Helena Anhava - Vuorosanoja

Olen joku vuosi sitten lukenut yhden Helena Anhavan kirjan joka näköjään jäi vähän positiivispainotteisesti ambivalentiksi, nyt sitten toisen.

Muoto on niukkaa, runot lyhyitä joissa häivähdys aforismia, ja toisaalta aika monessa runossa kieli on arkisen juttelevaa, välähdyksiä arkielämästä, ja muutama henkilöä, todellista tai kuvitteellista, suoraan siteeraavakin löytyy. Tyyliä voisi pitää helposti lähestyttävänä, joskus ehkä jopa miettiä että mikä tässä tekee runosta runon...

Aiheissa on hieman perhe-elämää mutta myös aika paljon huomioita poliittisuudesta (siis eri asia kuin poliittisuus), voimakkaita vastakkainasetteluja ja niiden karrikointia. Kun lukemani painos oli myöhempi ja painettu 1983 niin ajattelin että tämä on ehkä kirjoitettu 70-80-luvun vaihteessa jonkinlaisena kommentaarina menneestä vuosikymmenestä, mutta ei, se olikin jo vuodelta 1973 ihan poliittisen kuohunnan ydinajassa.
Ja huomioita lapsuudesta, erityisesti lapsuudesta systeemin hampaissa...

Miellyttävä teos, en ihastunut mutta mielelläni luin.

- En mä sit tiedä mut niiden perhesuhteet taitaa
olla vähä sitä luokkaa kun Eikka Virtanen selitti
meille tähtisumujen tiheyden: niinkuin kolme
mehiläistä Euroopassa. 

Helena Anhava - Hidas osa

Pieni kirja jonka sivut olivat suurelta osin tyhjiä; Helena Anhava kirjoittaa tässä varsin lyhyitä runoja, osa on käytännössä aforismeja ta haikumaisia henkäyksiä ja pitemmistäkin moni on pienimuotoisia tunnelmakuvia jossa voi sitten tavoittaa jotain yleistä.

Tunnelma on usein aika melankolinen, usein syksyinen, läheiset kuolevat tai menevät pois ja itsessäkin pitää tunnustaa vanheneminen. Asioista puhutaan joskus suoraan, joskus kiertäen, aiheena saattaakin olla perinnönjako tai vertaus sinetteihin joiden jälki näkyy vasta niiden mentyä.
Tai ehkä noiden aiheiden näkyvyyttä voimistaa valittu tyyli, voi olla uskottava aforistikko kuulostamatta vanhalta (ainakin henkisesti)? Ei sillä että valittaisin, tällainen lyhyt ilmaisu sopii minulle hyvin, tunnelmat ja tilanteet välittyvät mutta ansioistaan huolimatta en nyt oikein osunut oikeaan mielentilaan tämän kanssa.

Istut yksin iltaa,
lampun päällä on pölyä.
Kylmä sade piiskaa ikkunoita.

Hyvin pienet,
hyvin tärkeät asiat
muistin hetteiköstä
nousevat pintaan.

Koira tulee, istuu,
antaa kättä,
vasenkätinen koira.
Niinkuin mykkä:
puhuu
eikä puhu.