Helsingin kirjamessut - sunnuntai

Kesäajasta normaaliaikaan siirtyminen tuntui varsin mukavalta, saattoi nukkua vähän pitempään ja silti ehtiä hyvin kirjamessujen viimeisen päivän ensimmäiseen ohjelmaan. Ja sääkin oli jos nyt ei varsinaisesti kaunis niin ainakin sateeton.

Se ensimmäinen ohjelma oli vuoden kristillisen kirjan valinta: tuomari Jari Sinkkonen esitteli lyhyesti ehdokkaat ja ilmoitti sitten voittajaksi Eero Junkkaalan toimittaman Raamattu alusta loppuun -teoksen (no, oman suosikkini jälkeen se kuulosti ehkä seuraavaksi kiinnostavimmalta, ehkä myös se aika poleemisen kuuloinen Luther-kirja...)

Tästä riensin sitten seuraavaan aiheeseen, Olohuoneen runouslavalle kuuntelemaan keskustelua Sadan vuoden runoista.

Nihil Interit oli valikoinut Kirjojen Suomi -tyyliin runokirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta, ja näistä esiteltiin viisi: ensin Päivi Kangas lausui näytteen ja sitten teoksesta keskustelivat Tiina Lehikoinen, Vesa Rantama ja Vesa Haapala.
Runsaita ja kiinnostavia huomioita, joista jäi mieleen mm. ajatus että vaikka runoilijalle (silloin puhuttiin juuri Sirkka Seljasta mutta lieni relevantti monille muillekin) tuntuu tekevän vääryyttä jos tätä tarkastelee "kansallisena" runoilijana, niin ongelmallista on myös keskittyä liikaa yksilöön, runous toimii kollektiivisemmin (kävi järkeen, koska kirjallisuuslajeista erityisesti runous kuitenkin sitoutuu ja on olemassa suhteessa kieleen). Ja samalla joku runoilija voi sitten leimautua pysyvästi sen läpimurtoteoksensa tekijänä vaikka muussakin urassa olisi ansiokkuutta...

Tämän jälkeen vapaata haahuilua messuilla, divariosastolta nappasin mukaan jokusen runokirjan (mm. yhden juuri tuolta Nihil Interitin listalta). Ompun runohaasteilu on ihan korrputoinut minut.
Ja Raamatunkin ostin (hyvänhintaisia kappaleita oli tarjolla sitä oikeaa mallia jossa on deuterokanoniset kirjat mukana, olen niitä jokuseen otteeseen vienyt lahjaksi kun olen ulkomailla majaillut jossain luostarissa, konventissa tms)
Keskustelua asioista ja asioiden vieristä tuli myös harrastettua Boknäsin osastolla sekä myös messukäytävillä.

Päivän kolmas tärpätty keskustelu oli Takauma-lavalla Kirjakritiikin kapeneva tila, josta puhuivat Rauha Kejonen ja Esa Mäkijärvi (haastattelijana Venla Hiidensalo).
Aihe on sinänsä tuttu ja todettu kirjallisuuskritiikin väheneminen printtimedioissa ja myös netin rooli: esiin nostettiin tuttu ongelma että miten kirja löytää lukijansa jos tekstit kirjasta katoavat medioista: netistä on vaikea löytää kirjailijoita joiden nimiä ei ole kuullutkaan (ja välineenä on myös ongelmallinen esim. ikäihmisille), ja isojen kaupunkien ulkopuolelta ei niin lähdetäkään tutustumaan runotapahtumiin tms.

Ihanteena olisi tietysti että kritiikki voisi toimia sekä lehdissä että netissä, joskin todettiin kriittiseen sävyyn myös esim. Helsingin Sanomien tapa harrastaa klikkijournalismia myös kulttuurijutuissaan (maakuntalehdet ovat kuulemma asiallisempia tässä...tosin tässä jäi nyt mainitsematta se puhuttu piirre että monissa niissä ei enää ole itsenäisiä kulttuuritoimituksia vaan sama kritiikki ilmestyy useassa lehdessä).
Nettimedioissa kuten blogeissa julkaistu kritiikki on myös laadultaan hyvin vaihtelevaa, suuri osa ei kovin korkeatasoista, ja tämä määritettiin myös ongelmaksi, erityisesti että bloggarit toimivat itsenäisesti ilman editoreita ja toimittajia...

Tuossa väitteessä pidän hyvin ongelmallisena että medioiden eroavaisuuksista johtuen blogiteksti on luonteeltaan varsin erilainen teksti kuin (perinteinen lehti)kritiikki, siinä määrin että bloggarit harvemmin sanovat kirjoittavansa kritiikkiä (omista teksteistäni suosin termiä "impressio", joskus korostuu "esittely" ja joskus "arvostelma").

Siinä missä yksittäisen lehtikritiikin ihanteisiin kuulunee tietty itsenäisyys ja irrallisuus, teksti on sellaisenaan kokonainen, blogien yksittäiset tekstit ovat olemassa aina suhteessa saman blogin muihin teksteihin: kokonaisuus onkin blogi, ei yksittäinen teksti. Tämä mahdollistaa paljon luonnosmaisemman ilmaisutavan lukukokemukselle ja sen synnyttämille mielipiteille, kirjoittaja on pohjustanut ne edellisissä postauksissaan.
Blogeissa on yleistä korostaa verkostomaisuutta myös linkittämällä oma teksti toisiin blogeihin tai muihin nettilähteisiin.
Tämän median nimi on World Wide WEB, joten myös yksittäisten tekstien asettuminen verkostomaiseen rakenteeseen on perusteltua. Jotta blogi voi olla verkostoitunut kokonaisuus, keskeistä on että kirjoittajilla kehittyy oma ääni, luontainen tapa ilmaista itseään välittääkseen (luku)kokemuksiaan, jolloin ulkopuolisen toimittajan (tai vielä pahempaa, toimittajakunnan) käyttäminen filtterinä on lopulta enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
On tosiasia että eri blogeissa ja eri bloggaajilla on hyvin erilaisia tyylejä kirjoittaa. Tämä on ansio, ei ongelma joka pitäisi korjata.

Tämä kannattaa ottaa huomioon myös pohdittaessa kritiikin (sellaisena tekstilajina kuin se on) siirtymistä nettiin, media on erilainen joten siirtyykö täsmälleen sama tekstimuoto ja ilmaisemisen tapa uuteen mediaan sellaisenaan vai onko tarpeen kehittää erilaisia tapoja kirjoittaa kritiikkiä? (Esitän kysymyksen retorisena, minulla on jo mielessä vastaus)
Auttavatko mitkään nettiportaalit jos sisältö on väärässä mediassa? (Itse olen lueskellut mielelläni esim. Kiiltomadon juttuja ja linkitellyt niitä myös omiin postauksiini silloin kun haulla sopiva teksti sieltä sattuu löytymään. En kuitenkaan seuraa sitä muuten, joten "miten kirja löytää lukijansa"-kysymykseen se ei ainakaan minulle ole vastaus)

Ongelmallisena pidän myös teknokraattista ajatusta että kirjallisuuden vastaanotto pitäisi jättää vain muodollisesti päteville ammattilaisille: jos näin olisi, miksi kenenkään muun edes kuuluisi olla kiinnostunut kirjallisuudesta?
(olen kuitenkin haluton käyttämään mitään "se on vain harrastus"-argumentteja, koska olen tehnyt elämäni aikana tarpeeksi vapaaehtois- ja talkootyötä tietääkseni että jonkun työn tekeminen ilmaiseksi ei ole tekosyy tehdä työtä huonosti, päinvastoin tällöin työstä saatu palkkio on tehty työ)

Olen kirjoittanut näistä aiheista aiemminkin ja laajemmin reilu vuosi sitten, laitan linkin nyt tähän vaikka se tuolla sivupalkissa on ollut: https://drive.google.com/open?id=0B_0z-xYQ0MRfaDl2cU9sWFgyd3c

Maailma muuttuu, haluaako kritiikki muuttua vai jäädä tuleen makaamaan? Tämänhetkisessä kirjallisuuskeskustelussa tilanne kuitenkin on se että jos bloggaajat eivät kirjoista bloggaisi, niin siinä tilalla olisi kirjallisuuskeskustelussa aukko, koko ajan kasvava. Ehkä kriitikkojenkin kannattaisi oikeasti miettiä mitä oikein ovat tekemässä, miksi, minne ja miten eikä takertua siihen miten aina ennen on tehty, ei taidekaan niin tee.

--------------------------------
Näitä aiheita puitiin vielä muutaman muun bloggaajan kesken, ja juteltiin vähän myös muista asioista, ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Mukavaa oli taas messuilla, nyt voisi vaikka lukea jotain.

Helsingin kirjamessut - lauantai

 

Perjantaina oli ollut muuta tekemistä, joten kirjamessuilua jatkettiin tänään lauantaina. Räntäsade oli vaihtunut vedeksi ja väkeä messuilla oli torstaita enemmän. Tämän päivän aikana tuli myös nähtyä paljon enemmän muita bloggareita ja istuskeltua Boknäsin bloggaajapisteessäkin aimo tovi juttelemassa ja maailmaa parantamassa ohjelmien välillä (muihinkin tuttuihin tuli tietysti törmättyä).

Ensimmäinen kuultu keskustelu oli suomalaisuuden monista myyteistä historiankirjoissa, kirjan aiheesta oli kirjoittanut Sirkka Ahonen.
Kun torstaina olin kuullut myyttitutkijaa ja eilen lueskellut Sigrid Undsetin esseetä legendoista niin tässä keskustelussa ei varsinaisesti tullut esille miten Ahonen käsittää "myytit", mutta puhe keskittyi suuriin (ja usein tarkoitushakuisiin) tarinoihin joita suomalaiset kertovat ja ovat kertoneet itselleen itsestään historiansa perusteella. Kuinka suomalainen kansa on yhtenäisenä joukkona vaeltanut alkukodista tänne Itämeren rantaan (ajatus perustuu Yrjö-Koskisen kielitieteen perusteella laatimaan historiaan jota ei tue arkeologia eikä genetiikka), kuinka olemme selviytyjäkansa (tämä tarina on suosittu nykyäänkin, nyt siinä on edistytty mikrohistorian tasolle), kansainvälinen soturikansa (tarina suosittu ennen toista maailmansotaa) ja rauhanturvaajakansa (toisen maailmansodan jälkeen), jossa läpi historian ovat näkyneet vahvat naiset (historiassa nämä ovat kuitenkin jääneet jotakuinkin järjestään nimettömiksi ennen 1800-lukua) ja joka on aina ollut osa Eurooppaa (tämä tarina oli muodikkain 90-luvulla). Kiinnostavaa puhetta anekdootteineen.

Välissä vähän haahuilua, ja mm. lehdenkansikuvittajien näyttelyä katselua. Ja myös divarikiertelyä vaikka ajatuksena vähän olikin että "toivottavasti en löydä mitään tosi hyvää"...

 (viimeistään siinä vaiheessa kun korviin tuli kuulokojeet aloin harrastaa eturiviin rynnimistä, niin nytkin)

Kustannusala murroksessa -keskustelua en ollut varsinaisesti nostanut tärpiksi, koska aihe on aikalailla ikuisuusaihe josta olen jo kuullut aika monta kertaa, mutta se osui sopivasti samalle lavalle ennen toista kiinnostavaa aihetta, ja ihan hyvä että olin kuulemassa, koska asioissa oli jo kuultua, niin Sofi Oksanen ja Martti Anhava puhuivat asioista hyvin ajatuksia artikuloiden.
Tällä kertaa keskustelu painottui kirjakauppaan. Merkittävästi pienentynyt medianäkyvyys todettiin alussa, niin kirjallisuusjuttujen ja kritiikkien osalta kuin kirjallisuuden roolin ja merkityksen muussakaan keskustelussa, ja keskustelu painottuu ihan uusiin kirjoihin, jotka ovat esillä ja saatavilla sitten sen pari kuukautta. Samalla kirjakaupat vähentyvät ja ketjuuntuvat ja niissä työskentelee myyjiä, ei libristejä, joten ongelmaksi todella tulee miten kirja löytää lukijansa.

Oksanen vertaili tilannetta Ranskaan, jossa yhteiskunnallinen panostus kirjakauppaan on olemassaoleva ja merkittävä, kirjakauppa ei ole vain kaupallista toimintaa vaan sillä on kulttuurinen tehtävä.
Toisaalta esiin tuli huomio että mm. angloamerikkalaisissa maissa (ja luultavasti myös Ranskassa?) kirjallisuusharrastus nähdään tietyllä tavalla elitistisenä, yhteiskuntaluokkien mukaan jakautuvana asiana jossa julkaiseminen ja myynti keskittyy harrastajiin ja tavallaan olettaa suoraan että tietyt ihmiset tai sosiaaliluokat eivät lue, siinä missä Suomessa lukeminen ei ole yhtä paljon luokkajakautunutta ja yhteiskunnallinenkin panostus kohdistuu kirjastolaitokseen.

(Mitä tämän murroksen keskellä voi bloggaaja tehdä? Varmaan suunnilleen sitä mitä jo tekee nyt, harrastaa kirjallisuuskeskustelua, myös vanhemmista ja käännöskirjoista. Taputan itseäni selkään.)

Seuraavassa keskustelussa runouden uusista valtateistä puhui Vilja-Tuulia Huotarinen, Tuija Välipakka, Tapani Kinnunen ja Mikael Brygger. Miten runous löytää kustantajan? Ilmeisesti lopulta aika helposti, kustantajia on paljon, ja jos ei ole niin niitä perustetaan lisää tai kustannetaan itse. Rahaahan ei paljoa liiku, paljon tehdään talkootyönä mutta ruohonjuuri kukoistaa hyvin runsaana (keskustelussa mainittiin lukuja, 50-luvulla vuodessa ilmestyi ehkä 10 runokirjaa vuodessa, 70-luvulla lähemmäs sata, 90-luvulla parisataa ja nykyään n. 500 vuodessa...)
Miten runo löytää lukijansa? Kun on ruohonjuurta niin on runotapahtumia, runot jalkautuvat mitä moninaisimpiin paikkoihin (ainakin suuremmissa kaupungeissa, miten sitten muualla...) ja nettiin (esillä oli mm. Suomi on runo -sivu) ja yleisölle suositeltiin mm. kirjaston runsasta käyttöä ja avointa runohyllyssä seikkailua, runoja oppii lukemaan lukemalla runoja.

Keskustelua kuunteli mukavasti mutta sinänsä siinä ei ollut ainakaan minulle juuri uutta asiaa, asioita joista on ollut puhetta runsaasti jo runoudesta kiinnostuneiden bloggaajien kesken (viittaan vaikka omaan juttuuni).
Ja lopulta tässä runous esittyi runsaana mutta varsin muodottomana massana, jossain vaiheessa elämä käy sen verran lyhyeksi että runoutta saattaa haluta seuloa vähän selvemmin linjoin, ehkä jopa, herraparatkoon, jonkinlaista arvottamista käyttäen...

Päivän viimeinen keskustelu siirtyi sitten taas luonnontieteiden ja historian rajapinnalle, kun Matti Vuento puhui myrkkyjen maailmasta, myrkyllisistä aineista luonnossa ja maailmanhistoriassa. Opin mm. että ihmiset ovat käyttäneet myrkkyjä jo kaukaisessa esihistoriassa nuolissa, on olemassa myrkyllisiä lintuja ja että arsenikkia on kutsuttu lempinimellä "perintöpulveri". Ja keskustelu päättyi pohdintoihin muoveista myrkkyinä, kemiallisten aseiden strategisesta hyödyttömyydestä ja muista ei-niin-toiveikkaista asioista, jonka jälkeen olikin aika lähteä sateiseen ja pimeään ulkoilmaan.

Kotimatkalla lueskelin paria ostamistani viidestä kirjasta ("mutta ne oli niin ohuita!"), ja tulin kuitenkin varsin hyvälle tuulelle että täällä julkaistaan yhä kaikenlaista kiinnostavaa ja merkillistä. Huomenna on vielä tarkoitus suunnata messuille, nykikää hihasta jos näette.

Helsingin kirjamessut - torstai

Se on taas se viikonloppu jolloin Pasilan Messukeskus täyttyy kirjoista ja kirjapuheesta, ja minäkin olin tänään paikalla muutaman tunnin ajan, tarkoitus on palata kyllä vielä viikonloppuna.

Räntäsateeseen lähtiessä mieleen tuli ajatus lomittaa tähän tekstiin myös fiktiivisiä jaksoja joissa tyrkin kirjailijoita alas portaita yms. mutta olen kovasti huono tunnistamaan kirjailijoita ulkonäöltä, joten Riku Korhonenkin säästyy taserilta tässä bloggauksessa.

Noniin. Olin laatinut nyt torstaiksi sen verran väljän ohjelman, että onnistuin jopa käymään kuuntelemassa suunnittelemiani puheita (sitä viimeistä lukuunottamatta).
Vähän kymmenen jälkeen sisään messuhalliin, pieni annos kiertelyä ja lyhyt juttelu ekumeniasta, jonka jälkeen olikin ensimmäisen keskustelun aika, Jyrki Korpua puhumassa Lajivirren laulamaa -kirjasta (olenko Lumiomena-Katjan fanboy kun olin häntä kuulemassa useampaan otteeseen myös Turussa?)

Viime vuonna oli puheena Raamattu ja kirjallisuus, tällä kertaa sitten Kalevala ja kirjallisuus, samantyylisistä lähtökohdista eli myyttitutkimuksen kautta ja käsitellen myös Kalevalaa ensisijaisesti kaunokirjallisena tekstinä ja miten se on vaikuttanut muuhun kirjallisuuteen. Yksityiskohtaisia esimerkkejä ei niin montaa mainittu (kai se kirja pitää vilkaista) mutta vaikuttuneista kirjoista Korpua suositteli Tolkienin Silmarillionia, Leinon Helkavirsiä ja CMX:n sanoituksia.

