Arthur Schnitzler - Myöhästynyt maine

Eduard Saxberger, vanheneva virkamies 1800-luvun lopun Wienissä, elää rauhallista ja porvarillista ja varsin väritöntä ja rutinoitunutta elämää, kun eräänä päivänä hänen luokseen tulee nuori runoilija, Meier, joka on lukenut Saxbergerin nuorena, melkein 40 vuotta sitten, julkaistun runokokoelman ja on siitä valtavan vaikuttunut. Samoin kuin joukko muitakin nuoria taiteilijoita, jotka muodostavat eräänlaisen kirjallisen piirin (taiteilijoita, joista vielä ei ole kuultu, mutta pian, pian): tässä piirissä Saxbergerin Vaelluksia on sivuutettu mestariteos, jonka suuruuden nyt vasta nuori Wien on löytänyt. Saxberger ei ole ajatellut kaunokirjallisia harrastuksiaan vuosikymmeniin, mutta imeytyy kuitenkin piirin toimintaan mukaan...

Tämä Schnitzlerin pienoisromaani on kirjoitettu myös 1800-luvun lopulla mutta oli jätetty arkistoihin odottamaan myöhempää julkaisua...joka tulikin sitten reilusti myöhemmin, saksankielinen julkaisu vasta 2014 ja tämä Raija Nylanderin suomennos pari vuotta myöhemmin: ei viivästyminen kuitenkaan laadusta ollut kiinni, sen verran kiinnostavasti kirjallisuuden prosesseja kuvataan. Nuoret nerot ovat innokkaita ja heidän seurassaan Saxbergerkin tuntee itsensä nuoremmaksi, mutta mitkä ovatkaan kirjallisuuden motiivit, suhde kritiikkiin jne.

Ironiaa ei säästellä muttei patetiaakaan, ja vaikka Schnitzler jälkisanojen mukaan ammensikin aineistoa "omista piireistään" jotka vaikuttivat Wienin kahviloissa kirjoitusaikaan, niin ei aihe taida olla olennaisesti vanhentunut, samat leimahtelut lienevät ajankohtaisia missä vain on kirjailijoita ja muita taiteilijoita (lukiessa tuli mieleen toinen aiemmin lukemani teos kirjallisesta piiristä toisessa maassa ja ajassa...) ja siksi pitää sitä suositella niin kirjailijoille, bloggaajille ja muillekin joita kirjallisuus kiinnostaa.

Kirjan on lukenut myös Takkutukka.

Ja kuullessaan herkeämättä korvissaan sanan 'piruparka' sen sävy muuttui yhä surullisemmaksi, yhä säälivämmäksi. Kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin, mutta hän tiesi: se ei johtunut menestyksen aiheuttamasta liikutuksesta - ei, se oli piinallista tuskaa, suuttumusta jonkun tuntemattoman lausumasta käsittämättömästä sanasta, tuntemattoman, jota hän ei koskaan löytäisi.
Mutta nuoret hänen ympärillään uskoivat ymmärtävänsä sangen hyvin vanhan herran itkun. Friedinger sanoi Blinkille: Suotakoon se hänelle!"

Arthur Schnitzler - Piirileikki

 

Alkuvuonna lukemani toinen  Arthur Schnitzlerin kirja Unikertomus oli etukäteen tuttu Kubrickin leffaversiona Eyes Wide Shut, ja sama pätee tähän näytelmään (suom. Heikki Salojärvi), tunsin teoksen jo Max Ophülsin elokuvana La ronde vuodelta 1950.

Näytelmä julkaistiin alun perin jo vuonna 1900 pienenä painoksena lähinnä ystävien huvitukseksi, julkisempi painos vasta jokunen vuosi myöhemmin ja esitetteväksi se päätyi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ja tällöin näytelmä aiheutti skandalöösin sisältönsä vuoksi niin paljon negatiivista kohua että Schnitzler päätti julistaa näytelmän esityskieltoon joka ulotti 50 vuotta kuolemansa jälkeen, siis vuoteen 1981 (kielto havaitusti vuoti jonkin verran...)

