Jenna Kostetin Lautturi on saanut varsin runsaasti blogisavuja, mukaanlukien voiton taannoisessa Blogistanian Kuopus -kisassa. Ja kun se sopivan kiinnostavalta kuulosti niin piti minunkin sitten kokeilla.
Kai elää virralla, soutaa lautalla siellä missä on aina kevät, mutta jokin pakottaa lähtemään katsomaan sitä mistä ne kaikki sielut tulevat. Kai ei ole ensimmäinen jolle tämä tulee mieleen, ylhäällä asuu jo isän veli Eero jonka luokse muuttaa ja joka auttaa Kaita sopeutumaan tähän kummalliseen maailmaan jossa aurinko paistaa kivuliaasti ja jossa ihmiset käyttäytyvät niin merkillisesti...17-vuotiaana Kai alkaa käydä lukiota jossa kohtaa Iran, koulun kauneimman ja suosituimman tytön jolla on omat salaisuutensa...
Tarina flirttailee paranormaalien romanssien genren parissa tuoden mukaan suomalaisempaa mytologiaa, mausteena myös hieman Orfeusta (ja Kailaasta, Södergranista ja sen sellaisista riittää myös puhetta). Nuortenkirjojen peruskauraa ovat myös kirjan teemat erilaisuudesta, koulukiusaamisesta ja vaikeista perhesuhteista: näitä voisi melkeinpä pitää kliseinä joskaan en tiedä pitääkö nuortenkirjaa lajityyppinä edes niin suuresti syyttää samojen teemojen käsittelystä, ensisijaiselle kohdelukijalle kun ne voivatkin hyvin olla uusia. Kostetin ansioksi on luettava että hän pyörittää teemoja kiinnostavasti, heittäen niihin tarpeeksi tvistejä tekemään tästä hyvän nuortenkirjan, mutta ehkä tämä on vähän liian genreorientoitunut että olisin täysin ihastunut.
(mielessä kävi myös että millainenkohan tämä kirja olisi ollut jos oltaisiin menty lähemmäs niitä myyttejä ja sukupuolitus flipattu: ehkä siinä olisi menty liiaksi taikatyttögenren suuntaan).