Lisää flaneerausta, kirjatarjonnan katselua erityisesti niiltä itseäni kiinnostavilta pienemmiltä kustantajilta, juttelua ensin Aporia/Artemisia/Moebiuksen ständillä (oli niillä jo nyt ilmestyneitä kiinnostavan oloisia teoksia mutta erityisesti ilahduin ennakkomainoksesta että Ryunosuke Akutagawan novellikokoelma Hammasrattaat on tulossa suomeksi! Kulttuuriteko! Lukekaa!) ja sitten Idiootin ständillä kustannustoiminnasta yleisemminkin (kun mielessä oli Kirsin kirjanurkassa käytyä keskustelua kirjojen unohtumisesta).

Kustannustoimintaa sivuttiin myös seuraavassa lavakeskustelussa, kun Outi Menna ja Helena Bützow puhuivat kääntämisestä, tai mieluummin suomentamisesta. Tavoitteita ja käytäntöjä käytiin hieman läpi, ja esiin tuli mm. huomio että kääntäjä vastaa yleensä vain siitä mitä kansien välistä löytyy, mutta kirjan nimen päättää kustantaja (ja ennakkomaininta että Ishiguron The Unconsoled on tulossa ensi vuonna, luultavasti nimellä Surullinen pianisti).

Lisää flaneerausta, vähän katsellaan divariosastojenkin tarjontaa vaikka tarkoitus onkin tällä kertaa olla ostamatta suuremmin kirjoja vaikka mieli tekisi (ostin silti yhden), ja seuraavaan puheeseen.

Olin Anu Hopian aiemman keittiön kemiaa käsittelevän kirjan lukenut, ja nyt on tullut uusi kirja aiheesta, kemiallisista prosesseista ruoanlaitossa. Haastattelussa korostettiin että tässä ei ole kyse tarkoista ohjeistuksista että Oletko Aina Graavannut Lohta Väärin? Näin Se Kuuluu Tehdä, vaan enemmän kokeilusta, mutta siinäkin löytyy kiinnostavia aiheita, varsinkin kun mukaan limittyy myös vaikkapa psykologia (aistien merkitys ruoasta nauttimiseen, jopa kuuloaistin...esiin nostettiin kiinnostava tutkimus jossa koehenkilöt nauttivat eri oluita kuunnellen samaan aikaan kuulokkeista eri oluiden sihinää, ja kun sihinä oli oikein, olut arvosteltiin paremmaksi kuin jos sihinät oli vaihdettu...)

Flaneeraus jatkuu, divariosastolla tuli bongattua mm. Laila Hietamiestä, ja Aalto Arts Booksin ständillä hiplattua kirjoja, ja sitten seuraava puhe.

Aiheena oli Turun tuomiokirkossa löytyvistä reliikeistä tehty tieteellinen tutkimus, esineitä on monenlaista ja niiden tutkimusmenetelmät ja -tulokset ovat myös moninaiset, ja historialliselta kannalta ne edustavat kiinnostavaa esineistöä jotka ulottuvat läpi yhteiskunnan kansainvälisistä poliittisista ja taloudellisista suhteista kansanhurskauteen. Itseänihän puhe kiinnosti niin tutkimuskohteiden puolesta (meillä oli pienoinen katolinen blokki eturivissä) kuin menetelmienkin (mm. gradussani oli yhtenä sivujuonteena arkeologiset ajoitusmenetelmät ja on niihin muutenkin tullut tutustuttua ainakin pintapuolisesti). Ja esitelmä oli tosiaan kiinnostava, enemmänkin olisi voinut kuunnella...

Tämän jälkeen olikin aika lähteä pois, kun myöhempään iltapäivään oli varattu muuta menoa. Muita bloggareita en nähnyt kuin pari mutta muita tuttuja kivasti (ja bloggareitakin varmaan sitten lauantaina tai sunnuntaina: huomenna en ole messuille tulossa).

Helsingin kirjamessut lähestyvät

Kun Turusta on selvitty niin onkin aika alkaa valmistautua Helsingin kirjamessuihin, jossa on aikomus seikkailla tänäkin vuonna (viimevuotisia kokemuksia täällä ja täällä ja täällä).

Ohjelmalehteä on taas selattu ja kiinnostavia juttuja poimittu muistiin. Tällä kertaa ohjelma onkin vähän väljempi, vuoden Suomi-teema ei tuo olennaista lisää ohjelmaan kun aiheeseen sopivia juttuja olen ei-temaattisestikin bongaillut joitain ohjelmiini, ja muutaman kiinnostavan jutun voi myös jättää väliin kun olin niitä jo kuulemassa Turussa, vaikka niissä ehkä jotain uutta/eri asiaa tulisikin (esim. pari aihetta saa nyt 30 minuuttia 20 minuutin sijaan).

Mutta tällä kertaa muodostuukin siis tärppilista jossa on teoreettisesti mahdollista jopa ehtiä suureen osaan juttuja, vaikka taas kerran suhtaudunkin suht rennosti ohjelmaan, menen osaan ja flaneeraan messuilla muuten vaan ja saatan satunnaisesti päätyä kuulemaan muitakin juttuja jos sattuu kivasti kohdalle.

Torstai
11.00-11.30 Minna Canth: Lajivirren laulamaa - Kalevala ja kirjallisuus
12.30-13.00 Mika Waltari: Kääntäjäkeskustelu
13.30-14.00 Takauma: Hyppysellinen tiedettä
14.30-15.00 Takauma: Tieteelliset menetelmät ja pyhien jäännösten tutkimus
18.30-19.00 Minna Canth: Kielletyt levyt - sata vuotta musiikin sensuuria

Perjantai
15.30-16.00 Aino: Suomalainen mytologia ja kansanperinne nykyajan kaunokirjallisuudessa
16.00-16.30 Kirjakahvila: Missä kirja-alalla mennään
16.30-17.00 Takauma: Muinaisuutemme jäljet
17.00-17.30 Takauma: Arkeologiaa pyhillä paikoilla

Lauantai
11.30-12.00 Katri Vala: Suomalaisuuden monet myytit
12.00-13.00 Kullervo: Parnasson kirjallisuuskeskustelu
14.00-14.30 Takauma: Suomen kirjailijaliitto esittää: Runouden uudet valtatiet
17.00-17.30 Mika Waltari: Sauna suomalaisessa kirjallisuudessa
17.00-17.30 Kullervo: Myrkkyjen maailma

Sunnuntai
10.30-11.00 Aino: Vuoden kristillinen kirja
11.00-11.45 Olohuone: Runosunnuntai: Sadan vuoden runokirjat
14.30-15.00 Takauma: Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjallisuuskritiikin kapeneva tila

Vaikka nyt olenkin merkinnyt tärpit myös perjantaille, se saattaa jäädä kuitenkin kokematta, suunnitelmissa on pyöriä messuilla lauantaina ja sunnuntaina ja luultavasti myös torstaina.

Olen myös lupautunut hengailemaan perinteisellä bloggaajapisteellä Boknäsin osastolla lauantaina ja sunnuntaina siinä neljän maissa, saa tulla tervehtimään (ja tervehtiä saa toki muuallakin jos näkee, itsehän olen usein niin puusilmä että näen messuilla vain kirjoja, ihmiset saattavat jäädä huomaamatta).

Nähdään messuilla!

Turun kirjamessut, sunnuntai

Vietin Turun kirjamessuilla koko viikonlopun, vaikka sunnuntaina alkoikin hiipiä messuväsymys, kroppa alkoi huomautella että en ole nukkunut ihan optimimäärää viime öinä ja syönytkin vähän epätyypillisessä rytmissä...mutta kun on lähdetty niin ollaan sitten, ja kyllähän se pahin väsymys taas rapisi pois.

Päivä tosin alkoi toisessa messussa, vieläpä kirkon nimikkopyhimyksen, pyhän Birgitan, juhlapyhänä. Isä Peter vietti aamumessun, jossa ei vielä kauheasti väkeä ollut (kun on tottunut Henkan väkimääriin), varmaan sitten myöhempään päämessuun tuli enemmän.
Tämän jälkeen suuntasin taas messukeskukselle.

Sunnuntaina messuilla oli paljon spefiohjelmaa, jopa runsaaseen päällekkäisyyteen asti (usein pari kolmekin samanaikaista juttua jotka luultavasti vetoaisivat samaan yleisöön), ja samoin messuilla liikkui varsin näyttäviin cosplay-asuihin pukeutunutta väkeä. En napsinut heistä kuvia, joku muu varmasti niin teki.

Päivän ensimmäisenä puheena Tuomas Aitonurmi ja Reetta Saine puhuivat kirjavinkkauksesta, yleisesti mistä on kyse ja miten sitä tehdään ja kenelle, ja muutamin esimerkein (joista yhdestä kuulin lisää myöhemmässä keskustelussa).

