Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryu Murakami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryu Murakami. Näytä kaikki tekstit

6.10.15

Ryu Murakami - Almost Transparent Blue

 

Oli aika erikoinen kokemus lukea tämä kirja niin pian (kaksi kuukautta) kirjailijan toisen teoksen, Sixty-Ninen jälkeen. Näissä kirjoissa on paljon henkistä yhteyttä, melkein voisi kuvitella tämän jatkoksi tuolle (tai itse asiassa toisinpäin, tämä on Murakamin esikoisromaani ja kirjoitettu reilu kymmenen vuotta ennen Sixty-Nineä) mutta suunnilleen kaikki on käännetty päälaelleen.

Tarkkailussa on yhä 60-70-luvun vaihteen nuorisoliikehdintä Japanissa, mutta vuosissa on siirrytty hieman eteenpäin (Sticky Fingers mainitaan Rolling Stonesin uusimmaksi levyksi, eli ollaan vuodessa 1971). Kertojana on nuori biseksuaali narkkari Ryu joka nuoren ystäväjoukkonsa kanssa elää päivästä päivään huumeiden, seksin, huumeiden, rockin, seksin, huumeiden, väkivallan, huumeiden täyttämää elämää, välinpitämättöminä, päämäärättöminä...
Varsinaista juonta tässä ei ole, kliinisellä ja hyvin havainnollisella kielellä kuvataan vain tapahtumia jotka seuraavat toisiaan, henkilöitä joista ei saa oikein mitään irti, yletöntä dekandessissa rypemistä, fyysisen halun ja pahoinvoinnin sekoittumista (noin 120 sivuun on saatu mukaan aika monta oksennusta)...

Murakami on luonnollisesti tarpeeksi hyvä kirjailija että pääsee kuvauksillaan sopivasti ihon alle, yhtenä sinänsä yksinkertaisena kikkana päähenkilön nimeäminen itsensä mukaan ja näin omaelämäkerrallisuudella flirttailu, jolla ruokitaan myös lukijan kokemusta eksploitatiivisen viihteen kuluttajana (ymmärtääkseni kirja ei kuitenkaan oikeasti ole kovin suoraan omaelämäkerrallinen, toisin kuin yllämainittu Sixty-Nine...jonka päähenkilölle on menty antamaan ihan eri nimi).

Ja saattaa olla että jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Murakami, niin tuomitsisin jyrkemmin itsetarkoituksellisen rypemisen ja rankkuudentavoittelun joka epäilemättä on purrut hyvin 70-luvulla (kirja ilmestyi 1976, nappasi merkittävän kirjallisuuspalkinnon ja oli myyntimenestys) mutta joka ei niin ihmeellisesti kestä aikaa.
Mutta kun tämä on jo neljäs lukemani niin tämä asettuu kiinnostavasti kirjailijan kokonaiskuvaan, erityisesti mainittu rinnastuminen Sixty-Nineen tuo molempiin teoksiin uusia tasoja: kun nämä luki tässä järjestyksessä niin pääsi näkemään että mitenkäs sille uudelle vesimiehen ajalle ja hienolle hippiaatteelle oikein kävikään, oikeassa ilmestymisjärjestyksessä jälkimmäisessä kirjassa kuvattu innokas toimeliaisuus ja optimistinen naivius korostuvat entisestään ja nuoruuskuvauksen lämmin ironia saa uuden lisäsävyn...
Tässä vaiheessa voinee sanoa että olen kirjailijan fani, mutta en ehkä suosittele nykylukijaa aloittamaan tästä...

"Ryu, you're tired, your eyes look funny, shouldn't you go home and get some sleep?"
After I'd killed the moth, I'd felt strangely hungry. I'd gnawed on some leftover roast chicken from the refrigerator. But it had gone completely bad; its sour taste stabbed my tongue and spread through my head. When I'd tried to pull out the sticky lump stuck in the back of my throat, a chill wrapped my whole body. It was intense and sudden, as if I'd been beaten. No matter how much I rubbed at my gooseflesh, it stayed on the back of my neck, no matter how often I rinsed my mouth, I could still taste the sourness and my gums felt slimy. The chicken skin caught between my teeth numbed my tongue. The piece of chicken I'd spit out, wet with saliva, floated soggily in the sink. A small cube of potato blocked the drain, and grease made rings on the surface of the dirty water. When I seized the cube between my fingernails and pulled it out, trailing strings of slime, the water began to go down, the piece of chicken moved in a circle and was sucked into the hole.

