31.5.16

Toukokuun luetut

Pedro Calderón de la Barca - Elämä on unta
Ottfried Finckenstein - Kurjenhuuto
Youssef Rakha - The Crocodiles
Ivy Litvinov - She Knew She Was Right
Richard Brautigan - Taimenenkalastus Amerikassa
Kerstin Thorvall - Gunnar vill inte klippa håret
Harold Pinter - The Birthday Party and other plays
Iris Murdoch - A Severed Head

Sunzi - Sodankäynnin taito
Alastair Brotchie - The Book of Surrealist Games
Michael Ward - Planet Narnia

Toukokuu on loppumassa, ja sen aikana on taas muutama kirja tullut luettua (ja yksi on aika loppusuoralla mutta bloggaaminen ainakin jäänee huomiseen). Tietokirjapuolella Planet Narniasta kirjoitin jo tietohaasteessa, sen lisäksi tuli luettua vihdoin tuo Sunzin (tai Sun Tzun) klassikko, ja Brotchien kokoelma dadaistien ja surrealistien harjoittamia kieli- ja kuvapelejä oli myös viihdyttävä, vaikka keskeisimmät olivatkin jo tuttuja.

Näytelmähaastekin etenee pikkuhiljaa, vaikka nyt on Itä-Aasian haaste jäänyt ihan paitsioon...
Perinteinen kesäinen lukumaraton on näillä näkymin luvassa heinäkuussa, mutta keksisiköhän jotain muuta tapahtumaa ensi kuulle...no, dekkariviikolle voisi tähdätä jonkun dekkarin.



mies nainen muu
englanti 75 69 1 145
suomi 42 35
77
japani 29 8
37
ranska 26 8 2 36
saksa 26 2
28
italia 27

27
ruotsi 17 7
24
venäjä 15 1 1 17
tsekki 11

11
norja 9 1
10
espanja 8
1 9
puola 3 3
6
unkari 4
1 5
arabia 4
1 5
viro 4

4
tanska 4

4
islanti 1
2 3
portugali 1 2
3
muu

3 3
serbo-kroatia 2

2
slovenia 1
1 2
kiina 1 1
2
slovakia 2

2
hollanti 1 1
2
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
kreikka 1

1
albania 1

1
urdu 1

1

317 139 14 470
--------------
FB-kanavan kuulumisia:

"Poikkesin Itiksen pop-up-divarissa Keltaisessa planeetassa (siinä tilassa jossa oli aikoinaan Itäkeskuksen antikvariaatti). Kaunokirjahyllyn täysi järjestymättömyys oli vähän hämmentävää mutta kai se kaupan linjaan sopi, ja tarkemmin silmäilin läpi takanurkassa olevaa kokoelmaa rupisia pulp-scifi-pokkareita ja vaikken nyt löytänytkään niiden kirjailijoiden teoksia jotka erityisesti kiinnostivat niin kyllä sieltä pari omalaatuisuutta tuli kotiutettua, katsotaan nyt millaisia ovat. Ja pari sarjakuva-albumia myös.
(siinä ohessa piti käydä Forexissa vaihtamassa pois pöytälaatikon pohjalle jääneet Ruotsin kruunut kun siellä on kuulemma tulossa rahauudistus...samalla sitten vaihdoin myös parit muut valuutat maista joissa olen käynyt joskus kymmenen vuotta sitten ja johon en ole aikeissa ihan lähiaikoina mennä...)"

"Juttua tutusta erikoiskirjastosta: http://www.helmet.fi/…/Tyokierrossa_erikoiskirjasto_Studium…"

"Erik Satien syntymästä 150 vuotta! https://www.youtube.com/watch?v=PLFVGwGQcB0"

"Tämän merkitystä pitäisi joskus miettiä blogissakin. Mutta journalistien vasta pitäisikin. http://www.journalisti.fi/…/2016/7/ettek-te-tied-kuka-min-…/"

29.5.16

Iris Murdoch - A Severed Head

 

Iris Murdoch on mainittu varsin usein kun on ollut puhe muista suunnilleen samanaikaisista Brittein saarten kirjailijoista kuten Muriel Spark, Barbara Pym, Elizabeth Bowen, Elizabeth Taylor jne (joita olen lukenut ja joista pitänyt), mutta ei ollut tullut aiemmin kirjojaan lukeneeksi, nyt on tilanne korjattu.

A Severed Head alkaa kertojan, lontoolaisen viinikauppias Martin Lynch-Gibbonin, tapaamisesta nuoren rakastajattarensa Georgien kanssa: Georgie on niin erilainen kuin vaimo Antonia, mutta kuitenkin Martin rakastaa myös vaimoaan, ja avioliittoaan, enemmän kuin Georgieta...
Mutta Martinin palattua kotiin Antonia ilmoittaa että hän ja psykiatrinsa Palmer ovat palavasti rakastuneet toisiinsa ja niinpä hän haluaa avioeron...samalla tietysti korostaen että hän yhä välittää Martinista ja haluaa näiden pysyvän ystävinä.
Joukkoon lisätään muutama muu henkilö, ja näiden väliset rakkaussuhteet alkavat kukoistaa lukuisina variaatioina, ja kun näillä henkilöillä on muunkinlaisia suhteita toisiinsa niin lopputulos alkaa olla aikamoinen freudilainen painajainen.

Kirjan nimeen viitataan pariin kertaan: Martinin veli Alexander on tehnyt veistoksia ihmisten päistä ja Palmerin sisarpuoli Honor Klein (jos hän olisi ollut kertoja, tämä olisi voinut olla Muriel Sparkin kirja), sen jälkeen kun Martin on havainnut olevansa rakastunut tähän, vertaa tätä rakkautta lumoutumiseksi jolla suhtaudutaan irtileikattuun päähän jonka alkukantainen heimo on ottanut fetissiseksi koristeeksi...
Ja tietysti nimi luonnehtii myös kirjan henkilöitä, jotka ovat (ainakin melkein) kaikki niin valtavan hyvinkäyttäytyviä ja ymmärtäväisiä ja suhtautuvat toisiinsa järkevästi, järki ja tunteet yritetään pitää niin erillään mutta mukana että kumpikaan ei toimi...

Lähimmäksi vertailukohdaksi tälle kirjalle tuli yllämainittujen sijaan pari lukemaani Evelyn Waughin kirjaa, siinä että arvostan kyllä miten ne on kirjoitettu mutta, no, en erityisemmin pitänyt niistä: komediaa, mutta komedia tulee enemmän sadismista ja tukahduttavuudesta: vähän kuin miltä sukeltaminen pumpuliin oikeasti tuntuisi.
No, saatan kuitenkin lisää Murdochia lukea jossain vaiheessa.

27.5.16

Tietohaaste

Blogeissa kiertävä tietokirjahaaste on vaeltanut tänne asti Marjatalta, alun perin tämä taitaa olla Klassikoiden lumoissa -blogista. Eli haasteen ohjeita:

 Haasteen alullepanijan ohjeet:
  • Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
  • Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameksi, kveeniksi, meänkielellä jne
  • Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
  • Aikaisempi kirjoitukseni tietokirjoistaSiitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
  • Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin.

Taidanpa rikkoa samantien yhtä ohjetta, eli luvassa on myös englanninkielisiä juttuja kun niitä kerran luen, suomenkielellä valikoima on niukempi enkä minä nyt mitään "no tää taisi olla ihan kiva"-kirjoja viitsi.

Tietokirjoja tulee luettua kohtalaisesti, mutta ainakin osassa lukutapa on hieman erilainen, joitain tulee pidettyä ansiokkaina vaikka niitä päätyykin lukemaan vain osittain, tai joitain osioita selaillen. Ja tietysti tietokirjan määritelmiä voisi pohtia, ylläolevassa määrittelyssä esim. esseemäisempi ilmaisu jää pääosin pois...
Ammattikirjallisuuttakaan ei voi niin paljoa ottaa mukaan kun se tapaa olla enemmän artikkelien muodossa eikä kirjojen (ja kirjat taas ovat useammin hakuteoksia).


Selailin menneitä bloggauksia läpi ja kyllähän siellä oli jo aimo valikoima tietokirjoja, laskin kolmisenkymmentä bloggausta täällä ja päälle viitisentoista tuolla toisessa blogissa johon kirjoitan (joukossa tosin parikin rajatapausta ja jokunen esseemäisempi teksti tai omakohtainen jonkun tapahtuman tai tapahtumien kuvailu...)

