USAn sarjakuvajäteillä Marvelilla ja DC:llä on molemmilla sarjat joissa julkaistaan vanhoja lehtiä mustavalkoisina tällaisina puhelinluettelon kokoisina opuksina: tässäkin kirjassa on 552 sivua ja siihen on koottu House of Mystery -lehden numerot 195-211 (lokakuu 1971-helmikuu 1973). Mutta siinä missä Marvelin Essential-sarja on julkaissut sarjoja eri vuosikymmeniltä (60-luvun Hämärien ja Ihmenelosten ohella löytyy myös Ryhmä-X:ää 80-90-luvuilta jne), DC:n Showcaset ovat keskittyneet toistaiseksi 50-60-luvuille ja 70-luvun alkuun ja myöhemmät sarjat odottavat vuoroaan, vaikka siellä onkin monia joita lukisin mielelläni näinä suht halpoina ja isoina paketteina.
Toinen ongelma on myös siinä miten näitä on kirjoitettu: siinä missä Marvelilla on aina ollut varsin saippuaoopperamainen suhtautuminen sankareihinsa, lyhyempien episodien ohessa kulkee myös pitempää juonta (miten Peter Parker tasapainottelee Gwen Stacyn, Mary Jane Watsonin ja parin muunkin tytön välillä jne) joten Essentialien kokoiset kimpaleet lukee vauhdilla, niin DC:n tarinat perustuivat pitkään varsin staattiseen maailmaan ja irrallisiin tarinoihin, vähän Aku Ankka -tyyliin. Ja monet tarinoista olivat niin outoja että liian suuret annokset esim. 60-luvun Teräsmiestä aiheuttivat helposti päänsärkyä (tehkääpä Google-kuvahaku sanalla "superdickery").
Tämäkin on kirja joka toimii parhaiten leppoisammalla lukutahdilla, pari juttua silloin tällöin. House of Mystery oli nimittäin yksi DC:n antologiasarjoista, jossa julkaistiin muutaman sivun kauhujuttuja ynnä joitain mustan huumorin sävyttämiä strippejä (MAD-lehdestä tuttu Sergio Aragones teki näitä paljon).
Ja eivät nämä tarinoina niin kummoisia ole, paljon on ironisia tvistejä tai yliluonnollista oikeutta jossa paha saa palkkansa, ja runsaasti myös ihan vain kummallisia juttuja. Perinteiset kauhufilmikliseet marssitetaan kyllä kaikki useampaan kertaan esille ja Alfred Hitchcock esittää- ja Hämärän rajamailla -tv-sarjat ovat tyylillisesti lähellä.
Suurin lukusyy aikuiselle nykylukijalle on kuvitus, kynää käyttelivät Bernie Wrightson, Michael Kaluta, Neal Adams, Nick Cardy (jonka kuvitus on päätynyt myös kirjan kanneksi) ja moni muu kova tekijä, ja ekspressiivisen mustavalkokuvituksen piirissä nähdään varsin laaja skaala tyylejä (joista jotkut ehkä toimisivat paremmin väreissä, mutta aika moni taitaa olla parempi näin).
Ja Sandman-sarjakuvan ystäviä saattaa kiinnostaa, että tästä lehdestä Neil Gaiman nappasi omaan sarjaansa Cainin ja Gregory-gargoilin (Abel, Lucien, Eve ja kolme noitaa taas tulevat muista saman aikakauden DC-kauhuantologioista).
Tämä kirjoitus menee Seitsemän sarja -haasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti