Beryl Bainbridge - The Bottle Factory Outing

Ensimmäisenä totean, että sijoittaisin tuon kannen aika korkealle "rumimmat kirjankannet"-kilpailussa. Mutta tämä onkin Beryl Bainbridgen The Bottle Factory Outing, kirjan luonteeseen ei sopisi liian sievä kansi...

Kyseinen tehdas on viinipullottamo Lontoossa, jonka omistaja ja suuri osa työntekijöistä on italialaisia, irlantilaista autokuskia lukuunottamatta ainoat britit (ja firman työläispuolelta 2/3 naisista) ovat etikettiliimaajat Brenda ja Freda, jotka jakavat myös pienen asunnon.
Parin keskinäinen dynamiikka muistutti hieman aiemmin lukemaani Harriet Said -kirjaa. Freda on äänekäs ja räväkkä, jolla on ideoita, haaveita ja suunnitelmia, ryhtyä näyttelemään tai ehkä edetä yhteiskunnassa hyvällä naimakaupalla (ja nyt on kiikarissa Vittorio, pullottamon omistajan veljenpoika), Brenda taas hiljaisempi, hyvin kasvatettu (mikä tarkoittaa, että jos haluaa toisen palan kakkua niin siitä pitää kieltäytyä, mutta jos ei halua niin se pitää ottaa ja niellä vaikka kyyneleet silmissä), ja passiivisemmin menee mukana Fredan suunnitelmissa (eikä pane liikoja vastaan myöskään Rossin ahdisteluille työpaikalla) mutta löytyy hänessäkin ajoittain sisua ja omaa luonnetta jonka johdosta on jättänyt juopon miehensä Stanleyn ja alunperin päätynyt Lontooseen, Fredan seuraan ja pullotehtaalle.

Nyt Freda on keksinyt organisoida tehtaalle virkistyspäivän, päiväretken lähiseudun kartanolle, taka-ajatuksena saada asiat edistymään Vittorion kanssa, mutta asiat kehittyvät omia polkujaan ja lopussa kieltämättä on juhlavuutta mutta...

The men who had not been on the unforgettable Outing revelled in the unaccustomed festivity of the moment. The rest, worn out from the previous day and hours spent emptying the consignment of sherry at breakneck speed, rubbed their creased foreheads, and stifled yawns. Maria sat in an armchair heavy with dust; her legs did not reach the floor. Grey hair, escaping from the bunch of her neck, spilled down her back, as she rocked back and forth gulping her champagne. She remembered other places, other deaths. Her lips moved.
"Ah well," sighed Rossi. "It cannot be helped. It is life."
"Aye, aye," agreed the men, though life it was not.

Bainbridge viljelee mustaa huumoria umpienglantilaisittain, joten voitte olettaa että teidän työpaikkanne virkistyspäivät tapaavat mennä vähän paremmin kuin tässä kirjassa. Samalla hän kuitenkin välttelee liioiteltua karrikointia tai groteskiutta, jolloin kuivakkaa huumoria sävyttää, no, pateettisuus, näillä ihmisillä on haluja, toiveita ja pelkoja, eikä edes mitenkään kohtuuttomia.
Jonkin verran ilmeisesti myös pohjataan kirjailijan omiin kokemuksiin, ymmärtääkseni kirjailija työskenteli jossain vaiheessa pullottamissa ja huomasin maininnan että tosielämässä myös hänen anoppinsa yritti ampua hänet...

Bainbridge jatkaa pysymistä varsinaisen ihastumisen ulkopuolella mutta kuitenkin merkillisen koukuttavia nämä ovat.
Helmet-lukuhaasteessa tämä on 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (alunperin tämä oli kirja jota kirjailijalta suositeltiin, olen vain tässä välissä lukenut kolme muuta kirjaansa), lisäksi tämä sopii
Muuttoliikkeessä-haasteeseen (pääparia lukuunottamatta kirjan muut keskeiset henkilöt ovat kotoisin muualta).

Beryl Bainbridge - Harriet said...

 

 Kun olin lukenut tätä kirjaa jonkin verran alusta, vilkaisin mitä olin blogannut kahdesta aiemmin lukemastani Beryl Bainbridgen kirjasta, ja hienoiseksi yllätyksekseni en ollut ollut kovinkaan ihastunut niihin, päälimmäisenä tunteena oli kummastus. No, samaa voin varmaan ihmetellä sitten kun luen neljättä Bainbridgeä joskus tulevaisuudessa.

Kirja aloitetaan reippaasti viimeisestä luvusta, sisältäen viittauksia joita ei tässä vaiheessa tietenkään vielä oikein ymmärrä mutta käy ilmi että Jotain On Tapahtunut päähenkilölle, 13-vuotiaan tytölle, ja osuutensa asiaan tässä on naapuruston herra Biggsillä (ja mahdollisesti myös tytön ystävällä Harrietilla).

Sitten palaamme kesän alkuun, jolloin päähenkilömme on palannut pieneen kotikaupunkiinsa sisäoppilaitoksesta, innokkaasti odottaen parhaan ystävänsä Harrietin kohtaamista, Harrietin jolla on aina niin paljon ideoita (monia niistä ei tosin kannata kertoa vanhemmille). Ja sodanjälkeisinä vuosina voi liikkua varsin vapaasti ja vaikka leikkiä nymfettiä rannalla kulkeville miehille...
Erityisen huomion kohteeksi otetaan varsin onnettomassa avioliitossa elävä vanheneva Peter Biggs, lempinimeltä Tsar...ja toisaalta kyse on myös tyttöjen välisestä ystävyydestä, johon kyllä on muodostunut joitain juopia, Harriet käy entistä manipuloivammaksi ja vastaavasti päähenkilömme ei ole ihan niin talutettavissa kuin ennen...

Harriet sat up. 'In that case we better hurry. There's not much of the holidays left.'
I resented the 'we'. It wasn't we who loved the Tsar, it was I alone.
'But I don't know that I want it to be an experience,' I said miserably. 'I don't think I want it to be something for the diary.'
Harriet spoke in the same reasonable way she talked to her mother.
'At thirteen there is very little you can expect to salvage from loving someone but experience. You'll go back to school for years, you'll wear a gym tunic long after this is over. What do you expect? No one will let you love yet. You're not expected to. They don't even know how to do it themselves. And all he'll feel for you is a sort of gentle nostalgia. No - bring it to a logical conclusion. If you don't you'll feel emotional for ages over something that was pretty trivial.'

Tämä on Bainbridgen esikoisromaani joskaan ei ensimmäinen julkaistu: kuulemma synkkyytensä puolesta sillä oli vaikeuksia löytää kustantajaa, ja niinpä välissä ilmestyi pari muuta kirjaa ennenkuin tämänkin vuoro tuli...ja onhan tämä häiritsevä teos, henkilöt ovat epämiellyttäviä jne. joten epäilemättä tässä on ollut kakistelemista aikoinaan ja nytkin.
Ja kuitenkin, luultavaa on että Bainbridgeä tulen lukemaan myös neljännen teoksen.

Beryl Bainbridge - The Dressmaker

Joku aika sitten luin yhden Beryl Bainbridgen kirjan enkä oikein tiennyt mitä siitä ajatella, mutta kun toinen kirjansa tuli vastaan niin kokeilin tätäkin. Enkä kyllä vieläkään tiedä mitä ajatella.

Kirja kertoo neljän henkilön perheyhteisöstä toisen maailmansodan aikaisesta Englannista: kirjan nimihenkilö ompelijatar Nellie, pikkutarkka vanha neiti joka tietää hyvin tarkkaan miten asioiden pitää olla, tämän sisar Marge, suuripiirteisempi tehdastyöläinen joka elättelee kaikenlaisia romanttisia haaveita, näiden veljentytär Rita, arka ja iloton nuori tyttö aikuisuuden kynnyksellä ja tämän isä Jack joka ilomielin jätti Ritan sisartensa hoitoon tämän äidin kuoltua. Mutta mitä tapahtuu kun Rita alkaa kulkea yhdessä amerikkalaisen sotilaan Iran kanssa?

Näissä lukemissani Bainbridgeissa on samoja piirteitä, ja pikavilkaisulla niitä löytyy myös muista kirjoistaan: tiiviitä umpienglantilaisia historiallisia romaaneja jotka keskittyvät pienen ihmisjoukon keskinäisiin suhteisiin, jotka tässä kirjassa käyvät varsin klaustrofobisiksi, historiallisuus on toisaalta vain taustaa mutta toisaalta se näkyy jokaisessa henkilössä, tätä ei ole romantisoitu mihinkään suuntaan. Kiinnostavia sekä henkilökuvina että aikakautensa kuvauksen puolesta mutta myös aika raskaita luettavia...

Beryl Bainbridge - Master Georgie

Beryl Bainbridgea on joskus suositeltu, ja niinpä tämä tuli jokin aika sitten hankittua, yksi viimeisistä teoksistaan.

Master Georgie on George Hardy, varakkaan liverpoolilaisperheen ainoa poika, lääkäri ja harrastelijavalokuvaaja joka lähtee vapaaehtoiseksi Krimin sotaan ja osallistuu lääkärinä Sevastopolin piiritykseen (tuon jälkeen Florence Nightingale lähti kehittämään sairaidenhoitoa ja tuolla tauteihin kuoli nelinkertainen määrä sotilaita kaatuneisiin verrattuna...).
Tapahtumat kerrotaan kolmesta näkökulmasta, kolme henkilöä jotka seuraavat George Hardyn mukana Liverpoolista Sevastopoliin. Ottosisar Myrtle palvoo Georgieta, katupoika, sittemmin valokuvaaja Pompey Jones suhtautuu tähän taas kyynisemmin ja Georgen lanko Dr Potter on eniten omissa ajatuksissaan ja havainnoi asioita neutraalisti vaikka aina ei ymmärräkään niitä täysin oikein. Näkökulmat on toteutettu hyvin, kullakin on oma äänensä ja tapansa tarkastella tapahtumia josta välistä voi sitten paljastua ehkä hieman totuuttakin, mutta kerronta pysyy kuitenkin aina toimivana ja kieli selkeänä ja kauniina.

Vähän tässä pyöriteltiin sattuman vaikutuksia ja muistojen epävarmuutta ja sotakentän kauheuksissa ei säästelty, mutta mieleen tuli silti "entäs sitten". Erittäin hyvin kirjoitettu kirja, tekninen taidonnäyte ja henkilötkin tuntuivat todellisilta mutta en pystynyt sen kummemmin innostumaan tästä. Jos kirja ei tunnu kertovan oikein mistään niin hyvä kirjoittaminen ei riitä.
Ehkä kokeilen kuitenkin jotain muuta Bainbridgen kirjaa jossain vaiheessa.