Mutjoo, asiaan. Viisi kirjaa.
1. Michael Ward: Planet Narnia
Tämän sain loppuun juuri vähän aikaa sitten, sitä oli suositeltu kun oli jokin aika sitten keskustelua Tolkienin ja CS Lewisin fantasiakirjoista...tämä kirja siis keskittyy esittelemään Narnia-sarjaa hyvin kiinnostavan vinkkelin kautta, siinä nimittäin osoitetaan että helpommin tunnistettavan allegorisen tason lisäksi Narnia-sarjassa on myös toinen rakenne, sarjassa käydään läpi keskiaikaista astrologiaa niin että jokainen kirja edustaa omaa planeettaa, ja samoin Aslan-Kristus-allegoria on kussakin kirjassa mukautettu planeettaa vastaamaan. Ja kun kuvastoa aletaan käymään läpi niin eihän se edes ole mitenkään hienovaraista vihjailua.
Samalla selvitetään joitain sarjan kummallisuuksia, häiritseviäkin piirteitä (kuten miksi Velhossa ja Leijonassa on mukana Joulupukki) sekä syitä miksi Lewis olisi halunnut moisen rakenteen kehittää, ja miksi aiemmin tätä rakennetta ei ole kunnolla huomattu (joidenkin yksittäisten kirjojen joitain piirteitä kylläkin).
Vaatii tietysti että on lukenut Narnia-sarjan, ehkä jopa että on pitänyt siitä (mutta jos on pitänyt, niin tämä on erittäin suositeltava).

2. Jeanine Basinger: Star Factory
Lisää "näin se toimii"-kirjallisuutta, eli elokuvatutkija Basinger tarkastelee 30-60-luvun Hollywood-elokuvaa tähtien kautta, kiinnittäen erityistä huomiota studiosysteemiin ja sen menetelmiin tehdä tähtiä harkituilla elokuvalinjauksilla ja julkisuudella, miten eri tähdet sitten toimivat studiosysteemissä ja tähteyteen ylipäänsä. Aikakauden elokuvien harrastajille erinomaisen kiinnostava (kuin myös Basingerin toinen kirja Silent Stars, joka keskittyi 10-20-lukuun).

3. Jonathan Wilson: Pelien peli: Jalkapallon taktiikan historia
Olen jo blogannut parista jalkapallo-aiheisesta kirjasta, Those Feetista ja Calciosta, ja tämäkin on erinomaisen viihdyttävä katsaus lajin historiaan, tällä kertaa tarkastelun aiheena moninaiset taktiset ratkaisut jonka mukaisesti niitä 11 pelaajaa liikutellaan kentällä...

4. William Miller et al. Natural Analogue Studies in the Geological Disposal of Radioactive Wastes
Okei, laitetaan sitten yksi enemmän käytetyistä työkirjoista. Hyvä yleisteos kun puheisiin nousee esim. Oklo, Palmottu, Cigar Lake tai Tono.

5. Legs McNeil: Please Kill Me
No tietysti. Varhaisen jenkkipunkin massiivinen eepos jonka vanavedessä tuli sittemmin muuta muukin vastaavantyylinen teos eri skeneistä (myös Suomesta).

Sivustoja:

1. Elonet
(juuri kun hain niin näytti olevan nurin, mutta kuitenkin...) KAVIn sivusto suomalaisesta elokuvasta, minkä puitteissa se on reilusti kattavampi kuin  IMDb yms. Toimii kyllä myös kirjamuodossa, Suomen kansallisfilmografia I-XII.

2. Suomen äänitearkisto
Toinen arkistosivu josta on tullut haettua tietoa, erinomaisen kattava (vaikkakin hieman karu) hakusivu suomalaisista äänitteistä 1900-luvulla.

3. Katolinen.fi
Helsingin hiippakunnan virallinen sivu.
Ajoittain on tullut puhuttua suomalaisten valtamedioiden luotettavuudesta (erityisesti erään toimittajaopiskelijan seurassa, hei vaan), ja näin katolilaisena voi kyllä todeta että jos voi pitää esim. Hesaria tai Yleä luotettavina (siis enemmän kuin marginaalisesti enemmän luotettavina kuin vaikkapa MV-lehteä) niin on etuoikeutetussa asemassa, näiden ala-arvoinen journalismi on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja voi vain arvailla mikä yhdistelmä asiantuntemattomuutta, haluttomuutta ottaa asioista selvää ja tarkoitushakuista vääristelyä siinä on takana...
Niinpä jos jossain kotimaisessa mediassa on yhtään mikään juttu joka liittyy katolilaisuuteen niin siihen ei kannata uskoa ennenkuin se on katfin varmistama (Osservatore Romano kelpaa tietysti myös).

4. Kirjasampo
Täältä olen haeskellut jonkin verran tietoja kirjojen suomennoksista, jos vaikka on tullut vastaan joku kiinnostava nimike tai kirjailija ja on halunnut selvittää hieman mitä on suomeksi ilmestynyt ja ehkä vähän taustatietojakin kirjoista. (Helmettiä tietysti joskus myös).
(olen muuten löytänyt virheen Fennica-tietokannasta, ja laittanut jo siitä huomautuksen mutta näkyy yhä se virhe siellä olevan...)

5. Hyönteisdokumentti
Kun kaikki muu pettää niin tämä sivu on aina oikeassa.

Jahas, ketäs minä sitten haastaisin?
Margit? Ketjukolaaja? Linnea?

26.5.16

Harold Pinter - The Birthday Party and other plays

 

Tällaisen luin, kirjaan on suht tuoreeltaan koottu Harold Pinterin kolme ensimmäistä näytelmää, kolminäytöksinen The Birthday Party ja yksinäytöksiset The Room ja The Dumb Waiter.
Kaikkia voisi luonnehtia absurdeiksi komedioiksi, tyypillisesti alkaen varsin kitchen sink -tyylisesti, yleensä teekupposten äärestä karussa ympäristössä, mutta puheet ja tilanteet karkaavat nopeasti oudoiksi, henkilöt ja tapahtumat käyvät epämääräisiksi ja puheet jatkuvan ristiriitaisiksi...ja ilmassa leijuu uhkaa, joka saattaa purkautua lavalla tai lavan ulkopuolella...

Itse asiassa viimeisestä näytelmästä, Ruokahissistä, tuli jotenkin mielleyhtymä Quentin Tarantinoon ja tämän tapaan tehdä dialogia, ja kun se tuli mieleen niin ei se sopimaton ollut muihinkaan näytelmiin.

Ilmeisesti näytelmänsä saivat aikoinaan hyvin ristiriitaisen vastaanoton, sekä lyttäyksiä että ylistyksiä, enkä kyllä itse oikein osaa sanoa mille puolelle kallistuisin, mahdollista symboliikkaa saattoi mennä aika lailla ohi eivätkä nämä tarjoa draaman kaarien johdattelemaa katharsista (en siis myöskään sen kummemmin kerro mitä näissä tapahtui)  mutta dialogeissa ja tilanteissa oli kyllä myös jotain...

No, joka tapauksessa lisäosuma Lukuharjoituksia-haasteeseen.

24.5.16

Kerstin Thorvall - Gunnar vill inte klippa håret

 

Jo jonkin aikaa on ollut mielessä lukea jotain ruotsiksi kun olen kieltä taas vähän petrannut käyttökuntoon. Sarjakuvia olenkin jo lukenut sekalaisia (joista on muuten sanottava että ainakin vanhemmissa Kalle Ankoissa puhutaan paljon murteellisemmin ja puhekielisemmin kuin Aku Ankassa, onkohan Ruotsin puolella sitten käyty keskusteluja kyseisen lehden kieltä rappeuttavasta vaikutuksesta jonka johdosta Suomessa on sitten panostettu oikein urakalla kieleen) ja esim. lehtiartikkeleja olen lukenut kohtalaisesti, mutta proosa on pääosin jäänyt.

Ja kun kirppiksellä sitten tuli hoksattua tällainen viehättävällä kannella varustettu kirja, jonka nimi jo sisältää dramaattista jännitettä, niin pitihän vilkaista, ja ensimmäinen sivu oli sen verran selkeä että onhan tämä luettava. Kerstin Thorvallilla näyttää olevan muutenkin laaja tuotanto, ja bibliografiassa näkyy muutama muukin kiinnostavan kuuloinen nimi...
Ja muutama muu Gunnar-aiheinen kirja eli ilmeisesti tämä on sarja, vaikka tähän osaan pääsikin helposti mukaan vaikkei edellistä osaa ollutkaan lukenut.

