Luin ensin että tämä kirjoittaja oli Airi Surakka, mutta kun takakansi kertoi kirjailijan olevan Suomen ortodoksisen pappisseminaarin johtaja niin katsoin tarkemmin, että on se Aari Surakka.
Runoissa havainnoidaan aika yksinkertaisin vedoin hetkellisiä impressioita, pappi puhuu tietysti paljon Jumalasta siinä missä siitä mitä ikkunasta näkyy. Ensimmäiset kuvaavat nimettyjä aikoja (paastonaika, pääsiäinen, aamuhartaus) tai aikoja yleensä: nöyrtymisen aika, luopumisen aika ja yksinäisyyden aika (ja kun kirjan alkulauseena oli pätkä Saarnaajan kirjaa, noista tuli mieleen myös se mitä ei ollut kirjoitettu).
Jatkoa seuraa akvarelleilla, lapsen vierailulla, kevään kokemisella ja lopulta sarjalla paikoista jossa on käynyt, pyhällä maalla, Athoksella yms.
Enemmän tunnelmia ja kokemuksia kuin sanallista briljeerausta, osa jäi aika vieraiksi mutta oli tässä muutama ihan miellyttäväkin joukossa...
Pyhän Haudan kirkko
Miksi etsiä elävää kuolleiden joukosta!
Tämä hauta on meissä:
kärsimys Hänen tunnustajissaan
kärsimys vastustajissaan
sillä elämän katoamattomuuteen on ihminen puettu
ja siinä on ihminen Hänen todistajansa.
Ei Hän ole täällä
kallisarvoisten lamppujen, suitsutuksen,
kullan, marmorin keskellä.
Tyhjän Haudan todistus on kaikkialla
ja Hänen elämänsä
Salmin vaimon rukoustuohuksessa vainajain tähden
ja lapsessa joka avaa viattomat huulet
pyhän kalkin ruualle.
Mutta on tultava enkelin kappeliin
tällaisena päivänä
kun räntäsateen kevätkylmässä punertuvat silmut
ja koettava sana:
Menkää, menkää kiiruusti Galilean tielle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti