Charles Mingus - Beneath the Underdog

En ole mikään maailman innokkain elämäkertojen lukija ja omaelämäkerrat erityisesti ovat aika epäilyttävä kirjallisuudenlaji, mutta jazzmuusikko Charles Mingusin kirja sattui joskus käteen osumaan ja pikaselauksella vaikutti kiinnostavalta.
Ja mitään kauhean vahvaa objektiivisen dokumentaation illuusiota tässä ei harrasteta, kirja alkaa psykiatrin vastaanotolla käydyllä keskustelulla (mikä toimii tarinan kehyksinä, psykiatri palaa kuvaan kirjan loppupuolella), kirjan minäkertoja on, no, jokin joka saapuu kaksivuotiaan Charlesin luo ja tarkkailee tätä sen jälkeen, jatkuvasti mutta hieman sivusta. Suurin osa kirjasta on dialogia, tilanteista joissa ei voi olettaa että keskustelut olisi muistissa sanatarkasti ja joskus myös tilanteista joissa Mingus ei edes ole paikalla...ja osaa tarinoista ei ehkä kannata pitää ihan totena. Tyyli oli paikoin aika raskasta (useita henkilöitä puhumassa, kieli on slangia ja tapahtumia ei liikoja taustoiteta) mutta varsin vetävänä tämä kuitenkin pysyi.

Tämä oli minulla laukkukirjana, eli kuljetin tätä mukanani ja luin ratikassa ja muissa vastaavissa paikoissa, ja uskottavasta ulkonäöstä huolimatta voi ehkä toivoa ettei kirjaa luettu liikoja olkani yli, värikkäitä tapahtumia riitti ja ruma sana sanotaan niinkuin se on. Itse asiassa tämä kävi jossain vaiheessa aika rasittavaksi, olisin lukenut mieluummin vähän enemmän musiikista ja vähän vähemmän huorista ja sutenööreistä yms (toisaalta, onko Panu Rajala pannut kahtakymmentä meksikolaista huoraa yhden illan aikana, kysyn vaan?). Erityisesti kirjan keskivaiheilla musiikki on täysin sivuraiteilla, alkupuolen lapsuuskuvaukset ja loppupuolen ammatilliset kuviot ja filosofoinnit olivat kiinnostavampia.
Omalla tavallaan kiinnostava opus tämäkin mutta ehkä voisi lukea joskus myös jonkun tavallisen Mingus-elämäkerran.