Näytelmä on vahvasti ideavetoinen, siinä määrin että ei tätä olisi kai edes tarvinnut lukea kun sen leffan on nähnyt: kymmenen henkilöä ja kymmenen kohtausta, ensimmäisessä kohtauksessa tapaa kaksi henkilöä, joista toinen tapaa seuraavassa kohtauksessa kolmannen, joka tapaa kolmannessa kohtauksessa neljännen, ja viimein kymmenennessä kohtauksessa viimeinen henkilö tapaa ensimmäisen.
Henkilöt tunnetaan vain määreiltään: prostituoitu, sotilas, kotiapulainen, nuori herrasmies, nuori nainen, hänen aviomiehensä, nuori kaunis tyttö, runoilija, näyttelijätär ja kreivi.

Kohtaukset etenevät samaan tapaan: henkilöt juttelevat joskus enemmän ja joskus vähemmän, sitten keskustelussa tullaan katkoviivaan
------------- (teatterissa tässä kohtaa laskettiin esirippu, koska eihän 20-luvunkaan teatterissa nyt ihan mitä tahansa näytetty)
ja sitten sanotaan mitä vielä on sanottavaa. Joskus tulee toinenkin katkoviiva.

Vaikka henkilöt vain määreitä ovatkin niin persoonallisuutta on kuitenkin häivähdys mukana, tunteita taas aika lailla vähemmän: mikään rakkauden karuselli tämä ei ole vaikka intohimot (tai joskus mahdollisesti laskelmointi tai valloitus) miestä ja naista vievätkin. Johtopäätökset Schnitzler kuitenkin jättää lukijalle...

Arthur Schnitzler - Unikertomus

 

Vaikkei varsinainen leffakansi olekaan, tuo kirjan kansikin jo kertoo yhteyden josta tämä Arthur Schnitzlerin teos on nykyään tunnetuin (ja joka on ehkä edesauttanut käännöksenkin ilmestymistä, suomentajana Oili Suominen): Stanley Kubrickin elokuva Eyes Wide Shut perustuu tähän, vaikka tässä ollaankin Wienissä oletettavasti kirjoitusajan tietämillä 20-luvulla (ja lukiessa kuvani henkilöistä vivahti vain vähän Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin suuntaan).

Tarinassa ollaan samoilla reiteillä: nuorehko lääkäri Fridolin ja vaimonsa Albertine ovat olleet juhlimassa karnevaaleissa ja rakkaudensekainen keskustelu kääntyy aiempiin kohtaamisiin toisten naisten ja miesten kanssa, viettelyksiin ja mielihaluihin, ja näitä alkaa sävyttää kasvava mustasukkaisuus (vaikka sinänsä oikein mitään ei ollutkaan tapahtunut). Tämän katkaisee Fridolinille tuleva kutsu sairaskäynnille, ja öisessä Wienissä alkaakin tapahtua kun käynnin jälkeen poiketessaan kahvilaan hän kohtaa vuosien takaisen tutun Nachtigallin joka on lähdössä soittamaan pianoa varsin merkilliseen tilaisuuteen, ja Fridolin päättää ängetä mukaan...
Seikkailun jälkeen palataan kotiin jossa Albertine herää ja kertoo näkemästään unesta, ja seuraavana päivänä Fridolin yrittää töittensä sivussa hieman palata edellisen yön tapahtumien jäljille mutta jäljet katoavat...

Schnitzlerin pyrkimys unenomaiseen tunnelmaan on varsin onnistunut, yön tapahtumissa on epätodellisuuden tuntua ja seuraava päiväkin on merkillinen, mikä tapahtuikaan todella ja mikä ei (samalla kerronta pysyy kuitenkin hyvin kikkailemattomana, tyylillisesti tämä on kuitenkin varsin helppolukuinen). Runsaasti ammennetaan Freudin teorioista (ja Freud olikin Schnitzlerin tuttuja), mistä tulevat unien keskeiset roolit sekä myös erotiikan merkitys, tosin enemmän tunnelmana ja viittauksina, demimondainina, kuin minään overttina kuvastona.
Omalaatuisella tunnelmallaan tämä kyllä minua viehätti vaikka sinänsä jos on sen leffan nähnyt niin ei tämä olennaisesti lisää tarjoa...(ja jos hermostuu aikakaudelle tyypillisestä seksismistä, niin sitäkin löytyy). 
Helmet-haasteeseen otan kohdan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: niin proosaa kuin näytelmiäkin löytyy runsaasti.