Françoise Sagan - Pidättekö Brahmsista..

- Minä rakastan sinua, sanoi Simon ennen kuin sulki puhelimen.
Tultuaan pois puhelinkopista Paule vetäisi konemaisesti hiuksiaan muutaman kerran vaatesäiliön peilin edessä. Hän näki vastapäätä kasvot, joille joku sanoi: "Rakastan sinua."

Françoise Sagania on tullut luettua aiemminkin ja tämä teos (suom. Outi Nyytäjä) käsittelee samoja tuttuja aiheita: joukko ihmisiä on jollain tavalla rakastuneita ja/tai suhteessa toisiinsa mutta vastarakkaus on korkeintaan satunnaista.

Paule, 39-vuotias sisustussuunnittelija, on ollut muutaman vuoden avoimessa suhteessa pari vuotta vanhemman Rogerin kanssa. Tai suhde on ollut varsin epämääräinen yleensä mennen niinkuin Roger tahtoo ja kun Rogerille sopii. Lisäksi mies on alkanut osoittaa kiinnostusta nuorta (ja aika typerää) Maisya kohtaan...samalla Paule on tavannut uuden asiakkaansa pojan, 25-vuotiaan Simonin, joka ihastuu palavasti häneen, ja, no, Paule ei oikein tiedä mitä hän todella haluaa...

Tyyli on Saganille tuttua kepeää ja hivenen melankolista, juuri sellaista mitä ranskalaiset romanssit kliseisesti ovat, ja kyllähän hän tämä yhä hallitsee.
Itse asiassa tuttuudesta huolimatta nostaisin tämän näistä kolmesta bloggaamastani Saganista parhaaksi, henkilöt ja heidän ongelmansa olivat paremmin toteutettuja kuin aiemmissa, vaikka ihan Tervetuloa ikävän tasoinen tour de force tämä ei olekaan.

Françoise Sagan - Muuan hymy

"Näille kahdelle asialle, yksinäisyydelle ja ikävystymiselle voi rakentaa kauniita ja kestäviä suhteita. Ne kaksi ovat ainakin järkkymättömiä."

Françoise Sagania lisää, ja taas ollaan varsin tutuissa kuvioissa, elegantti pienoisromaani sotkuisista ihmissuhteista joissa tasan eivät käy tunteiden intensiteetit. Kertojamme Dominique seurustelee Bertrandin kanssa mutta ajautuukin suhteeseen tämän naimisissa olevan enon Lucin kanssa. Luc suhtautuu tähän lähinnä pienenä seikkailuna ja Dominique ehkä toivoisi voivansa toimia samoin muttei voi intohimon vaivoille mitään...

Tällaiset pienet ja elegantit ihmissuhdesotkuthan Sagan osaa, ja tässä taas väläytellään kirjailijan mainion viileää tyyliä (Satu Waltarin käännöksellä), useammankin lainauksen olisi tuohon voinut nostaa. En minä tätäkään miksikään mestariteokseksi nosta mutta hyvän très ranskalaisen välipalan nauttii ilokseen.

Françoise Sagan - Varjoa vajaat

Fanny oli yksin kotona lukemassa uutta romaania. Hän luki aina uutuudet, mutta ei koskaan siteerannut muita kuin Flaubertia ja Racinea, sillä hän tiesi mitkä kirjailijat olivat sen arvoisia, että kannatti osata ulkoa.

Françoise Saganilta olen lukenut aikoinaan esikoiskirjansa Tervetuloa ikävä, ja muuhunkin tuotantoonsa on pitänyt tutustua...

Bernardilla ja Joséella on ollut aikaisemmin juttu, Josée on siirtynyt eteenpäin ja seurustelee nyt Jacquesin kanssa mutta Bernard haikailee yhä perään vaikka kotona odottaa uskollinen Nicole-vaimo...ja kirjan muillakin henkilöillä on monenlaisia säätöjä keskenään, mieluiten toki lyhytikäisiä ja/tai yksipuolisia. Ja jotta viileys ja hienoinen kyynisyys korostuisi, kirjassa viljellään paljon kirjallisia viittauksia, mainintoja Balzacista, Stendhalista yms. (Stendhalin Parman kartusiaaniluostari -kirja on ilmeisesti keskeinen viite, en ole kyllä sitä lukenut...)

Keskiluokan eksistentiaalinen ennui ei ole mitenkään suosikkiaiheitani fiktiossa mutta kyllähän Sagan näyttää tällaista osaavan kirjoittaa: ei suosikiksi noussut eikä ollut niin hyvä kuin esikoisensa mutta kyllä tämän mielellään luki.

Aluksi en ollut varma osallistunko sen kummemmin kirjablogeissa puuhattuun Vanhan kirjan arvostuspäivään kun tässä blogissa muutenkin ollaan aika vanha kirja -painotteisia, mutta kun tämä tuli sopivasti luettua niin mikä ettei. Sinänsä tämä onkin sopiva tapaus, nämä Saganin alkupään kirjat on näköjään aikoinaan käännetty hyvin tuoreeltaan (tämä Reino Hakamiehen käännös ilmestyi 1957, samana vuonna kuin alkuteos) mutta Tervetuloa ikävä taitaa olla ainoa josta on otettu myöhempiä painoksia, näitä muita löytyy vain divareista tai kirjastojen peränurkista jos sieltäkään...
Huvittavana yksityiskohtana tämän kirjan kansiliepeessä puffataan Tammen uutta kirjasarjaa jossa oli jo ilmestynyt ensimmäiset kymmenen osaa, olette ehkä sittemmin jossain nähneet tätä Keltaista kirjastoa...
Ja samalla tämä oli kahdeksas osuma Vive la France! -lukuhaasteeseen.