Tämän perään tuli keskustelua klassikoiden kääntämisestä ja nimenomaan uudelleenkääntämisestä, puhujina Kersti Juva (mm. Nalle Puh, Shakespearea, Ylpeys ja ennakkoluulo) ja Paavo Castrén (Ilias ja Odysseia) ja kesken keskustelun yleisön joukosta värvätty Juhani Lindholm (Vänrikki Stoolin tarinat, Robinson Crusoe ja tuleva Huckleberry Finn).
Juttua riitti hyvin ja viehättävänä esimerkkinä tuli Gottlundin parinsadan vuoden takaista savolaisvoittoisella kielellä kääntämää Iliasta. Sinänsä ajatusta kielen vanhenemisesta vastustettiin, jotkut vanhat käännökset ovat yhä täysin valideja, mutta ongelmia tulee runokielisestä tekstistä joka saattaa muuttua helposti hyvin koukeroiseksi ja että lukemisen tavoissa on tullut sen verran muutoksia että nykylukija ei siitä koukeroisesta runokielestä enää ymmärrä mitä tapahtuu. Tai sitten vanhoissa käännöksissä on vikoja, niistä on jätetty osia pois tai ne ovat muuten vaan huonoja...

Loppupäivästä vietin suuren osan kakkoskerroksen seminaarihuoneissa ajoittaisia ekskursioita alakertaan lukuunottamatta. Puhujatilat itsessään olivat varsin mukavat, rauhallisemmat kuin messulavat, mutta väkimäärät puheissa eivät olleet kovin suuret, vaikutti siltä että moni messukävijä ei niitä edes löytänyt.

Ensimmäisenä keskustelu spekulatiivisista presidenteistä: Pasi Karppanen, Vesa Sisättö, Katri Alatalo, Shimo Suntila ja Magdalena Hai olivat kirjoittajia novellikokoelmassa joka tulee ilmeisesti joskus ensi vuonna, kunkin novellissa esiintyy joku Suomen presidenteistä spekulatiivisissa kummatunnelmissa (kokoelmassa ovat mukana kuulemma kaikki Stålbergista Niinistöön). Ja ilmeisesti ihan reaalimaailmassakin presidenttien taustoista paljastuu kaikenlaista kummaa, että kuinka suuri osa onkaan sitten fiktiota ja kuinka suuri faktaa...

Kuvan vasemmassa laidassa kolme kirjaa. On ne.

Sitten lyhyt esittely kirjasta erikoisena esineenä, Niklas Bengtsson on alan harrastaja joka on koonnut monenlaisia epätyypillisesti tehtyjä kirjoja, muodoltaan, materiaaliltaan, sidonnaltaan tms. Lastenkirjoissa näitä tietysti on mutta myös esim. taidekirjoissa harrastetaan myös epätyypillisiä ilmiasuja ja ratkaisuja...

Mikko Kauko ja Marko Lamberg esittelivät Naantalin luostarin kirjaa, keskiaikaisessa birgittalaisluostarissa ollutta koodeksia johon oli koottu monenkirjava kokoelma tekstejä ja joka on nyt ilmestynyt suomeksi.

Suomi koodattu täyteen raamatullisuutta -keskustelussa Jaana Hallamaa, Niko Huttunen ja Markku Jokisipilä tarkastelivat suomalaista kulttuuria ja sosiologisia ilmiöitä ja niiden suhdetta kristillisyyteen tarinoiden, etiikan ja dogmien tasolla.

Shimo Suntila, Juha-Pekka Koskinen, Johanna Venho, Johanna Sinisalo ja Juri Nummelin taas puhuivat Satuja aikuisille -novellikokoelmasta, jossa perinteisiä satuja on tarkasteltu ja tulkittu uusin näkökulmin ja tyylein, enemmän aikuisemmalla asenteella (mikä ei kuitenkaan kuulemma tarkoita yksinkertaista K18-kuvaston lisäämistä).

Ja lopuksi Miten kirjani ovat kuolleet -keskustelussa Magdalena Hai haastatteli Juha-Pekka Koskista ja Anne Leinosta miten eri tavoilla heidänkin kirjojaan on kuollut: jotkut teokset eivät ikinä päädy ideatasoa tai käsikirjoituspätkiä pitemmälle, joku jää julkaisematta (ehkä jopa vaikka on osa sarjaa...), jotkut jäävät mitättömälle huomiolle (taas linkitytään eilisiin keskusteluihin unohdetuista kirjoista) ja lopulta monen kirjan jäännöserät päätyvät makuloitaviksi.
Leinonen ehdotti makulointijuhlien järjestämistä, jossa hävitys tehdään näkyvästi ja vierailla on vielä viimeinen hetki hankkia kappale hävitettävää kirjaa...itse varoitin että tuo toimii kerran tai ehkä kaksi, mutta sen jälkeen ihmiset alkavat vihata sinua...

Ja tähän päättyivät messut ja oli aika lähteä takaisin Turun keskustaan ja raahautua pikkuhiljaa kohti linja-autoasemaa. Nyt on aika väsynyt olo mutta mukavaa oli, kiinnostavaa ohjelmaa tuli seurattua ja tuttujen ja muutaman tuntemattomankin kanssa juteltua. Ja yhden kirjan ostin tänäänkin.

Messut ovat jonkin verran erilaiset kuin Helsingin, näytteilleasettajia on vähemmän mutta ohjelmaa kuitenkin riitti ja sen seuraamisessa tilan suurempi kompaktius toimi, lavalta toiselle siirtyminen noin nollassa minuutissa oli oikeasti mahdollista. Ja suurimmassa osassa näkemistäni puheista oli yleisössä myös kivasti tilaa, perjantainen Eero Huovisen haastattelu taisi olla ainoa jossa osa yleisöstä joutui seisoskelemaan (joitain muita vastaavia bongailin kyllä myös, mutta ne eivät olleet omassa ohjelmassani). Ehkä tänne pitää tulla tulevaisuudessakin.

Turun kirjamessut, lauantai

Toinen päivä Turun kirjamessuilla sujui myös ohjelmallisesti varsin runsaana: määrällisestä vähän harvempia eri aiheita, mutta tällä kertaa pitempiä keskusteluja (puolesta tunnista tuntiin) ja lisäksi keskustelut limittyivät jännästi niin että vähän samoja asioita nousi eri yhteyksissä ja eri näkökulmista.

Aamupäivän ensimmäinen aihe oli unohdetut kirjat: saavuin paikalle pari minuuttia myöhässä ja läsnäoloni ansiosta puhujia ei ollut enemmän kuin yleisön jäseniä (joitain muita valui vielä myöhemmin paikalle...). Aihe oli sen verran kiinnostava että toinen aika kuin heti messun avautumisen jälkeen tai toinen paikka kuin yläkerran varsinaisesta massuhumusta erillään oleva sali olisi ollut hyödyksi, toivottavasti vastaavia keksusteluja järjestettäisiin uudestaan, koska aiheeseen sopivia kirjoja varmasti riittää...
Mikko Aarne, Anna Baijars ja Ville Rauvola nostivat kukin esiin jokusen viime vuoden kirjoja, jotka eivät ole saaneet ansaittua huomiota ja/tai myyntilukuja, ja samalla puhuttiin myös yleisemmin kuinka satunnaiselta kirjojen menestys tai menestymättömyys joskus tuntuu (ja Stoner-ilmiöstäkin puhuttiin). Kuinka Heidi Jaatinen jäi paitsioon kunnes kolmas kirjansa sattui nousemaan Finlandia-ehdokkaaksi, tai kuinka käännöskirjoille usein merkittävää on kirjoittajan saaminen vierailemaan, ja joskus sekään ei auta...
Esiin nousi myös kustantajan happotesti, että kustannuspäätöstä tehdessä jos kuvittelee sen huonoimman mahdollisimman tilanteen, että huomio on olematon ja myynti vähäinen, niin voiko silti olla tyytyväinen että on moisen kirjan kuitenkin tuottanut. Jos voi, niin hyvä, jos arveluttaa niin ehkä pitääkin arveluttaa.
Keskustelun lopuksi esille nostetut kirjat olivat yleisön mukaan napattavissa, saatte ehkä myöhemmin kuulla ansaitsiko Goliarda Sapienzan Elämän ilo unohduksen.

Tämän jälkeen kuulin loppuosan Tuija Lehtisen, Pasi Pekkolan ja Hannu Niklanderin neuvoista esikoiskirjailijoille, jossa mainittiin myös edellisessä keskustelussa noussut aihe, että siinä missä esikoinen vielä voikin saada huomiota esikoisuudella, niin toinen kirja on yleensä ongelmallisempi ja saattaa jäädä unohduksiin vaikka ensimmäinen kirja olisikin menestynyt...

Tämän jälkeen Anja Leinonen, Rosa Liksom, Juha-Pekka Koskinen ja Venla Hiidensalo jatkoivat kustannusalan murroksesta. Aihe on tuttu mutta kyllä siinä hyviä pointtejakin nousi, ja hyvä että nyt oli esillä enemmän mm. markkinointi. Rosa Liksom kertoi kuinka uransa alkuaikoina hän kieltäytyi markkinoimasta kirjojaan, ja sitten kun kiinnostuikin tästä niin kustantaja vuorostaan ei ollut kiinnostunut...ja kuinka muutenkin kustantajat sysäävät markkinointia kirjailijan harteille, pitää olla aktiivinen somessa yms yms. (lukijoissa moni kuulemma arvostaa henkilökohtaista kontaktia eli tällainen kirjailijuusprosessin jakaminen FB:ssa yms kuulemma ihan toimiikin).