Niin, Gunnar on 11v poika jonka viime parturikäynnistä on jo ollut hetki, samoin kuin vanhemman veljen Larsin ja nuoremman Andersin. Mutta vaikka hiuksiin viittaillaankin pitkin kirjaa niin se on kuitenkin vain sivujuonne, enemmän on kyse kahnauksesta isoveljen kanssa sekä muutamasta koulutoverista.
Tapahtumat ovat hyvin arkisia, jokapäiväisiä, mutta kun kirjan nimikin antaa jo viittausta jännitteistä ja konfliktista, niin niitä on kehitelty myös kirjaan, sillai hyvin ruotsalaisesti tietysti, ja kirjan loppu pääsi yllättämään: se on jätetty avoimeksi, Bertilin tapaukseen ei löydetä ratkaisua ja kirja päättyy avoimeen kysymykseen. Normaalisti lanu-kirjoissa ongelmat ja konfliktit tapaavat olla sellaisia että kirjan loppuun ne saadaan pakettiin, tai sitten ilmoitetaan että ne selvitetään sarjan seuraavassa osassa, joten tämä pääsi hätkähdyttämään. (maalaa spoileriteksti hiirellä näkyviin)

Mukana oli kirjailijan omaa kuvitusta, joka on kirjan kannen mukaista, vähän luonnosmaista tyylikästä, mutta kuvina vähän tylsiä kun niissä oli lähinnä ihmisiä seisomassa tai istumassa. Muuten kirja oli aika lailla sitä mitä lupasikin (joistain yllättävistä kehityksistä huolimatta), ja paikka paikoin jopa huvittavan stereotyyppisen ruotsalainen. Ja kieleltään aika yksinkertainen, selkeää peruslausetta, hieman puhekielisyyttä, pari sanaa jotka piti käydä tarkistamassa sanakirjasta.

21.5.16

Richard Brautigan - Taimenenkalastus Amerikassa

 

Richard Brautiganilta olin aiemmin lukenut erinomaisen In Watermelon Sugarin, jolloin piti tietysti jatkaa tuotantoon tutustumista, tämä tulle ensimmäisenä vastaan.

Ja, no, olihan tämä hämmentävä teos, sarja fragmentteja, mininovelleja tai proosarunoja joista suurimmassa osassa jollain tavalla sivuttiin taimenia, kalastusta ja Amerikkaa, tai sitten Taimenenkalastus Amerikassa oli läsnä jotenkin muuten (henkilön nimenä, tai toisenkin, tai iskulauseena joita kirjoitetaan ihmisten selkiin tai...)
Runsaasti löytyy mainintoja kalapuroista (ilmeisesti pääosin luoteis-Yhdysvalloissa) ja ehkä tässä on jotain symboliikkaakin tai sitten lukija ainakin houkutellaan kuvittelemaan niin. Tai sitten ei.

Mieleen tuli hieman myöhempi brittikirjailija Jeff Noon (kuten myös In Watermelon Sugarista, ehkä Noon on Brautiganinsa lukenut) paitsi että Noonin Pixel Juice oli minusta parempi kuin tämä.
Mutta vaikka yleissävyssä on absurdiutta, ei se tuntunut täysin itsetarkoitukselliselta, mitä arvostan, ja huvituin kyllä monasti tämän parissa, varsinkin kun myös kääntäjä Jarkko Laineen kieli on värikästä.

Teosta ovat ihmetelleet myös mm. Maija, Mari, Hannu ja Luotaajat.