7.8.15

Ryu Murakami - Sixty-Nine


It was also a fact, however, that in 1969 there was a convenient tendency to describe people who studied for college entrance exams as capitalist lackeys. Zenkyoto, the Joint Campus Action movement, had already begun to run out of steam, but it had at least managed to keep Tokyo University from functioning for a while.
Naively, we all hoped that something might actually change. And, according to the mood of the times, going to university wouldn't help you cope with that change, but smoking marijuana would.

Tosin läntisen Kyushun pikkukaupungissa marijuanasta on yhtä paljon kokemuksia kuin Godardin elokuvista: niiden erinomaisuuden todistaa lehdistä vaikka konkreettista kokemusta aiheesta ei olekaan.
Vuosi on siis 1969, ja Kensuke Yazaki ystävineen on seitsemäntoistavuotias, mikä onkin mitä parhain ikä haistaa muutoksen tuulet. Suuren maailman malliin Sasebon kaupungissa järjestetään happeningeja: lukioon rakennetaan yöllä barrikadit ja maalataan graffiteja tärkeiden asioiden vuoksi kuten Vietnamin sota ja vapaus (ja vaikutuksen tekeminen tyttöihin), tehdään kokeellinen elokuva (jonka pääosiin voi pyytää tyttöjä) ja järjestetään hippifestivaali (ja joko mainitsin tytöt? Tytöt.)

Oman sävynsä teokselle antaa sen voimakas avainromaanin luonne, koska kirjoittaja Ryu Murakami oli 17-vuotias vuonna 1969 ja järjesteli kotikaupungissaan Sasebossa tuolloin juuri tällaisia tapahtumia, eli kirjassa on voimakas omaelämäkerrallinen panos. Se että päähenkilön nimi on muutettu viitannee että myös osa muista yksityiskohdista lienee muutettu vaikka osa on selvästi myös käytetty sellaisenaan. (Kirjan lopussa on myös "missä he ovat nyt"-osuus kertoen mitä keskeisille ja vähemmän keskeisille henkilöille tapahtui tämän jälkeen, ehkä se on totta, ehkä ei)

Tietysti tämä on kasvuromaani, ja sellaisena varsin lämminhenkinen. Murakami ei toki säästele itseironiassa, joten pelkkään höttöiseen nostalgiointiin tässä ei mennä vaikka kirjailija tuntuukin tunnustavan myöhemmän minänsä olevan selvää jatkumoa tälle seitsemäntoistavuotiaalle. (Murakamin muussa tuotannossa harrastettua groteskiuttakin säästellään vaikka loppupuolella näkyykin viittaus tiettyihin kirjallisiin ominaispiirteisiin...)

Viehättävä ja hauska kirja.

--------------------------------------

Kuinka ollakaan, tätä kirjaa lukiessa tuli katsottua myös yhteensopiva elokuva, Toshio Matsumoton ohjaama Funeral Parade of Roses vuodelta...1969.
Osin drag queen -pääositettu uudelleentulkinta Kuningas Oidipuksesta, osin dokumentti Tokion hippi- ja homoalakulttuureista, osin oma making of -dokumenttinsa, osin allegoria ajastaan, osin jotain muuta.
Monet Godardin ideat on vaikutteina havaittavissa mutta Matsumoto lisää mukaan aimo joukon muita kokeellisen elokuvan tekniikoita, ja lopputuloksena on varsin pyörryttävä "mitäköhän mä oikein katson"-filmi joka kuitenkin onnistuu pysymään myös yllättävän johdonmukaisena ja jopa kertomaan tarinaa.
Ei tämä nyt ihan kaikkien aikojen suosikiksi noussut mutta suhtaudun kyllä myönteisesti hyvinkin kaukaiseen avantgarde-elokuvaan kun tekninen toteutus pelaa näin hyvin ja siinä on myös jonkinlaista koherenssia...(traileri kertonee jotain)



6.7.15

Ryu Murakami - Audition


Okei, todetaan heti alkuun että tuo on tosi ruma kansi. Ja kirja ei sisällä selitystä kansikuvatytön anatomisesti oudolle käden taipumiselle.

Edellinen lukemani Ryu Murakamin kirja In the Miso Soup jäi sitten mieleen sen verran väkevänä näyttönä että muutakin tuotantoaan piti katsellä, ja tämä kirja tuli näppärästi divarissa vastaan...
Tässä tapauksessa minulla oli hieman taustatietoja kirjasta, koska pari kaveria olivat nähneet tuon kannessa mainitun Takashi Miiken elokuvaversion, ja vaikkeivät juonta niin laajasti avanneetkaan antoivat ymmärtää että elokuva oli ihan kauhea...ja tokihan minulla on tässä vaiheessa myös hieman kuvaa Murakamin kirjailijaprofiilista...