Samalla mieleen tuli kuitenkin niin tämän kuin sen unohdettujen kirjojen keskustelun pohjalta, että myös kustantajien pitäisi oikeasti skarpata somepresenssiä.
Näin bloggaajana olen tietysti myös huomannut moneen kertaan mainitun asian että lehtikritiikkien määrä on laskussa ja epätasaisesti jakautunut, ja että palautteessa bloggaajien osuus ja rooli on kasvanut. Someaktiiviset kirjailijat ovat aika hyviä nostamaan omilla kanavillaan omista kirjoistaan tulleita bloggauksia, joka näin molemminpuolisesti toimii positiivisesti, kirja saa todistusta että sen on joku lukenut ja ehkä ollut jotain mieltäkin (ehkä jopa positiivista), bloggaus saa huomiota ja tätä kautta kirjankin huomioarvo nousee (edes pikkuisen).
Mutta samalla useammankin bloggaajan toimin on ihmetelty että monet kustantajat taas ovat kovin haluttomia moista tekemään kustantamistaan kirjoista: joskus sitaatteja saattaa päätyä jopa kirjankansiblurbeiksi mutta uudelleentwiittauksia, FB-linkityksiä yms ei harrasteta ollenkaan siinä määrin mitä voisi.
Kun somemarkkinointi sysätään näin paljon kirjailijan harteille niin someaktiivisten kirjailijoiden ja bloggarien välille voi syntyäkin kirjaa edistävää synergiaa, mutta eihän sellainen ole mahdollista esim. käännöskirjoille. Jos niistä joku bloggari kirjoittaakin niin tavoittavuus on rajallisempaa (ei liene sattumaa että unohdetut kirjat -keskustelussa nousi esiin useampikin käännöskirja, tai kuinka käännöskirjallisuuden asema suomalaisessa nykykirjallisuudessa on ongelmissa...)
Vaikka joskus kirjallisuuskeskustelun henkilökeskeisyys rasittaakin niin ei minusta ole ongelmallista että moni kirjailija on myös someaktiivinen, mutta ei se riitä: ei kustantaja voi sysätä kaikkea vastuuta markkinoinnista kirjailijalle, jotkut resurssit on hyödynnettävä kustantajatasolla (ja toisissa sekä kustantaja- että kirjailijatasolla toimiminen parantaa saavuttavuutta laajemmalle kuin pelkällä kirjailijatasolla).

Noniin, takaisin messuohjelmaan.
Poikkesin myös ruokapuolella bongaamassa tiskin johon tutustumiseen velvoittaa ihan blogin nimikin, eli Entocuben syötäviin hyönteisiin.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun sirkkoja syön, ja eiväthän ne maun puolesta mitään ihmeellisiä ole, lähinnä ne eivät maistu juuri millekään (jos ne on esim. marinoitu niin ne maistuvat marinadille) mutta suhtaudun silti hyvin myönteisesti tuoreeseen lakiin joka mahdollistaa hyönteisten käytön ruokatuotteina, koska proteiinilähteenä ne ovat parempia kuin muut eläimet, proteiini/rasva-suhde on terveellisempi, ja tuotanto on huomattavasti ekologisempaa kuin muun lihakarjan.

Mutta sieltä otin nyt vain maistiaisia, ja kävin varsinaisesti lounastamassa muualla.

Tämän jälkeen takaisin kirjapuolelle, kuuntelemaan keskustelua mikä on olennaista runokritiikissä.

Runokriitikolle tyypillistä jalkojen asentoa treenasin minäkin

Mervi Kantokorpi, Miikka Laihinen ja Siru Kainulainen puhuiva aiheesta, päivälehtien vs erikoislehtien merkityksestä (ensimmäiset merkittäviä lähinnä näkyvyyden kannalta, merkittävä runokritiikki ilmestyy Tuli & Savussa, Nuoressa voimassa yms), runouden "vaikeudesta" (itseääntuottava ajatus jota on parempi olla sanomatta), tai kuinka runokritiikkiä kirjoittaakseen tärkeää on lukea runoutta...
Taas näin bloggarina kiinnitin huomiota siihen huomioon että runokritiikissä on hyvä tuntua kokemuksellisuus ja "rakennustelineiden näkyminen", nämähän ovat piirteitä joita nimenomaan harrastetaan kirjabloggaamisessa, painotetaan oman kokemuksen esiintuomista sellaisena lukijana kuin on.
(Pohdin myös kohdeyleisön ajattelua, itse kirjoitan lähinnä itselleni joka ei välttämättä runouden suhteen ole aina positiivisen kiinnostunut vaan ennemminkin utelias-mutta-epäluuloinen...)

Jotain kiinnostavia puheita olisi ollut lavoilla mutta suuntasin juomaan kuoharia muiden kirjabloggaajien kanssa,oltiin sovittu tapaaminen. Koska missä bloggaajat kirjamessuilla toisensa kohtaavat, siellä kuohari on tervetullut lisä.
Katseltiin myös naapurilavan äärelle Alexander Stubbia kuulemaan tullutta runsasta väkijoukkoa, joka hajaantui sitten seuraavan puheen alkaessa.

Miki Liukkonen, Matias Riikonen ja Sinikka Vuola keskustelivat romaanin uusista muodoista, kaikilta kun on tullut romaani (tai romaanipari), joka ei perinteisen juonivetoisen lukuromaanin piiriin kuulu ja jotka siis ehkä vaativat myös erilaisia lukutapoja (terveisiä tässä nimeämättömälle bloggaajalle joka mainitsi lukeneensa Liukkosen kirjaa sata sivua, kirjailija itse pitää vain osittaista kirjan lukemista täysin toimivana ratkaisuna).
Ja toisaalta mainittiin myös että kyllähän myös perinteisemmissä romaaneissa voi olla tasoja jotka vaativat erilaista luentaa kuin "mitä seuraavaksi tapahtuu", ja Riikonen ehdotti lukemis-Finlandian perustamista vuoden parhaalle luennalle...
Aloin myös pohtia esiin nostettua ajatusta siitä kuinka todellisuuden todella realistinen kuvaus onkin juuri fragmenttisen polyfoninen, että kuitenkin ihmisellä on suuri taipumus kääntää elämänkokemuksensa tarinalliseksi, usein jopa itsepetokseen saakka: riippumatta siitä millainen todellisuus on, kokemus siitä on usein lineaarinen ja tarinallinen...
Niin, Riikonen myös luonnehti nykymaailmaa etukenoiseksi, kuten teki myös Koskinen kustannusalan murros -keskustelussa: Koskinen tosin puhui kustannusalasta jossa kirjan elinkaari on käynyt kovin lyhyeksi ja näin syksyn kirjamessujen aikaan suunnitellaan jo ensi kevään katalogeja, kun taas Riikonen laajemmin teknologian kehityksestä yms.

Lopuksi annos runoutta: Maria Matinmikko, Outi-Illuusia Parviainen, Juha Kulmala ja Jouni Inkala puhuivat tuoreista runokokoelmistaan. Tai siitä kuinka hankala on puhua, erityisesti runoudesta, itsestä ja/tai itse tehdystä runoudesta. Huomioita tehtiin ja niihin suhtauduttiin vaihtelevalla innostuksella ja tietysti runoja myös luettiin ääneen (ja vähän laulettiinkin).

Tähän päättyi lauantain kirjamessut minun osaltani, paluubussissa Arja suuntasi jo Helsinkiä kohti, minä jatkan messuilua myös huomenna.
Ja kirjankin ostin, sen saadun lisäksi.

Turun kirjamessut, perjantai

Kuten uhkailin, innostuin tänä vuonna lähteä tutustumaan Turun kirjamessuille, ja vielä pitemmän kaavan kautta eli koko viikonlopuksi.

Pyhän Birgitan patsas vieraskodin pihalla

Lähtö oli Helsingistä varsin aikaisin kun bussilla huristelin, ja kun Turkuun yhdeksältä pääsin niin kävin jättämässä runsaammat matkatavarat majapaikkaan, birgittalaisten vieraskotiin, ja sitten otin suunnan kohti messukeskusta. Sisääntullessa näkyi runsaat määrät myös koululaisryhmiä, sisäänkäynnillä oli aikamoinen tungos ja sitten kun sisään pääsi niin hetki meni ihmetellessä että millainen tämä tila oikein on. Mutta se onkin varsin kompakti ja eri lavojen sijainnit tuli tajuttua nopeasti, ja heti ensimmäisenä näkyy Kallas-lava (ja haastattelijana Katja Jalkanen).

