Alicia Giménez Bartlett - Petra Delicado ja vihaiset koirat

Kyllä kirjamessujen ohessa tuli jotain luettuakin, otin matkalukemiseksi mukaan dekkarin sarjasta josta olin lukenut ensimmäisen osan alkuvuonna ja se kiinnosti tarpeeksi että nyt toisenkin osan luin. Ja varmaan tulevaisuudessa kolmannen.

Alkuasetelma lähtee edellisen jäljistä, uusi hieman triviaalilta näyttävä tapaus tipahtaa barcelonalaispoliisi Petra Delicadon ja työparinsa Fermin Garzónin käsiin: tuntematon mies makaa tajuttomana sairaalassa pahoinpitelyn jälkeen, ja pitäisi selvittää kuka hän on (ja sen jälkeen tietysti mitä on tapahtunut). Vähän ajan päästä mies kuolee joten rikosastekin nousee murhaksi, mutta juttu ei olekaan helppo kun henkilö on ollut varsin etäinen ja erakkomainen, henkilöllisyyden selvittäminen vie jo oman aikansa, samoin mitä mies on tehnyt viime vuosina ja keitä tuntee että on päätynyt tuolla tavalla hakatuksi...no, pikkurikollisuutta on harrastettu paljon ja siihen liittyviä pikkujuttuja keriytyy auki, mutta pääjutussa meneekin koko kirjan mitta. Mutta tapahtumat liittyvät koiriin...

Toisena sisältönä on sitten Petran ja Ferminin yhteistyö ja siviilielämän ponnistukset, kummallekin tulee romansseja omalla tahollaan.

Teos on erinomaisen sujuvasti etenevä ja siinä mielessä "täyttää paikkansa" ja mieleen tulee yhä Leena Lehtolaisen Maria Kalliot, mutta eri suuntaankin mennään enkä ole ihan vakuuttunut että monet erot tapahtuvat oikeaan suuntaan.
Sarjallisuus tuntuu sen verran että Petran ja Ferminin henkilöihin ja näiden keskinäiseen suhteeseen pääseminen vaatii edellisen osan lukemista, mutta iso osa kaikesta muusta siinä kirjassa olevasta vaietaan pois, ikään kuin sitä ei olisi: työpaikalla ei tehdä oikein muuta kuin keskitytään juuri tähän juttuun, jolloin poliisityön arki ei oikein elä. Ja sivuhenkilöt vaihtuvat täysin: edellisessä osassa varsin näkyvät (hieman rasittavassakin määrin) Petran ex-miehet vaietaan tässä täysin (olemassaoleviksi mainitaan mutta ei edes nimiä mainita) eikä muutakaan ulkopuolista jatkuvuutta ole, Giménez Bartlett kirjoittaa henkilöitä muttei kovinkaan selkeää maailmaa.
Samoin niin Petran kuin Ferminin persoonasta on tasoiteltu suuremmpia särmiä pois, ensimmäisessä osassa olivat ristiriitaisampia ja sillai kiinnostavasti ärsyttävämpiäkin.
Dekkarijuonessa riitti käänteitä mutta eteneminen oli kuitenkin varsin selkeää, aika ison osan arvasinkin jo hyvissä ajoin (ja kirjan nimi antaa jo vihjeitä ja takakansi sanoo jo varsin suoraan yhden koukun jota oikeasti kirjassa pantataan viimeiselle kolmannekselle).

Monin tavoin kirja siis tuntui hyvin sulavalta ja siloitellulta, vähän liiankin. Se täytti erinomaisesti tarkoituksensa mutta en ole ollenkaan varma onko sarja menossa hyvään suuntaan, seuraava osa kertonee lisää...
Ja joka tapauksessa tästä saa osuman Frau, Signora & Bibi -lukuhaasteeseen.

Alicia Giménez Bartlett - Petra Delicado ja merkityt tytöt

Kun toisaalla puheeksi tuli Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopivat kirjat, erityisesti genrekirjat, nämä Petra Delicadot mainittiin yhtenä sopivana dekkariedustajana: Alicia Giménez Bartlett kirjoittaa espanjaksi ja asuu Barcelonassa, johon myös nämä kirjat sijoittuvat. Ja kun kirjastosta löytyi heti ensimmäinen osa (suom. Jukka Koskelainen), ja sitkeästi roikkuva flunssa kannusti lukemaan jotain lukusukkulamaista, niin tämä osui paikkaansa.

