalla...
Vaikka kirjastolaitos onkin suuresti hyödyksi lukemisharrastukselle ja sivistykselle ylipäänsä, kirjakaupalle se on vähän kaksiteräinen miekka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)