Kirja kertoo vähän päälle nelikymppisestä leskimies Aoyamasta, jonka vaimon kuolemasta on kulunut jo sen verran aikaa että tutut alkavat jo vinkkailla uudesta vaimosta, mukaanlukien teini-ikäinen poikansa. Aoyama harkitsee asiaa mutta toteaa kuitenkin elokuva-alalla toimivalle ystävälleen ettei hänellä oikein ole aikaa ja halua aloittaa koko deittailurumbaa, sopivan naisen etsiminen olisi liikaa työtä vaikka hänellä olisikin käsitys millaista suunnilleen etsisi...mutta ystävä keksii keinon: kehitetään elokuvaidea jonka naispääosa vastaa Aoyaman "tyyppiä" ja järjestetään koe-esiintymiset joiden varsinaisena tarkoituksena on löytää potentiaalisia vaimoehdokkaita. Näin tehdään, ja kun vuoroon tulee kaunis entinen ballerina Yamasaki Asami, Aoyama ihastuu palavasti...

Alkupuoli on siis suunnilleen leppoisaa romanttista komediaa, mutta voin sen verran vinkata että loppupuoli ei ole. Murakami sisällyttää tähänkin kirjaan jonkin verran laajempaa kontekstia kulttuurista ja yhteiskunnasta (varsin pisteliääseen sävyyn yhä vain) mutta tuon In the Miso Soupin tapaista kulttuurista ruumiinavausta tässä ei ole, ja tarinakin on loppujen lopuksi aika suoraviivainen kikkailu, sellainen joka oli ehkä leffana toimivampi.
Kirja on tarpeeksi lyhyt ja sujuvasti kirjoitettu että kyllä tämän luki mutta oli tämä vähän pettymys. Mutta kai pitää jatkaa Murakamin tuotantoon tutustumista...

15.3.15

Ryu Murakami - In the Miso Soup


Kenji on tokiolainen parikymppinen "yöelämäopas", yksityisyrittäjänä palkattavissa opastamaan turisteja kaupungin yöelämään, erityisesti tietysti kaupallisen seksin muotoihin. 29. joulukuuta hän saa asiakkaakseen amerikkalaisen Frankin, joka vaikuttaa varsin omalaatuiselta, ainakin krooniselta valehtelijalta ja muutenkin...ja Kenjin mielessä herää epäilys, millään tavoin varmentamaton tietysti, että Frank saattaa liittyä jotenkin päivällä uutisoituun nuoren tytön raakaan murhaan...

Ryu Murakami on tullut esiin yhtenä japanilaisten nykykirjailijoiden rankemman laidan tärkeimmistä nimistä (ja on mainittu mm. Yoko Ogawan ja Hitomi Kaneharan yhteydessä) mutta tämä oli ensimmäinen lukemani kirjansa, ja, olipahan kirja. En ole ihan varma oliko tämä lopulta hyvä ja/tai itsetarkoituksellista eksploitaatiota, mutta ainakin oli häiritsevä ja ajatuksia herättävä. Jännäritarinana pysyi tehokkaasti koossa kun yhtään ei voinut arvata mitä seuraavaksi tapahtuu, varsinkin kun sitten kun tapahtuu kauheita asioita niin kirjakin hyppää ihan toiseen suuntaan ja taas pitää ihmetellä miten tässä oikein käy...kirja ei välttämättä kestä toista lukukertaa mutta yhdelle kerralle piisaa trilleriä ja tutustumista Tokion alamaailmaan, ja kuten sanottu, erityisesti seksibisnekseen sen monenlaisissa ilmenemismuodoissa.

It's always precisely the sort of smug old wanker you would never ever want to end up like. We don't live the way you tell us to because we're afraid that if we do we'll grow up to be like you, and the thought of that is unbearable. It's all right for you because you'll be dead soon anyway, but we've still got another fifty or sixty years to live in this stinking country.

Olen aiemmin naureskellut ennakkoluulolleni skandinaavidekkareista että niissä Mats tappaa Ylvan kirveellä ja sitten todetaan että yhteiskunta on syyllinen, joten on hieman ristiriitaista että tässä sitten pidin myös siitä kuinka Murakami pui yhteiskunnallisia asioita hyvin kriittiseen sävyyn, luoden kuvaa korruptoituneesta, suuntaa vailla olevasta ja sisäisesti mädänneestä Japanista. Ja kirja linkittyy myös buddy-genreen, kaikista muista tapahtumista huolimatta kirjan keskeisenä aiheena on Kenjin ja Frankin välinen suhde.

Aika näyttää jos kirja jää mieleen (jos jää niin se on hyvä), lisää Murakamia pitänee kuitenkin lukea.