Sarjan ensimmäinen osa alkaa keskellä yksityiselämäsotkuja, vaikka työpuolella joudutaankiin uuteen tilanteeseen: Petra on toisen avioeronsa jälkeen muuttamassa uuteen taloon, vaikka molemmat ex-miehet yhä vähän kummittelevat nurkissa ja uusi elämä lähtee muutenkin vähän yskiskellen käyntiin, enemmän suunnitelmissa kuin todellisuudessa.
Työssä tulee nimittäin uudet haasteet: Petra on hyvin koulutettu, asianajaja yms mutta nykyisessä työssään poliisissa on lähinnä keskittynyt arkistonhoitoon, kenttätyöstä ei ole kokemusta. Kunnes sitten sopivasti oli miehistövajausta kun tuli uusi juttu: joku tyttö oli raiskattu, ja raiskaaja ei muuten ollut niin paljoa väkivaltaa käyttänyt mutta tekonsa lopuksi oli jollain piikkisysteemillä jättänyt merkin tytön käsivarteen. Työparikseen/alaisekseen Petra saa Fermin Garzónin, tuntuvasti vanhemman ylikonstaapelin jolla on runsaasti kenttäkokemusta muttei kovin paljoa kunnianhimoa...ja tietysti raiskaustapaus ei jää ainoaksi, ja pian on mediakin ryöpyttämässä asioiden hoitoa...

Minua vaivasi se, mistä ranskalaiset käyttivät ilmaisua un cœur simple. Halusin kaiken olevan tasapainoista ja selkeää. Halusin rikollisten olevan pahoja ja uhrien viattomia. Halusin yhteiskunnan olevan valmis kostamaan vääryydet. Poliisin piti olla moraalinen linnake kaiken kaaoksen keskellä. En ollut varautunut kohtaamaan joka suunnalta huokuvaa vihamielisyyttä.

Luonnollisesti tätä lukiessa tuli ajatelleeksi Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoja, molemmat käsittelevät rikosjuttuja poliisitutkimuksina niin että mukana on myös aimo annos poliisilaitoksen sisäisiä suhde- ja valtakuvioita sekä tietysti kohtaamisia median, todistajien, epäiltyjen yms. kanssa, ja höysteenä sitten päähenkilön omia henkilökohtaisen elämän säätöjä. Ja päähenkilöissäkin on vähän samaa tuntua, kumpikaan ei ole mikään ansarikukkanen kun joutuu oppimaan pärjäämään usein varsin sovinistisessa työympäristössä ja yksityiselämässäkin on jonkin verran räväkkyyttä (joskin Petra ei ole samalla tavalla "hyvä jätkä" kuin Maria ja viljelemänsä kulttuuriviittauksetkin ovat enemmän kirjallisuusklassikoista kuin suomipunkista).Kirjojen sävytkin muistuttavat toisiaan, perusvakavasta sisällöstä huolimatta teksti on sujuvaa, karikatyyreja ja tilannekomiikkaa kylvetään sopivasti että kaikki ei kuitenkaan ole niin kuolemanvakavaa.
Siinä määrin näissä on samaa, että jos on viihtynyt Maria Kallion seurassa niin varmaan niin tekee myös Petra Delicadon kanssa.

Erojakin on. Työpari Fermin Garzónin rooli on suurempi kuin kenenkään Kallion kollegan, ja monella tapaa kirjan keskellä on myös Petran ja Ferminin yhteistyö ja sen sujuvuus. Merkittävin ero näkyy ehkä kuitenkin tuossa ylläolevassa sitaatissa: kaikkien osapuolien suhtautuminen poliisiin on huomattavasti negatiivisempaa, epäillyt, todistajat, asianomaiset, uhrit ovat pääsääntöisesti varsin epämiellyttävää väkeä kaikki, media suorastaan raivokas, eivätkä päähenkilötkään ole mitään puhtaita pulmusia: Fermin Garzón on varsin jääräpäinen ja hieman saamaton, ja Petra itse osoittaa aika ajoin aikamoista häikäilemättömyyttä, muutamakin tempaus on sellainen että suomalaissisarensa ei ikinä moista olisi tehnyt...mutta tämä itse asiassa sopii minulle hyvin, tilanteisiin tulee lisää kiinnostavaa ristiriitaa ja Petra ei ole ihan Mary Sue.
Ja tietysti oli mukava bongailla joitain tälle lukijalle tutun Barcelonan maamerkkejä, mutta ei niitä tässä osassa niin valtavasti ole, saman verran tai vähemmän kuin Kallioissa Espoota (ja selvästi vähemmän kuin Bruneteissa Venetsiaa).

Kirjaa on luettu kohtalaisen paljon blogeissa, mm. Kirsi, Erja, Norkku, Mari A...

Ai niin, Helmet-haaste. Koska luin kirjan sairastamista piristämään, niin tämähän osuu sitten kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.