Erri de Luca - Vasemmalla ylhäällä

Vuoden vaihtuessa olin lukemassa kirjaa josta kuullemme lähipäivinä mutta vuoden ensimmäinen loppuun luettu on tämä de Lucan kokoelma lyhyitä ja vielä lyhyempiä novelleja (noin sataan sivuun mahtuu 12 novellia).

Erri de Lucalta olen aiemmin lukenut yhden romaanin joka jätti vähän ristiriitaisen fiiliksen, se oli hetkittäin hyvä tai erinomainen, mutta kömmähteli myös pariin otteeseen. Näissä usein varsin lyyrisissä tunnelmapaloissa (suom. Elina Suolahti) oli vähän samaa, mukana oli pari hienoa esitystä, muutamassa muussa löytyi ainakin hyviä pätkiä mutta muutamasta en saanut oikein mitään irti (mutta kun tarinat olivat lyhyitä ei heikommatkaan haitanneet). Monissa novelleissa viitataan työhön, politiikkaan, väkivaltaan (sekä henkilökohtaiseen fyysiseen että instutionaaliseen uhkaan) sekä myös rakkauteen ja muihin ihmissuhteisiin (ja tietysti Napoliin).


Minua viehättivät niin Paneelin suorapuheisuus (koululuokka vastustaa joukkona epäoikeudenmukaisuutta, kommentoi aika suoraan niin vuotta 1968 kuin mafiaakin...), Eräänlaisen juoksuhaudan ahdistavuus (sekatyömies kaivaa viemäriputkea työmaalla jossa ei olla niin tarkkoja työturvallisuudesta) kuin Varhaisen sadon lyyrisyyskin (hiihtoa ja sotaa vuorilla).

Erri de Luca - Me, You

Taas satunnaisia löytöjä kirjailijalta josta en ollut aiemmin kuullut, vaikka tuottelias näkyy olleen...pienoisromaani ja kasvukertomus 50-luvulta, 16-vuotiaasta napolilaispojasta joka viettää kesää setänsä luona kalastaja- ja turistisaarella ja rakastuu siellä paria vuotta vanhempaan tyttöön, jonka menneisyys avautuu pikku hiljaa.

Kirja alkaa hyvin muttei kykene täysin täyttämään lupauksiaan. Mennyttä sotaa käsitellään, aluksi henkilökohtaisina anekdootteina ja sitten vaikenemisena, kun taas poika haluaa tietää lisää, jopa syyttävään sävyyn: mitä TE teitte tai jätitte tekemättä. Toisaalta sodanjälkeinen amerikkalaismiehitys oli Napolissa hyvin näkyvää 50-luvulla...mutta tämä aihepiiri jäi sitten aikalailla hyödyntämättä. Toisaalta rakkaustarinakin kehittyi aika merkillisesti, eräs keskeinen juonikuvio ei toteutukseltaan oikein vakuuttanut (ja minä sentään suhtaudun yleensä myötämielisesti maagiseen realismiin).
Ihan luettava kirja tämä oli näinkin, se kirja johon tässä vihjattiin olisi minusta vain ollut parempi.

Kirjan nimikäännös oli kyllä kummallinen. Italiaksi tämä on 'Tu, mio' ja kirjassa sanotaan muutamaankin kertaan 'you, mine', sen sijaan 'me, you' ei perustu mihinkään...

Tätä lukiessa kävi myös mielessä että miksiköhän minä luen tästä aiheesta italialaista kirjaa, mitäköhän suomalaisia kirjoja on joissa pohdittaisiin Suomen liittolaisuuksia jälkiviisauden, maailmantuskan, häpeän ja hiljaisuuden suunnasta, vai onko erillissodan ja ajopuuteorian asema liian vahva. Linturin Isänmaan tähden mainittiin tuon suuntaisena, mahtaako muita olla?