Mies joka omisti kirjakaupan ei ollut maaginen. Hän ei ollut kolmikoipinen varis vuoren voikukkaiselta rinteeltä.
Hän oli tietenkin juutalainen, eläkkeelle jäänyt kauppalaivan merimies, joka oli torpedoitu Pohjois-Atlantilla ja joka oli kellunut siellä päivästä toiseen kunnes kuolema ei huolinut hänestä. Hänellä oli nuori vaimo, veritulppa, Volkswagen ja talo Marin Countyssa. Hän piti George Orwellin, Richard Aldingtonin ja Edmund Wilsonin teoksista.
Hän oli oppinut tuntemaan elämän kuusitoistavuotiaana, ensin Dostojevskilta ja sitten New Orleansin huorilta.
Kirjakauppa oli käytettyjen hautausmaiden pysäköintialue. Tuhansittain hautausmaita oli pysäköity riveihin kuin autot. Suurin osa kirjoista oli loppuunmyytyjä, eikä kukaan enää halunnut lukea niitä, ja ihmiset jotka olivat lukeneet kirjat olivat kuolleet tai unohtaneet ne, mutta musiikin orgaanisen tapahtuman kautta olivat kirjat saaneet uuden neitsyyden. Ne kantoivat muinaista copyrightiaan kuin ehtaa immenkalvoa. 
Minä kävin kirjakaupassa iltapäivisin kun olin päässyt töistä tuona hirvittävänä vuonna 1959.

17.5.16

Ivy Litvinov - She Knew She Was Right

 

Taas kerran novellikokoelmia kirjailijoilta joista en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta Virago Modern Classicsin kirjat ovat yleensä ainakin takakannen lukemisen arvoisia ja Ivy Walterovna Litvinovin elämäntarina kuulosti sen verran erikoiselta (ja Leningrad - Ost-Berlin -yhteensopivalta) että pakkohan tähän oli tutustua: Ivy Low oli nuori englantilaiskirjailija joka meni naimisiin venäläisen maanpaossa elävän bolsevikkivaikuttajan Maxim Litvinovin kanssa, ja vallankumouksen jälkeen pariskunta muutti Neuvostoliittoon jossa Litvinov toimi korkea-arvoisena diplomaattina ja 30-luvulla ulkoministerinä (seuraajanaan kuuluisampi Molotov). Ja jotenkin onnistui pysymään hengissä luonnolliseen kuolemaan asti varsin tuulisesta korkeasta asemasta Stalinin aikana huolimatta. Ivy Litvinov asui vielä vuosia Neuvostoliitossa kunnes palasi viimeisiksi vuosiksi takaisin Englantiin.

The irony of it was that the fatuous words were true: they had indeed been loving one another for a good slice of "always", upward to twenty years, and their love was now prison diet, indispensable but insipid. Darya told herself again and again she had nothing to complain of - he was her husband, she was sure of his love. Perhaps you couldn't say worse of a man.

Kokoelmassa on 14 novellia läpileikkauksena Litvinovin kirjailijauralta: ensimmäisinä varsin omaelämäkerrallisia novelleja lapsuudesta ja nuoruudesta Englannissa, sitten tarinoita Neuvostoliiton ajoilta, ja viimeisissä ollaan taas Englannissa (paitsi ihan viimeisessä).
Omaelämäkerrallisuus kummittelee hieman myöhemmissäkin novelleissa (ja Farewell to the Dachassa kirjailija on päähenkilönä), mutta muutenkin kuvataan varsin arkista elämää, erityisesti naisten elämää, riisutun toteavalla tyylillä, oli kyseessä sitten passiivis-aggressiivinen anoppisuhde tai lomahotellinhuoneen jakaminen jonkun tuntemattoman kanssa. Neuvostoliiton arki näyttää omat arkiset hankaluutensa ja mukavuutensa (siinä missä Englantikin) joskin tietysti Ivy Litvinov on myös ulkopuolisen viileä tarkkailija. Ja muutamassakin novellissa taustalla näkyy joskus epämääräisemmin, joskus selvemmin, myös vankileirit ja muut systeemin pahemmat piirteet...

Babushka, Bright Shores, Holiday Home, Old Woman ja Pussy Cat, Pussy Cat, Where Have You Been olivat mainioita, muutama muu ihan kiinnostava, pari tylsempääkin juttua oli mukana. Mutta joka tapauksessa hyvin kiinnostava tuttavuus.

Amabel yawned. She wished there was a box of chocolates in the drawer of her desk, and then was glad there wasn't. She could have given herself to a game or two of Anagrams, but everybody was home; at any moment a member of the family, or Frances, might catch her at it and receive the undesirable impression that Amabel did nothing from morning to night but play Anagrams. Or the detestable suggestion "Why not go for a little stroll to get an appetite for dinner?" might be made.