Maarit Leskelä-Kärki puhuu elämäkerroista ja niiden kirjoittamisesta ja vastaanotosta, kuka on kirjoittanut, kenestä ja miten. Yksi keskeinen pohdinnan aihe on kuinka paljon kirjoittajan pitää näkyä kirjoissa, pitääkö tämän häipyä etäälle ja pyrkiä objektiivisuuteen vai voiko esittää omia painotuksia tai jopa käyttää kohdetta omien pyrkimysten edistämiseen (Lucina Hagmanin Minna Canth -kuvaus keskeisenä esimerkkinä). Ja tietysti esillä oli myös muuallakin puhuttu miesten vs naisten elämäkertojen epäsuhta ja mietittiin naisia joista pitäisi saada elämäkerta (jep, Jotuni ja Vala olisivat kivoja, mahtaako kunnollisia löytyä myöskään vaikka Helvi Juvosesta. Tai Siiri Angerkoskesta tai Ansa Ikosesta? Ada Nornakin vaikuttaisi potentiaalisesti kiinnostavalta tapaukselta...)

Heti perään luettiin runoja.

Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto olivat laatineet antologian satavuotiaalle Suomelle, jossa joka vuodelta on valittu yksi runo niin että ainakin noin vuosikymmenen tarkkuudella saadaan aikakautta kuvattua...ja joitain esimerkkejä sitten luettiin, tutumpia ja tuntemattomampia.
Tässä vaiheessa saattoi myös huomata että monelle puheelle varattu 20 minuuttia on varsin lyhyt aika, tässäkin sanottavaa olisi selvästi riittänyt pitempäänkin, ja samaa huomasin muutamassa myöhemmässäkin ohjelmassa.

Vaihdoin paikkaa Tieto-lavalle, jonka taustavalaistus oli kuvaamiselle varsin hankala...

Alexandr Manzosin Kaikkien aikojen pelit -kirjassa kuvataan joukkoa keskeisiä videopelejä vuosien varrelta. Pelit ovat kasvava kulttuuriala ja koska "sinun lapsesi ovat kiinnostuneita peleistä" niin vanhempienkin on hyvä kasvattaa vähän alan sivistystä...(Manzos kirjoittaa paljon Pelit-lehteen, jossa allekirjoittaneen silmissä nauttii sen verran auktoriteettia että mitä kehuu, siihen pitää ainakin kiinnittää huomiota. En ole kuitenkaan pelannut The Witnessia. Vielä.)

Vähän tämän jälkeen Kari Kallioniemi ja Kimi Kärki puhuivat oikeasta ja väärästä musiikista, asenteiden muutoksista eri musiikkityylejä kohtaan ja miten eri lajeissa ja kulttuuripiireissä suhtaudutaan musiikillisiin ratkaisuihin, niin omiin kuin muiden (miten Lordista tuli koko kansan Lordi kun menestyi euroviisuissa, onko syntikkamusiikki oikeaoppisen "suomalaista", onko edes mielekästä määrittää jokin menneisyyden hetki jonkinlaiseksi "oikean suomalaisuuden kulta-ajaksi"...)

Tämän jälkeen kävin katselemassa vähän ruokapuolta, joka oli tupaten täynnä koululaisryhmiä (kirjapuolella oli vähemmän) ja söinkin ja siinä sivussa kuulin vähän mutten kuitenkaan kunnolla puhetta poikien lukemisesta, ja lopun Miehen roolista kirjallisuudessa (lähinnä sen osuuden jossa Paretskoi, Lampela, Palviainen ja Kalajoki lukivat otteita kirjoistaan).

Tämän jälkeen Juri Nummelin puhui 50 suomalaisesta kirjasta joista on tehty elokuva.

Ei ole Tuntematon sotilas -vissyä

Joitain nostoja tuli esiin ja pohdintaa onko mielekästä tehdä uusia filmatisointeja samoista kirjoista (on, jos niissä tuodana jotain uutta), mikä merkitys on brändäyksellä ja oheistuotteilla, mistä kirjasta pitäisi tehdä elokuva (Jorma Napolan Ruuvikierre), kehuttiin niin Helvi Hämäläisen Säädyllistä murhenäytelmää kuin Kaisa Rastimon filmatisointia, vaikkei sitä saakaan oikein mistään. Ja harrastettiin kulttuuripessimismiä (tehdään nyt jotain kirjoja vielä viimeiselle sukupolvelle joka harrastaa lukemista...)

Siiten vaihdetaan taas lavaa, nyt Pertti Grönholm ja Kimi Kärki puhuvat tulevasta kirjasta (ei ehtinyt messuille, ehkä ensi kuussa) turkulaisesta populaarimusiikista vuodesta 1970 eteenpäin.

Monenlaista nimeä dropattiin, joitain vain vihjaistiin, ja näin ei-turkulaiselle osa viittauksista jäi aika hämäräksi, mutta olihan sitä monenlaista, Matista ja Teposta ja Bogart Co:sta rave- ja industrial-alakulttuureihin. Pitänee ainakin selata jos vastaan tulee...

Ville Eloranta ja Jaakko Leino puhuivat kielitieteellisestä Sanaiset kansiot -kirjasta.

Joitain tuttuja teemoja muista populaareista kielitieteellisistä teoksista oli esillä, ja kielitieteilijöidne tapaan suhtautuminen oikeaoppiseen normikieleen on aika vapaa ("alkaa tekemään" on kuulemma ihan hyväksyttävää). Esiin tuli myös mm. mistä Siilinjärven nimi tulee...

Seuraavaksi Harri Raitis ja Antti Siukonen esittelivät ehdokkaat Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Yhden ehdokaskirjan olin lukenut ja siitä blogannutkin...

Ja teemalla jatketaan, kun Helsingin ev.lut. emerituspiispa Eero Huovinen puhui uudesta kirjastaan Parhain päin. Kokoelmassa on ilmeisesti monenlaisia tekstejä eri aiheista, presidentti Koiviston ruumissaarnasta ekumenian alkeiskurssiin ja henkilökuviin (mutta kuulemma aika vähän seksuaalimoraalista, "seksi on mukava asia mutta mitä enemmän siitä puhutaan, sitä vähemmän puhutaan Jumalasta" vai miten hän sen sanoikaan).

Yhä saman lavan ääressä, Antti Heikkinen kertoo Mummo-kirjastaan: vähän aiheesta olin jo kuullut kesäisellä Kuopion-retkellä, mutta nyt vähän enemmän, mutta kunnianosoituksena vanhemmalle suomalaiselle maalaisnaiselle pysyy. Parin kysymyksen ajan Heikkinen myös alkoi kanavoida Heikki Turusta...

Ja paikallani pysyn kun lavalle kiipeää seuraavaksi Jyrki Linnankivi (en katsonut oliko yleisössä kauhean monta muuta joita kiinnosti sekä Eero Huovinen että Jyrki 69, oletan ettei meitä monta ollut) jolta oli tullut kirjan verran muisteluja matkoilta ympäri maailmaa. Jyrki 69:lla oli mukava asenne, ei esiintynyt minään khuulina rokkistarana vaan reippaan epäironinen innostus asioihin välittyy (ja ilmeisesti se leimaa myös kirjaa).

Tässä vaiheessa kello oli jo puoli viisi joten päätin että tältä päivältä tämä riittää, huomenna sitten lisää. Joskin illalla käytiin vielä syömässä kirjabloggarituttujen kanssa...

Ostin messuilta yhden kirjan ja sain lisäksi toisen kirjan (tiukassa kohtuullisuudessa on tarkoituskin pysyä kirjahankinnoissa).

Turun kirjamessut lähestyvät

Lokakuussa on suunnitteilla kirjamessuilua enemmänkin, kun perinteisen Helsingin lisäksi päätin lähteä tänä vuonna tutustumaan myös Turun messuihin. Tapahtuma on "joskus pitäisi"-tasolla ollut mielessä jo useamman kerran mutta olkoon "joskus" sitten tänä vuonna. Majoituksen ja matkatkin varasin jo, eli tarkoituksena olisi viettää entisessä pääkaupungissa koko viikonloppu 6.-8.10.
Toki Turussa on pitkästä aikaa muutenkin kiinnostava käydä, tähänastiset vierailut rajoittuvat pariin kolmeen kertaan ja tällä viikonlopulla siis yli kaksinkertaistan kaupungissa viettämäni ajan...

Matkajärjestelyjen ohella olen jo ehtinyt katsella ohjelmaa läpi potentiaalisesti kiinnostavia puheita ja keskusteluja poimien. Messujen teema, Suomi 100 vuotta, on jonkin verran mukana (joskin minun Suomeni on tietysti huomattavasti vanhempi, ja jos jossain niin Turussahan tämä pitäisi myös olla selvää), ja tottakai ohjelmaan kuuluu myös sekalaista harhailua ja kiinnostavien kirjojen bongailua (ja toivottavasti myös ihmisten kanssa juttelua, ainakin muutama tuttu on myös aikeissa tulla messuille, ja ehkä muutama sana tulee vaihdettua myös tuntemattomienkin kanssa.
Yksi kirjamessujen kiinnostavammista osioista on luonnollisesti pienkustantajat, näiltä kun tulee kiinnostavaa kirjallisuutta joka saattaa tavallisissa kirjakaupoissa ja kirjastoissakin jäädä huomaamatta.

