Kaisu, pohjanmaalaisen kauppiasperheen tyttö jolta löytyy niin pituutta, leveyttä kuin voimaakin lähtee apulaiseksi Ruutinojan pikkukylän sekatavarakauppaan, ja siellä tutustuu lyheen ja hintelään kauppiaaseen Erniin jonka kanssa tulee kasvavaa yhteisymmärrystä, vaikka kaupanhoidon saaminen kuntoon näyttääkin kovasti työläältä ja Ernin sukulaiset ovat lievästi sanottuna vaikeita ihmisiä...
Kaisun ja Ernin elämää seurataan kirjassa monen vuoden ajalta, läpi monenlaisten vaikeuksien ja ajoittaisten onnenhetkienkin.
Tämä tuli mukaan yhdessä bloggaajatapaamisessa, nimi oli tuttu sellaisella "joskus voisi kokeilla"-tasolla ja perusidean tunsin vaikka muuten en tästä niin tiennytkään mitään. Tai jos luulin tietäväni niin käsitys rapisi nopeasti pois: olin jotenkin odottanut tämän olevan hieman keveämmän ja leppoisamman mutta kun ensisivuilla eräs sivuhenkilö hirttäytyy (ja Kaisulla on oma osuutensa syyssä) niin käsitys muuttui. Ja loppukirjakaan ei mitenkään kovin iloluontoinen ollut, päinvastoin: kahden rikkinäisen ihmisen sotkuisa suhde käy läpi monenlaista myrskyä ja onnea on se että asiat eivät ole aina huonosti...
Ja vaikka näissä hahmoissa hieman karikatyyrimaisuutta onkin niin kyllä tässä varmaan on realistista kokemustakin mukana.
Sinänsä maaseuturealismi (jonka katkaisee parin luvun ajaksi vielä synkempi kaupunkinlaisrealismi) ei niin innostanut. Perinteisten sukupuoliroolien kääntäminen päähenkilöiden osalta menisi kuriositeettina, mutta onneksi Sisko Istanmäki ei jätä tätä vain kuriositeetiksi vaan käyttääkin tätä kiinnostavan ambivalenttiin väkivallan teeman käsittelyyn, niin yleisesti kuin erityisesti perheväkivaltana.
Kaisu on veljiensä kanssa tottunut nujakointiin ja muutenkin purkaa pahaa oloaan nimenomaan fyysisesti, voimalla ja tekemisellä, kun taas Erni on omaksunut elämässä ressukan uhrin ja marttyyrin roolin, ja näillä taipumuksillaan vain korostavat toistensa ominaisuuksia. Kirjassa myös näytetään moneen kertaan väkivallan tai sillä uhkaamisen teho, Kaisu saa hetkellisiä katharsiksia ja asiat saadaan sujumaan paremmin kun heitellään poikia sireenipuskiin tai heilutellaan nyrkkiä toisten naaman edessä, vaikka joskus positiivinen olo onkin vain hetkellinen ja kääntyy pian itseinhoksi ja tietysti niiden tärkeidenkin ihmissuhteiden sotkuuntumiseksi...
En muista perheväkivaltaa tai sen uhkaa juuri käsitellyn tällä tavalla, siinä mielessä siis kiinnostava lukukokemus.
Kirjan on lukenut myös mm. Kaisa ja Annika.
