Luin Romain Rollandia näytelmän verran vuosi sitten ja nyt sitten romaanin, eräänlaisen. Kirjailija kertoo itse kirjoitustunnelmista alku- ja jälkisanoissa, kirja syntyi 1913 laajan Jean-Christophe-urakan päätyttyä jolloin mieli teki kirjoittaa jotain leppoisampaa ja kevyempää, ja lopptuloksena tuli sitten tämä (joka julkaistiin tosin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919, ja Matti Pyhälän suomennos 1979).
Rolland esittelee kirjassa "esi-isänsä" Colas Breugnonin ja 1600-luvun Burgundin, Clamecyn kaupungin (jossa kirjailija itse on syntynyt). Breugnon on puuseppä, omapäinen, omanarvontuntoinen ja juonikaskin, rakastaa hyvää ruokaa, juomaa ja muita yksinkertaisia iloja sekä sitä että saa elää kuten miellyttää (huolimatta äkäisestä vaimosta, keskenään riitaisesta seuraavasta sukupolvesta ja ajoittain levottomista ajoista).
Tästä tulee mieleen että tämä olisi voinut ilmestyä jossain lehdessä jatkokertomuksena, Breugnonin ja Clamecyn elämää seurataan vuoden ajan ja paljonhan siinä tapahtuu mutta varsinaista dramaattista kaarta ei ole. Tulee karnevaali ja paastoaika, tavataan vanha heila vuosien takaa, rutto kulkee kaupungin yli ja ruttoa seuraa ryöstelyä ja muuta levottomuutta, mutta kunnon burgundilainen ei turhasta hötkyile kunhan viiniä on (joku nettikommentoija vertasi Breugnonia Pollyannaan, ja onhan tässä suoraviivaisessa optimismissa samaa vaikka imelyyteen ei sorruta). Saattaa olla että Rolland oli tosiaan kirjoittanut tätä suoraviivaisesti alusta loppuun sen kummempaa rakennetta kehitelemättä, ainakin tämä sopi hyvin leppoisaan lukutahtiin luku silloin, toinen tällöin, ja hyvän mielen kirjana tämä toimi vaikka ulkoiset tapahtumat olisivat toisella tavalla käsiteltynä toisenluonteisella päähenkilöllä olleetkin masentavat.
Työn päälle viiniä ja viin päälle työtä - sellainen on ihanaa elämää! Jurot kademielet murisevat, että olenpa valinnut sopivan ajan laulamiselle ja että elämme surkeita aikoija...sellaisia ei olekaan. On vain surkeita ihmisiä. Minä en kuulu heihin, Luojan kiitos! Vai että ihmiset pieksävät ja ryöväävät toisiaan, niinkö? Niin on aina tehty, ja meidän jälkeläisemme käyvät yhtä raivokkaasti toistensa tukkaan ja lyövät toisiltaan nenät lysyyn. Enkä epäile, etteikö heillä olisi ainakin neljäkymmentä uutta tapaa, joilla se onnistuu paremmin kuin meiltä. Mutta olen varma, etteivät he keksi uutta tapaa juoda, ja uskallanpa haastaa heidät ottamaan mittaa itsestäni...
Edit: Hei, 500. postaus! Nyt pitäisi olla lasillinen burgundilaista mutta jos nyt vaikka lagerin tuolta avaisi...