9.5.16

Youssef Rakha - The Crocodiles




379. My hunch was confirmed when I saw I understood The Premature far better once I substituted "idiot" for the words "intellectual" and "activist" wherever they appeared in the text. One example: "Those revolutionary idiots thought of themselves as the vanguard of the Egyptian working classes." Another: "It is one of the ironies of Fate, or History if you prefer, that our generation of idiots are today descending one by one to the banqueting tables of nihilism." (Incidentally, what are these banqueting tables of nihilism supposed to be? And how do the people of a generation descend one by one?)

The Premature on Radwa Adelin, 70-luvun opiskelijaliikkeen ikonin, teos, ja Adel tappaa itsensä samana päivänä 1997 kun Youssef parin ystävänsä Nayfin ja Paulon kanssa perustavat Crocodiles-ryhmän, Egyptin salaisen runouden harjoittajien ryhmän.

But what Saqr  is getting at with his group is that the unity or completeness of the text is a marsh light, that does not lead to truth so much as place the figure of the author center stage: his person, of his words, or his treatment of reality, portrayed as more reliable than life itself, or set above it. What Saqr is trying to express, I mean, is that the truth's impossible.

The Crocodiles on Youssefin (onko tämä sama henkilö kuin kirjailija Youssef Rakha? Onko tämä fiktiota, dokumenttia, avainromaania, mitä? En tiedä) raportointi vuosien 1997 ja 2012 väliltä, kerrottu 405 fragmentissa jotka seilaavat ajassa edestakaisin, keskiössä tarkemmin hän itse, Nayf ja Paulo sekä muut ystävät (erityisesti muutama naissuhde) ja laajemmin Egypti, sen kulttuuripiirit, runous, rakkaus, vallankumous jne.
Kovin positiivinen Youssef ei kuitenkaan ole: kirjassa kommentoidaan useasti 90-luvun aktivisteja ja taideväkeä, ja 70-luvun, ja 60-luvun, ja Nayfilla on melkein obsessiivinen suhde Allen Ginsbergin runouteen 50-luvulta, ja nykyhetken taustana velloo arabikevät...krokotiilitkaan eivät muuttaneet maailmaa eivätkä lopulta tuottaneet juurikaan hyvää runouttakaan, eli miten meni noin niinku omasta mielestä.

Tässä vaiheessa totean myös että kirjan havaintojen yhteydet omiin havaintoihini nyky-Suomessa eivät ole olemattomat (hei vaan tutut tiedostava kulttuuriväki). Ja politiikan ohella runsaatsi huomiota tosiaan saa runous ja taide (ja huomasin jotain kohtia pohtivani myös tämän blogini suhteen, kuten yllä siteerattua osiota...blogihan ei blogina ole yleensä valmis tai yhtenäinen...)

 Kirjan fragmenttinen luonne ei ole mitenkään helpointa luettavaa (kukas tämä henkilö olikaan, ja oliko tuosta asiasta jo sanottu jotain muuta, ja mihin tämä liittyi), samoin se aika ajoin vetää aika korkealentoiseksi ja joskus taas hieman tylsäksi, mutta oli tässä paljon jännää ja lukuisia pätkiä joita tekisi mieli siteerata tänne. No, yksi vielä:

[A]nd with the passing of years and people it became clear you didn't love or hate, so much as exploit others according to their readiness to make your story a reality, because their story could hitch a ride with yours, for a while. What terrifies me most is that this exploitation is all there is.

5.5.16

Ottfried Finckenstein - Kurjenhuuto

Tällainen pienoisromaani/pitkä novelli tuli kirppiksellä vastaan, päätin kokeilla vaikken ole tekijästä ikinä kuullutkaan. Enkä tiedä onko Finckensteinin kreiviä muutenkaan käännetty paljoa, tämä Reino Silvannon käännös ilmestyi 1944.

Hieman syrjäisellä metsänhoitopiirillä on uusi nuori metsänhoitaja Albert, ja seutuvilla on myös pari nuorta naista, köyhän ja varsin epämääräisen perheen tyttö Anna ja paremmasta kodista oleva Lyydia, ja, no, näitten välille sitten syntyy kaikenlaista johon tietysti muutama muu seudun asukas antaa oman vaikutuksensa...
Sinänsä tarina etenee sujuvasti vaikka mukana oli jotain asioita joiden kohdalla oltiin varsin epämääräisiä (lähinnä liittyen Annan isään): oliko epämääräisyys suomennoksessa vai alkuteoksessa vai oliko siinä joku juttu jonka tottakai 30-40-luvun ihmiset tajuavat puolesta sanasta (suomentaja oli suomalaistanut kyllä etunimiä mikä oli tietysti ajan suomennosten tapa, eli ehkä muitakin vapauksia sitten harrastettiin...)

Niin. Tämä lienee aika lailla unohdettu kirja, ehkä ihan ymmärrettävästi: ei tässä ole sinänsä mitään vikaa muttei toisaalta myöskään mitään niin hienoa että tätä olisi erityisesti syytä pitää esillä. Ihan mukava kuriositeetti kun se käteen osui, mutta tuskin tätä kannattaa erikseen lähteä jahtaamaan...

2.5.16

Pedro Calderón de la Barca - Elämä on unta

 

Vaikka tässä taannoin juhlistettiinkin Shakespearen ja Cervantesin kuolemien 400-vuotismuistoa, niin kompromissina Lukuharjoituksia-haasteeseen päädyin lukemaan vähän myöhempää espanjalaista klassikkonäytelmää, Pedro Calderón de la Barcan Elämä on unta (suomennos Helvi Vasara).

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Puolaan (joka tässä tapauksessa lienee vastine kaukaiselle satumaalle), jonka kuningas Basilio on vanginnut poikansa Segismundon kaukaiseen torniin: aikoinaan tämän syntyessä kun ennustettiin että tämä tulisi tuottamaan tuhoa ja hävitystä valtakuntaan joten kuningas päätti salata pojan olemassaolon tältä itseltäänkin. Kokeeksi Basilio päättää kuitenkin tuoda poikansa prinssiksi hoviin ja katsoa miten tämä käyttäytyy, mutta äkkiväärän luonteensa vuoksi Segismundo tosiaan aiheuttaa tuhoa, jolloin tämä palautetaankin torniin väittäen että vierailu hovissa olikin vain unta eikä totta. Mutta eräät sotilaat, nyt tietoisina prinssin olemassaolosta, lähtevät vapauttamaan tätä...
Mukana on myös sivujuonteita, keskeisimpänä aika shakespearemainen idea Rosaura-neidosta joka on alussa naamioitunut mieheksi ja tulee Puolaan etsimään oikeutta (kostokin kelpaa), ja tätä seuraavasta Clarin-narrista.

Juonenkäänteet ovat itsessään varsin kiinnostavia, ja aiheiden karuudesta huolimatta tässä on kuitenkin komediaa (onnellista loppua myöten) ja runoutta. Joskin kun aikakauden tyylinä on barokki, niin tässäkin on paisuttelua ja koristeellisuutta, erityisen hämmentäviä ovat lukuisat hyvin pitkät monologit, jotka varmaan tekevät tästä aika raskaan esitettävän (esim. kolmannen näytöksen kymmenennessä kohtauksessa Rosauralla on kuuden sivun mittainen monologi, jonka perään tulee heti kaksi sivua Segismunon puhetta...). Ekspositiota riittää enemmän kuin toimintaa, vaikka toimintaakin on.

Huomionarvoiseksi tämän näytelmän tekee myös käsitellyt filosofiset ja teologiset teemat. Nimikin jo viittaa keskeiseen aiheeseen: elämää tarkastellaan ikuisuuden näkökulmasta, ja silloin maallinen elämä on vain hetkellinen jakso, kuin uni, mutta se mitä unessakin tekee on merkityksellistä. Segismundon ensivierailu hovissa on onneton, ja sen seuraukset samoin, mutta tämän jälkeen vaikka pitääkin mahdollisena että tämä mitä hän nyt kokee on unta ja väliaikaista, ei silti kannata tehdä mitä tahansa, kannattaa toimia oikein ja hyvin.

Toinen teema on kysymys vapaasta tahdosta, predestinaatiosta ja armosta: vaikka synkkä astrologinen ennustus näyttääkin toteuttavan itsensä ja tekoa ennakoiva rangaistus olisi oikeutettu, Segismundo kääntää tilanteen ja oman moraalisen käytöksensä ympäri ja samoin Basilio hylkää ennustuksen predestinaation, koska sillä on itse vain edistänyt sen toteutumista.