29.10.17

Helsingin kirjamessut - sunnuntai


Kesäajasta normaaliaikaan siirtyminen tuntui varsin mukavalta, saattoi nukkua vähän pitempään ja silti ehtiä hyvin kirjamessujen viimeisen päivän ensimmäiseen ohjelmaan. Ja sääkin oli jos nyt ei varsinaisesti kaunis niin ainakin sateeton.



Se ensimmäinen ohjelma oli vuoden kristillisen kirjan valinta: tuomari Jari Sinkkonen esitteli lyhyesti ehdokkaat ja ilmoitti sitten voittajaksi Eero Junkkaalan toimittaman Raamattu alusta loppuun -teoksen (no, oman suosikkini jälkeen se kuulosti ehkä seuraavaksi kiinnostavimmalta, ehkä myös se aika poleemisen kuuloinen Luther-kirja...)

Tästä riensin sitten seuraavaan aiheeseen, Olohuoneen runouslavalle kuuntelemaan keskustelua Sadan vuoden runoista.





Nihil Interit oli valikoinut Kirjojen Suomi -tyyliin runokirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta, ja näistä esiteltiin viisi: ensin Päivi Kangas lausui näytteen ja sitten teoksesta keskustelivat Tiina Lehikoinen, Vesa Rantama ja Vesa Haapala.
Runsaita ja kiinnostavia huomioita, joista jäi mieleen mm. ajatus että vaikka runoilijalle (silloin puhuttiin juuri Sirkka Seljasta mutta lieni relevantti monille muillekin) tuntuu tekevän vääryyttä jos tätä tarkastelee "kansallisena" runoilijana, niin ongelmallista on myös keskittyä liikaa yksilöön, runous toimii kollektiivisemmin (kävi järkeen, koska kirjallisuuslajeista erityisesti runous kuitenkin sitoutuu ja on olemassa suhteessa kieleen). Ja samalla joku runoilija voi sitten leimautua pysyvästi sen läpimurtoteoksensa tekijänä vaikka muussakin urassa olisi ansiokkuutta...

Tämän jälkeen vapaata haahuilua messuilla, divariosastolta nappasin mukaan jokusen runokirjan (mm. yhden juuri tuolta Nihil Interitin listalta). Ompun runohaasteilu on ihan korrputoinut minut.
Ja Raamatunkin ostin (hyvänhintaisia kappaleita oli tarjolla sitä oikeaa mallia jossa on deuterokanoniset kirjat mukana, olen niitä jokuseen otteeseen vienyt lahjaksi kun olen ulkomailla majaillut jossain luostarissa, konventissa tms)
Keskustelua asioista ja asioiden vieristä tuli myös harrastettua Boknäsin osastolla sekä myös messukäytävillä.


Päivän kolmas tärpätty keskustelu oli Takauma-lavalla Kirjakritiikin kapeneva tila, josta puhuivat Rauha Kejonen ja Esa Mäkijärvi (haastattelijana Venla Hiidensalo).
Aihe on sinänsä tuttu ja todettu kirjallisuuskritiikin väheneminen printtimedioissa ja myös netin rooli: esiin nostettiin tuttu ongelma että miten kirja löytää lukijansa jos tekstit kirjasta katoavat medioista: netistä on vaikea löytää kirjailijoita joiden nimiä ei ole kuullutkaan (ja välineenä on myös ongelmallinen esim. ikäihmisille), ja isojen kaupunkien ulkopuolelta ei niin lähdetäkään tutustumaan runotapahtumiin tms.

Ihanteena olisi tietysti että kritiikki voisi toimia sekä lehdissä että netissä, joskin todettiin kriittiseen sävyyn myös esim. Helsingin Sanomien tapa harrastaa klikkijournalismia myös kulttuurijutuissaan (maakuntalehdet ovat kuulemma asiallisempia tässä...tosin tässä jäi nyt mainitsematta se puhuttu piirre että monissa niissä ei enää ole itsenäisiä kulttuuritoimituksia vaan sama kritiikki ilmestyy useassa lehdessä).
Nettimedioissa kuten blogeissa julkaistu kritiikki on myös laadultaan hyvin vaihtelevaa, suuri osa ei kovin korkeatasoista, ja tämä määritettiin myös ongelmaksi, erityisesti että bloggarit toimivat itsenäisesti ilman editoreita ja toimittajia...

Tuossa väitteessä pidän hyvin ongelmallisena että medioiden eroavaisuuksista johtuen blogiteksti on luonteeltaan varsin erilainen teksti kuin (perinteinen lehti)kritiikki, siinä määrin että bloggarit harvemmin sanovat kirjoittavansa kritiikkiä (omista teksteistäni suosin termiä "impressio", joskus korostuu "esittely" ja joskus "arvostelma").

Siinä missä yksittäisen lehtikritiikin ihanteisiin kuulunee tietty itsenäisyys ja irrallisuus, teksti on sellaisenaan kokonainen, blogien yksittäiset tekstit ovat olemassa aina suhteessa saman blogin muihin teksteihin: kokonaisuus onkin blogi, ei yksittäinen teksti. Tämä mahdollistaa paljon luonnosmaisemman ilmaisutavan lukukokemukselle ja sen synnyttämille mielipiteille, kirjoittaja on pohjustanut ne edellisissä postauksissaan.
Blogeissa on yleistä korostaa verkostomaisuutta myös linkittämällä oma teksti toisiin blogeihin tai muihin nettilähteisiin.
Tämän median nimi on World Wide WEB, joten myös yksittäisten tekstien asettuminen verkostomaiseen rakenteeseen on perusteltua. Jotta blogi voi olla verkostoitunut kokonaisuus, keskeistä on että kirjoittajilla kehittyy oma ääni, luontainen tapa ilmaista itseään välittääkseen (luku)kokemuksiaan, jolloin ulkopuolisen toimittajan (tai vielä pahempaa, toimittajakunnan) käyttäminen filtterinä on lopulta enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
On tosiasia että eri blogeissa ja eri bloggaajilla on hyvin erilaisia tyylejä kirjoittaa. Tämä on ansio, ei ongelma joka pitäisi korjata.

Tämä kannattaa ottaa huomioon myös pohdittaessa kritiikin (sellaisena tekstilajina kuin se on) siirtymistä nettiin, media on erilainen joten siirtyykö täsmälleen sama tekstimuoto ja ilmaisemisen tapa uuteen mediaan sellaisenaan vai onko tarpeen kehittää erilaisia tapoja kirjoittaa kritiikkiä? (Esitän kysymyksen retorisena, minulla on jo mielessä vastaus)
Auttavatko mitkään nettiportaalit jos sisältö on väärässä mediassa? (Itse olen lueskellut mielelläni esim. Kiiltomadon juttuja ja linkitellyt niitä myös omiin postauksiini silloin kun haulla sopiva teksti sieltä sattuu löytymään. En kuitenkaan seuraa sitä muuten, joten "miten kirja löytää lukijansa"-kysymykseen se ei ainakaan minulle ole vastaus)

Ongelmallisena pidän myös teknokraattista ajatusta että kirjallisuuden vastaanotto pitäisi jättää vain muodollisesti päteville ammattilaisille: jos näin olisi, miksi kenenkään muun edes kuuluisi olla kiinnostunut kirjallisuudesta?
(olen kuitenkin haluton käyttämään mitään "se on vain harrastus"-argumentteja, koska olen tehnyt elämäni aikana tarpeeksi vapaaehtois- ja talkootyötä tietääkseni että jonkun työn tekeminen ilmaiseksi ei ole tekosyy tehdä työtä huonosti, päinvastoin tällöin työstä saatu palkkio on tehty työ)

Olen kirjoittanut näistä aiheista aiemminkin ja laajemmin reilu vuosi sitten, laitan linkin nyt tähän vaikka se tuolla sivupalkissa on ollut: https://drive.google.com/open?id=0B_0z-xYQ0MRfaDl2cU9sWFgyd3c

Maailma muuttuu, haluaako kritiikki muuttua vai jäädä tuleen makaamaan? Tämänhetkisessä kirjallisuuskeskustelussa tilanne kuitenkin on se että jos bloggaajat eivät kirjoista bloggaisi, niin siinä tilalla olisi kirjallisuuskeskustelussa aukko, koko ajan kasvava. Ehkä kriitikkojenkin kannattaisi oikeasti miettiä mitä oikein ovat tekemässä, miksi, minne ja miten eikä takertua siihen miten aina ennen on tehty, ei taidekaan niin tee.

--------------------------------
Näitä aiheita puitiin vielä muutaman muun bloggaajan kesken, ja juteltiin vähän myös muista asioista, ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Mukavaa oli taas messuilla, nyt voisi vaikka lukea jotain.

7 kommenttia:

Omppu Martin/ Reader, why did I marry him? kirjoitti...

Tämä: "blogien yksittäiset tekstit ovat olemassa aina suhteessa saman blogin muihin teksteihin: kokonaisuus onkin blogi, ei yksittäinen teksti. Tämä mahdollistaa paljon luonnosmaisemman ilmaisutavan lukukokemukselle ja sen synnyttämille mielipiteille, kirjoittaja on pohjustanut ne edellisissä postauksissaan."

Tämä on tärkeä pointti. Lukemisen konteksti, joka syntyy siitä, että tuntee bloggarin tyylin on oleellinen sen suhteen, miten tekstejä hahmottaa.



Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Hyviä pointteja! Nimenomaan tuo blogien yhteisöllisyys ja se, ettei kirjallisuuden vastaanottoa tarvitse jättää vain muodollisesti päteville ammattilaisille.

riitta k kirjoitti...

Hyviä pointteja - mm. impressio, yhteisöllisyys, verkostoituminen ja bloggarin tyylin pohdinta. Elitistiseksi menee jos vain koulutetuilla kriitikoilla on oikeus ilmaista mielipiteensä. Kirjoja kirjoitetaan kait lukevaa ihmistä varten, bloggarit heidän joukossaan.

hdcanis kirjoitti...

Joo, tällainen lukupäiväkirjamainen kirjablogi on kokoelma jossa bloggaaja on kuraattorina valikoinut mistä kirjoittaa (ja miten): mainittu on että netissä eivät sido yksittäisten tekstien merkkimäärät siinä missä printtimediassa, mutta leveyttä on myös valittavissa aiheissa ja teoksissa, joissa ei tarvitse välittää mistään "journalistisesta kiinnostavuudesta". Blogien lukijan sitten pitää vain etsiä ne kuraattorit joilla on lukijalle eniten annettavaa...

Tästä johtuen myös yksittäisten tekstien tason vaihtelu on hyväksyttävämpää, jotkut tekstit ovat laajempia, syvällisempiä ja/tai analyyttisempia kuin toiset mutta ne toisetkin tuovat oman lisän kokonaisuuteen (ja kun konteksti on blogin lukijalle tuttu niin jopa sellaisesta yhden lauseen heitosta voi välittää käsityksen millainen käsitelty teos on).

Printtimediassa kuraattorina toimii kulttuuritoimitus, mutta kun edellisen päivän lehti on kalankääreenä niin varsinainen "kokoelma" käy paljon epämääräisemmäksi. Ja vielä kun tilanne on sama kuin mitä Sofi Oksanen sanoi lauantaina markettikirjanmyynnistä, kirjaosasto kamppailee tilasta banaanien kanssa ja jos banaanit myyvät paremmin niin kirjaosastoa pienennetään...
Mutta kun (sanon kun) kritiikki siirtyy suuremmassa määrin nettiin niin ilmaisu- ja julkaisutapaa on oikeasti syytä miettiä. Vaikka jossain kritiikkiportaalissa olisi laadukasta sisältöä, niin onko siellä tarpeeksi syytä siirtyä tekstistä toiseen?

Mä en sano tuota vastaanoton rajoittamista elitistiseksi vaan ihan suoraan sivistysvihamieliseksi. Tällä en kuitenkaan tarkoita että ei pitäisi olla kirjoja jotka toimii vain pienelle kirjallisuuteen pitkällisesti perehtyneelle lukijakunnalle ja että joka kirjan pitäisi sopia kaikilla, päinvastoin kannatan laajaa valikoimaa ja monenlaisia lukijoita seikkailemassa valikoimassa ja mielellään tekemässä myös yllättäviä kytkentöjä.

Ja toivon myös "perinteisen" kritiikin pysyvän elinvoimaisena ja näkyvänä. Mutta ei se pysy jos eivät kriitikot skarppaa.

Elegia kirjoitti...

Mainio kirjoitus! Minulle bloggaaminen on harrastus, mutta en käytä kys. sanaa perustellakseni esim. bloggausteni huonoa laatua. Se on vain fakta eikä sen ole tarkoitus olla puolustelu mahdolliselle laadulle tai laaduttomuudelle. :D Otan vapaahetoistyötkin siinä mielessä vakavasti, että kun kerran johonkin sitoudun niin teen parhaani.

hdcanis kirjoitti...

Bloggaamisen harrastuneisuus näkyy lähinnä siinä että tekijällä ei ole ulkoisia intressejä, tehdään jotain koska halutaan tehdä.
Tämän yhteys laatuun tai laaduttomuuteen ei ole mitenkään yksinkertainen, tekeminen on riippumattomampaa eikä tarvitse kilpailla niiden markettibanaanien kanssa, mutta kieltämättä mukana ei ole muuta toimituskuntaa joka saattaisi ehkä joskus hioa joitain piirtetä sujuvammiksi (ja ainakin bongata typot ennen julkaisua).

Itsekin tapaan suhtautua tietyllä vakavuudella myös vapaaehtoistyöhön että pidän sitoumuksistani kiinni, ja myös olen kiinnostunut mahdollisuuksista kehittyä ja kehittää työtä paremmin toimivaksi. Tästä syystä olen kyllä myös kiinnostunut kritiikistä ja sen tekemisestä, niin lukijana ja bloggaajana siitä saa kuitenkin jotain kehityksen avaimia vaikka minua ei kiinnostaisikaan varsinaisesti tehdä "kritiikkejä".

Elegia kirjoitti...

Monissa harrastuksissa (en näe miksi bloggaaminen olisi jokin poikkeus) on mahdollisuus kehittyä ja tulla hyvinkin taitavaksi: mutta silti voi vain harrastaa eikä esim. ryhtyä tekemään sitä ammattimielessä. Moni kamppailulajeja harrastava etenee muun muassa vyökokeiden kautta lajissaan, mutta ei koskaan halua edes tehdä siitä ns. uraa.

Mutta joo, minusta tuntuu etten ehkä enää uskalla käyttää sanaa "harrastus", koska se tulkitaan ilmeisesti melko ahtaasti enkä tiedä mahdunko siihen raamiin tai haluanko noin yleisesti mahtua toisten tekemiin raameihin. Minulle harrastus yleensä sisältää myös kiinnostuksen "lajin" ilmiöitä kohtaan ja niiden seuraamisen.