Aari Surakka - Sielulitania

Olen aiemmin lukenut yhden Aari Surakan runokokoelman, ja tässä on aika lailla samoja aiheita, hetkellisiä tunnelmia ja mietteitä, rukouksiakin.

Surakan tuotannossa tuntuu korostuvan ajankierto, tässäkin kirjassa on lukuisia runoja otsikolla "... aika": Paaston, pääsiäisen, leivosen, elokuun, joulukuun, ja näissä limittyvät vuodenajat, se mitä luonnossa näkyy, ja kirkkovuoden eteneminen. Muissakin runoissa tulee kyllä esiin kirjoittajan tausta ortodoksipappina, siinä määrin että ei-ortodoksina muutamat viittaukset menivät yli hilseen, mutta aika paljon kyllä myös ymmärsin. 

Tässäkin kirjassa on hetkensä.

Litania I

Oi Herra,

miten yksinkertaiseksi muutit elämäni

yksinkertaiseksi ja yksinäiseksi

niinkuin kuivahtaneen oksan

sateen harmauteen tuulen viimaan pakkasen koetukseen

tänä aamuna kuultaa aurinko rannalla

kuultaa mutta ei näy

harmaata ruskeaa punertavaa okraa

on meren hiljaisuus ikkunan takana

kuulen miten nuoret äänet

laulavat vanhaa alkumelodiaa

vierain sanoin arvoituksen kaltaisin

ja mietin tomuun palajamisen arvoitusta

johon ei ole vastausta

vain varmuus.

Aari Surakka - Yksinkertainen ilo

Luin ensin että tämä kirjoittaja oli Airi Surakka, mutta kun takakansi kertoi kirjailijan olevan Suomen ortodoksisen pappisseminaarin johtaja niin katsoin tarkemmin, että on se Aari Surakka.

Runoissa havainnoidaan aika yksinkertaisin vedoin hetkellisiä impressioita, pappi puhuu tietysti paljon Jumalasta siinä missä siitä mitä ikkunasta näkyy. Ensimmäiset kuvaavat nimettyjä aikoja (paastonaika, pääsiäinen, aamuhartaus) tai aikoja yleensä: nöyrtymisen aika, luopumisen aika ja yksinäisyyden aika (ja kun kirjan alkulauseena oli pätkä Saarnaajan kirjaa, noista tuli mieleen myös se mitä ei ollut kirjoitettu).
Jatkoa seuraa akvarelleilla, lapsen vierailulla, kevään kokemisella ja lopulta sarjalla paikoista jossa on käynyt, pyhällä maalla, Athoksella yms.
Enemmän tunnelmia ja kokemuksia kuin sanallista briljeerausta, osa jäi aika vieraiksi mutta oli tässä muutama ihan miellyttäväkin joukossa...

Pyhän Haudan kirkko

 Miksi etsiä elävää kuolleiden joukosta!
Tämä hauta on meissä:
kärsimys Hänen tunnustajissaan
                                           kärsimys vastustajissaan
sillä elämän katoamattomuuteen on ihminen puettu
ja siinä on ihminen Hänen todistajansa.

Ei Hän ole täällä
kallisarvoisten lamppujen, suitsutuksen,
                                       kullan, marmorin keskellä.
Tyhjän Haudan todistus on kaikkialla
ja Hänen elämänsä
Salmin vaimon rukoustuohuksessa vainajain tähden
ja lapsessa joka avaa viattomat huulet
                                                   pyhän kalkin ruualle.

Mutta on tultava enkelin kappeliin
tällaisena päivänä
kun räntäsateen kevätkylmässä punertuvat silmut
ja koettava sana:
Menkää, menkää kiiruusti Galilean tielle!