Niin, ohjelmasta. Kiinnostavia aiheita olen bongaillut tietopuolelta, jonkin verran mukana on myös yleisentuntuisia aiheita (ja vähän runojakin); kun en kotimaista nykykaunoa juuri lue niin tämän osaston "kirjailija puhuu uudesta kirjastaan"-ohjelmanumerot myös tulee sivuutettua. Ja taas kerran kiinnostavia juttuja on myös päällekkäin, enkä varmaan muutenkaan ihan kaikkiin menisi (haahuilullekin pitää jättää tilaa, ja syödäkin on hyvä joskus), ja toisaalta spontaanisti saattaa pysähtyä kuuntelemaan jotain ihan muuta...

Mutta tärpeiksi ja myös itselle muistutukseksi laitan nyt listan jutuista joita ainakin harkitsen vakavasti.

Perjantai 6.10.

10.20-10.40  Kallas  Kenellä on oikeus kirjoittaa toisen elämästä ja keiden elämästä ylipäätään kirjoitetaan?

10.40-11.00  Kallas   Ikäisekseen hyvin säilynyt – Satavuotiaan Suomen runoja

11.00-11.30  Agricola A-halli  Klassikkokeskustelu

11.20-11.40  Tieto B-halli  Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit

12.00-12.20  Tieto B-halli  Oikea ja väärä musiikki ja äänimaisemamme muutos

12.20-12.40  Tieto B-halli  Yksi maa - monta tapaa

12.20-13.20  Kallas  Miehen rooli kirjallisuudessa

12.40-13.00  Fiore A-halli   Poikien lukeminen - tunnistammeko erilaiset osaajat?

13.20-13.40  Kallas  50 keskeisintä kotimaista elokuvaa ja kirjaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi!

14.00-14.20  Kuisti B-halli  Turku Pop

14.40-15.00  Kuisti B-halli  Sanaiset kansiot

15.00-15.20  Kuisti B-halli  Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat

16.00-16.20  Kuisti B-halli  Jyrki 69:n seikkailuja

 

Lauantai 7.10.

 

10.20-11.20  Onerva 2. krs  Uskonpuhdistuksen juhlavuosi. Reformaattorin jalanjäljillä

10.20-11.00  Jukola 2. krs  Unohtuneet kirjat

11.00-11.40  Agricola A-halli  Millainen matka on ollut Kirjojen Suomi?

11.00-11.30  Fiore A-halli  Esikoiskirjan tuska ja ihanuus

11.30-12.30  Fiore A-halli  Kustannusala murroksessa

11.40-12.00  Kuisti B-halli  90-luku tuli takaisin!

11.50-12.20  Tieto B-halli  Yksi maa - tuhansia tapoja puhua

11.55-12.40  Auditorio  Suomalaisen runon ääni

12.20-13.00  Onerva 2. krs  Tieteen ja viihteen duetto

12.20-12.50  Tieto B-halli  Kenen ääntä me kuuntelemme? Kuka saa äänensä kuuluville?

13.20-14.00  Kuisti B-halli  Runokritiikkiä

13.30-14.00  Fiore A-halli  Sata vuotta fiktiota suomalaisuudesta

14.20-15.00  Onerva 2. krs  Enostone kustannuksen vuoden 2017 runokirjojen esittely

14.30-15.00  Fiore A-halli  Runouden uudet valtatiet

14.40-15.20  Kallas  Novellien voima

15.20-16.00  Agricola A-halli  Romaanin uudet muodot

16.00-17.00  Onerva 2. krs  Kirjallisuutemme klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria

16.10-17.00  Kallas  Uutta kotimaista runoutta

17.00-18.00  Jukola 2. krs  Monikielisyyden jatkumo kotimaisen kirjallisuuden historiassa

 

Sunnuntai 8.10.

 

10.40-11.00  Kuisti B-halli  Harhaile ja tee löytöjä kirjallisuuden viidakossa

11.00-11.40  Eino 2. krs  Runomeditaatio Sata suomalaista runoa

13.40-14.00  Eino 2. krs  Mikä olisi erikoisempi esine kuin kirja?

14.40-15.00  Onerva 2. krs  Naantalin luostarin kirja

15.00-15.40  Jukola 2. krs  Suomi ja suomalaisuus on koodattu täyteen raamatullisuutta

16.20-17.00  Jukola 2. krs  Miten kirjani ovat kuolleet?

 

Sunnuntai on näköjään hiljaisempi päivä muihin verrattuna, silloin on ilmeisesti kaikki ne muita ihmisiä kiinnostavat jutut. 

Ohjelmasta käy paremmin ilmi ketä puhujia noissa on ja jonkin verran myös sisältökuvausta, en nyt niitä tänne laita. Kerron sittä paikanpäällä tarkemmin mitä puhuttiin niissä tapahtumissa joihin oikeasti päädyn paikalle. 

Nähdään Turussa!

Runokuu lähestyy

Heinäkuiset kirjabloggaaja-runokävelijät (runokävelystä) osallistuvat nyt elokuussa Runokuu-festivaalin (21.–27.8.) haasteeseen. Festivaalin järjestäjä Nuoren Voiman Liitto (yhteistyökumppaninaan Kirjasampo) innostaa lukemaan runoja rakkaudesta.
 
Kuuden kirjabloggaaja-runokävelijän rakkausrunokokemukset ilmestyvät seuraavasti:
21.8. Tuijata 
22.8. Hyönteisdokumentti 
23.8. Reader, why did I marry him? 
24.8. Eniten minua kiinnostaa tie
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
27.8. Sinun vuorosi!
Haastamme sinut mukaan muistelemaan ikimuistoisia tai muunlaisia rakkausrunokokemuksia.

Kirjasammossa on 20 kokoelman lista teemaan sopivista nykyrunokokoelmista, ja lisää runoteoksia rakkaudesta eri maista ja aikakausilta voi selailla Kirjasammossa haulla "rakkausrunot" tai "runokokoelmat rakkaus". Kuvia runojutuista ja -nostoista voi jakaa somessa tunnisteella #runokuu. Kirjabloggajilla on vuoden loppuun käynnissä runonluentaa tunnisteella #runo100.

Runon ja suven juhlaa

Kuten parin päivän takaisessa bloggauksessa mainostettiin, järjestettiin tänään runokävely Helsingin  keskustassa: kävimme tervehtimässä J.L. Runebergin, Eino Leinon, Aleksis Kiven ja Larin Parasken muistomerkkejä ja sieltä Kansalaistorille ja Sanomatalon kahvilaan.

Runoutta hehkuvan Runebergin luo alkaa kertyä ihmisiä

Vaikka aamupäivällä näyttikin vielä huonolta, niin sää olikin dynaamisen yllätyksellinen, aurinko paistoi suuren osan matkaa ja välissä sitten keveitä sadekuuroja. Ja vaikka hieman pohdituttikin että tuleekohan paikalle ketään muita kuin me järjestäjät (tai meistäkään kaikki) niin tulihan meitä ihan mukavan kokoinen joukko, bloggareita, runoilijoita tai muuten vaan kiinnostuneita, osa ollen mukana osan aikaa ja osa koko reissun (siitä ei sitten ole niin varmuutta että kiinnittivätkö satunnaisemmat ohikulkijat mitään huomiota...). Ja mukana oli myös Helmet-kirjastojen kirjastopyörä, jonka valikoimissa oli mukava kattaus monenlaista runoutta (olivat myös lainattavissa, ja lainattiinhan niitä myös).

Ja luettiin runoja, muistomerkilliset olivat tietysti edustettuina mutta myös paljon nykyrunoutta, ja puhuttiin runoista ja lukemisesta, innostuneesti silloinkin kun joku "ei ollut mun juttu" (koska ei kaikki voi olla), ja juttua olisi varmaan voinut jatkaa pitempäänkin...(itse luin Olli Kymäläistä, Aleksis Kiveä, Larin Paraskea, Heidi Rundgrenia, Juho Niemistä, Katri Valaa, Uuno Kailasta)
Kivaa oli, tehdääs tämä uudestaan.

Eino Leino - Väinämöisen laulu

Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.

Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
yksi sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ ja tarmo.

Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu,
riemuja muita
ja murheita muita?
Taida en lukea tähtiä taivahan kannen,
en kaloja meren,
en kukkia nurmen.
Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu.

Ei sovi urhon tietoja, taitoja laulaa,
ei esiintuoda.
Sankarin sopii
laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot,
miten kipinät syttyy
ja jälleen sammuu
ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.

Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren,
katinkultaa,
laineiden läikkyä.
Sankarin laulaa sopii niinkuin meri,
suurena, pyhänä,
peljättävänä -
lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden.

Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.

Yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, luonnon ankara laulu.
Kansat katoo,
ei katoa mahti
jonka on laulanut mahtaja heimonsa hengen.

Runous, helppoa ja hauskaa?

Kun kirjallisuudesta olen keskustellut monenlaisessa seurassa, niin olen huomannut että lajityypeistä runous koetaan usein hankalaksi, kokonaiseen kirjallisuuden lajiin suhtaudutaan kuin johonkin järkälemäiseen monoliittiin johon on hyvä pitää etäisyyttä.

Varsin monta kertaa olen kuullut, että runous on jotenkin niin tavattoman vaikeaa ja haastavaa että eihän sitä voi ymmärtää ja yrittäminenkin on niin kovin raskasta. Tätä asennetta ei suinkaan helpota, että on myös lukijoita joille runous on egopönkityksen väline, koska he lukevat runoja he ovat parempia ihmisiä (joukko ei ole lukuisa mutta äänekkäämpi kuin määränsä tai totuudellisuutensa soisi).

Tietty elitismin leima on jossain määrin jopa perusteltua, ainakin perusteluja on esitetty. Olen aiemmin kirjoittanut T.S.Eliotin näkemyksestä runouden tehtävästä uudistaa kieltä, ja runous joka tämän parhaiten toteuttaa on väistämättä pienen yleisön juttu: runous joka nauttii yleistä hyväksyntää on kielen kannalta niin valtavirtaa ettei se enää sitä uudista, ja runouden vaikutusten tulisikin näkyä laajemmin vain välillisesti.
Ymmärrän pointin ainakin sillä tasolla että on runoutta (ja muutakin taidetta), joka luonteensa puolesta pysyy pienten piirien juttuna ja jonka tavoitteet ovat jossain muualla kuin laajan yleisön tavoittelussa (toisaalta sitten ei ole syytä valitella kun laaja yleisö ei tavoitu). Ja läpitunkematonta obskurantismia ei Eliotkaan arvosta, runon täytyy puhua edes sille pienelle yleisölle.
Toisaalta väitän kuitenkin, että runouden ainoa tehtävä ei voi olla uudistaa kieltä kollektiivisella tasolla. Ainakin huomauttaisin, että sama kielen uudistamisen tavoite voi rajoittua myös yksilötasolle, yksittäinen henkilö, minä tai sinä tai hän, löytää tavan verbalisoida jotain jonka tietää, tuntee tai kokee mutta jota ei ole osannut sanoiksi pukea: tämä pätee erityisesti alueilla joissa konkreettinen termistö koetaan riittämättömäksi. Lukija voi myös kohdata itselle uusia ajatuksia, tuntemuksia, kokemuksia jotka ovat aiemmin välittyneet vain huonosti konkreettisen kielen avulla (uskonnollisessa mystiikassa runous on joskus ainoa tapa puhua, mutta myös Alkon viinihyllyjen kuvaukset soveltavat lajityyppiä).
Kieli elää käyttäjistään ja kieli on jokaisen käyttäjän joten runouden tehtävä ulottuu jokaiseen, ja tällöin yleisön suuruudella ei ole merkitystä, ennemminkin niin yleisön kuin runouden laaja-alaisuudella.
(Runoudella voi olla myös muita tehtäviä, esim. asioiden muistamisen helpottaminen kun ne laitetaan runomittaan...)

Edellisestä aiheesta johtuen on totta, että runous tapaa vaatia aktiivisempaa lukemista kuin monet muut tekstilajit, lukijan pitää tuoda vahvemmin itsensä mukaan olemaan vuorovaikutuksessa tekstin kanssa, neutraalilla vastaanottamisella ei yleensä saada mitään. Tämä tarkoittaa vaatimusta tulkintaan. Ainakaan itse en kuitenkaan tahdo ajatella, että tulkinta tarkoittaisi jonkinlaista ristisanan ratkontaa, jossa kun kuvavihjeet on keksitty oikein pystyriville muodostuu salasana mitä runoilija on tarkoittanut (pidän ristisanoista, mutta ne ovat oma juttunsa). Runoilijan intentio on eittämättä tärkeä asia, mutta lopulta itse pidän lukijana keskeisempänä lukijan kokemusta. Ja sitä ei synny jos lukija pitää itsensä piilossa.

Joskus tämä kokemusyhteys syntyy nopeasti, joskus se vaatii hieman hakemista ja kontemplointia, ja joskus se jää syntymättä. Sitten ei auta kuin siirtyä eteenpäin, ei kaikki ole kaikille.

Olen arvellut ja arvelen nytkin että varsin merkittävä syy runouden välttelyyn nykykulttuurissa, jopa muuten paljon lukevien keskuudessa, on runouden marginaalinen näkyvyys. Joskus aikoinaan vähän jokaisen vähänkään juhlallisemman tilaisuuden ohjelmaan kuului runonlausuntaa, ja monissa lehdissä oli (usein palstantäytteenä mutta kuitenkin) siroteltuna runoja. Epäilemättä tuo oli usein pompöösiä ja jäykkääkin, mutta samalla se kuitenkin piti huolen että runous oli esillä vähänkään lukevan tai kulttuuritapahtumissa käyvän henkilön elämässä.
Nykyään monelle keskeisin, ja mahdollisesti viimeisin, runouskokemus on koulussa laadittu runoanalyysi, jossa edellämainitun ristisanamaisesti ratkotaan intentioita ja keinoja ja suoritus pisteytetään ja vaikuttaa arvosanaan. Äidinkielenopettajat, arvostan suuresti teitä ja työtänne, mutta...

Toinen ongelma on että kaikkea runoutta ei välttämättä sellaiseksi huomata. Suomessa lauletun runouden traditio on pitkä ja yhä jatkuva, laulujen sanoihin on perinteisesti panostettu (täällä ei popeinkaan kappale helposti pärjää "uu beibi jeah"-tasoisilla sanoituksilla) ja myös runojen säveltäminen lauluiksi on ollut hyvin yleistä.
Joskus niin että yhteys on jo hämärtynyt. Kun olen viime aikoina selaillut runoantologioita niin oma hupinsa on ollut huomata tuttuja tekstejä joista ei ollut varsinaisesti ajatellutkaan että niillä on tunnetut runoilija-kirjoittajat. Jaakko Juteini kirjoitti Arvon mekin ansaitsemme, Valter Juva Karjalan kunnailla, J.H.Erkko No onkos tullut kesä...hauskinta oli huomata tässä blogissa ääneen arvostamani Unto Kupiaisen kirjoittaneen sanat Teinilauluun, opiskelijapiireissä tunnettuun juomalauluun (toisen tunnetun juomalaulun, joka tunnetaan nimellä Eino Leinon juomalaulu, nimi on virheellinen: kirjoittaja on Heikki Asunta ja oikea nimi Pieni episodi).
Toisaalta osa nykyrunoilijoista pyrkii aktiivisesti nostamaan esiin runollisuuden arkielämän kokemuksissa, esim. löydetyissä teksteissä, hakukonerunoudessa yms. Joskus näissä on ehkä itsetarkoituksellisen kikkailun makua, mutta usein myös oivaltavuutta (ja tekstimuotona nämä voivat olla aika helposti tutustuttavia myös lukijoille joilla ei ole laajaa perehtyneisyyttä runouden kaanoniin).

Oma ongelmansa on myös runoudesta kirjoittaminen ja esim. kritiikkien lukeminen. Kriitikko voi kirjoittaa teoksen suhteesta muuhun runouden traditioon, käytetyistä keinoista, rytmiikan ja kuvien yms. tärkeydestä mutta jos lukija etsii tietoa onko runo tai niiden kokoelma hyvä vai huono, niin saanee pettyä...jos runous vaatii lukijan aktiivista osallistumista, niin kokemuksen saa kokemalla, ei lukemalla kokemuksesta. "Mitä kannattaisi lukea"-suosituksia ei kannata ihan kauheasti kuunnella ennen kuin on jotain käsitystä itsestä runojen lukijana, ja tämä on tietysti helposti ahdistavaa henkilölle joka ei runoja ole lukenut (trust me, I've been there).

------------------------------------------

Näistä ajatuksista saa tulla olemaan samaa tai eri mieltä ensi torstaina 6.7. Helsingin keskustassa järjestettävälle Runokävelylle, tai muuten vaan juhlistamaan sitä että runous on helppoa ja hauskaa silloinkin kun ei ole.

Aloitamme Runebergin patsaalta kello 16, sieltä jatkamme kahdelle muulle muistomerkille joissa kussakin vietetään noin vartti ennen asettumista Kansalaistorille (jos sää on huono, olemme sisällä Sanomatalossa). Myös päivänsankari Eino Leino on tietysti huomioitu.

Tapahtuman kynnykset pyritään pitämään matalina, varsinaista lausuntaa tai esitelmöintiä ei ole luvassa mutta keskustelua ja lukemista itsekseen tai ääneen. Tai hengailua ja sen katselemista ja kuuntelemista kun muut lukevat runoja.  

Olet tervetullut runokävelylle!

Runokävelyn ideointiporukka julkaisee joka päivä lähtölaskentajutun:
1.7. Tuijata 
2.7. Hyönteisdokumentti 
3.7. Reader, why did I marry him? 
4.7. Eniten minua kiinnostaa tie
5.7. Kirja vieköön!
Ja 6.7. kävelemme. Toistan: TERVETULOA!
#runokävely