Pieni kirja jonka sivut olivat suurelta osin tyhjiä; Helena Anhava kirjoittaa tässä varsin lyhyitä runoja, osa on käytännössä aforismeja ta haikumaisia henkäyksiä ja pitemmistäkin moni on pienimuotoisia tunnelmakuvia jossa voi sitten tavoittaa jotain yleistä.
Tunnelma on usein aika melankolinen, usein syksyinen, läheiset kuolevat tai menevät pois ja itsessäkin pitää tunnustaa vanheneminen. Asioista puhutaan joskus suoraan, joskus kiertäen, aiheena saattaakin olla perinnönjako tai vertaus sinetteihin joiden jälki näkyy vasta niiden mentyä.
Tai ehkä noiden aiheiden näkyvyyttä voimistaa valittu tyyli, voi olla uskottava aforistikko kuulostamatta vanhalta (ainakin henkisesti)? Ei sillä että valittaisin, tällainen lyhyt ilmaisu sopii minulle hyvin, tunnelmat ja tilanteet välittyvät mutta ansioistaan huolimatta en nyt oikein osunut oikeaan mielentilaan tämän kanssa.
Istut yksin iltaa,
lampun päällä on pölyä.
Kylmä sade piiskaa ikkunoita.
Hyvin pienet,
hyvin tärkeät asiat
muistin hetteiköstä
nousevat pintaan.
Koira tulee, istuu,
antaa kättä,
vasenkätinen koira.
Niinkuin mykkä:
puhuu
eikä puhu.
12 kommenttia:
Oikeastaan tuossa valitussa runossa huomaa jotain heikkouksia, en ymmärrä miksi ensimmäisessä säkeessä on "istut", sinä-passiivi?
Ja keskimmäinen säkeistö on vähän turha ja alleviivaavan helppo. Viimeisestä säkeistöstä kuitenkin viehätyin sen verran että sen tähän nostin.
Hei, ei minuakaan vakuuta tuo esimerkki. "Sade piiskaa" on tosi kulunut ilmaisu, siis helpoa kuten sanoit. Luin itse alkuun ihan toisessa persoonassa tuota istut-sanaa ikään kuin joku puhuttelee ulkopuolelta runon sinää, mutta voihan sen toisinkin tulkita. Tuommoinen tunnelmaruno on lopulta aika haastavaa, että siihen saisi ideaa. Joskus olen vilkuillut Anhavaa mutten voi sanoa kunnolla perehtyneeni.
Minusta on hyvä, että runo on juuri tähän tapaan helppo. Tykkään siitä, että tajuan mistä puhutaan. Runoilijan sanottavasta ja halusta sanoa selkeästi sanomansa on sitten kiinni, miten voimalla hän tuo asiansa esiin. Tässä ei ihan kovalla äänellä aleta asiaa esittämään.
"Istut" voisi olla lyhennetty puhekielen sanoista "Ja siinä sitä sitten istut". Tällöin runon alussa vähän niinkuin todetaan, että "tähän on tultu".
Pakko peesata Ketjukolaajaa... ei ole välttämättä huono juttu, jos runosta tajuaa jotain... :D
(Älkää kiinnittäkö huomiota tähän urputukseen. Olen lueskellut nyt muutaman kuukauden Saarikosken koottuja aina pari runoa kerrallaan, enkä ymmärrä mistään mitään. Joten juuri nyt "helppo" kuulostaa kutsuvalta.)
((Ja minunkin lamppuni päällä on pölyä!))
Jooh, "sade piiskaa"-klisee ei minua haitannut, ennemmin tuo "hyvin pienet / hyvin tärkeät asiat" jne, joka minulle kuulostaa vähän sellaiselta "näen maailmankaikkeuden tomuhiukkasessa"-alleviivaukselta.
Mutta tosiaan tuosta koira-säkeistöstä pidän ja Anhavan runoissa on aforistista selkeyttä, eli monien näistä kyllä pitäisi olla varsin helposti lähestyttäviä. Vaikka parissa muussakin runossa jotka minua viehättivät sortui myös vähän samantyyliseen tarpeettomaan alleviivaukseen.
No ei minustakaan monitulkintaisuus ole itseisarvo, mutta ilmaisun pitää olla tuoretta, oivaltavaa tai jotenkin persoonallista.
Ajattelin tätä runoa jälkeen päin ja rohkaistuin tuumimaan, että kenties runon "hyvin pienet, hyvin tärkeät asiat" voi nähdä jonkinlaisena ironisointina. Niin että ne asiat, jotka vaikuttivat tässä taannoin hyvin tärkeiltä ovatkin ehkä nyttemmin juuri sillä tomuhiukkastasolla? Tarkoitan sellaista tomuhiukkasta joka on tosiaankin vain tomuhiukkanen (vrt. ketjukolaaja). Ja iso asia on sitten se vasenkätinen koira, kodin lämpö ja turva. Ei ehkä kaikkein omaperäisin ajatus, mutta runon kuvauksessa on omakohtaisuuden tuntua.
Itse asiassa tämä kirjoittaja Helena Anhava, jonka tekstit eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, alkaa kyllä kiinnostaa.
Mielenkiintoinen ajatus että siinä mieleen muistuisi asioita jotka olivat ehkä joskus koettu tärkeiksi...voi se niinkin olla, ja näköjään tämä herättää mielipiteitä suuntaan ja toiseen :)
Kävinpä tänään hakemassa kirjastosta Helena Anhavan Kysy hiljaisuudelta itsestäsi... :-)
Katsotaan miltä maistuu!
Jäämme odottamaan kokemuksia :)
Tämä kirja ei ole minulle tuttu, vaikka olenkin ollut pitkään nimenomaan aforismeista kuten runoistakin sangen kiinnostunut. Kirjoitan tätä kommenttia nyt aika myöhään, noin tunti sitten päättyi aforismipäivä. En tosin ollut viettämässä sitä Rikhardinkadun kirjastossa.
Marja-Leenan kirjahylly
Aavistuksen nössö se Kysy hiljaisuudelta itseäsi ehkä oli, mutta helposti lähestyttävä kyllä. Olisi ollut kiva kuulla muidenkin näkemyksiä enemmän, mutta missasin lukupiirin kokoontumisen, jossa Anhavasta olisi puhuttu.
Ei tullut mitään hirveää hinkua lukea lisää... mutta ei kyllä vastenmielisyyttäkään.
Lähetä kommentti