Ja sitten näytelmä virolaiselta Mati Untilta, 80-luvulta eli tässähän kombotetaan näppärästi Leningrad - Ost-Berlin ja Lukuharjoituksia -haasteet.
Lyhyt näytelmä sijoittuu Lydia Koidulan kotimuseoon, jossa museonvalvoja on sulkemassa kun paikalle saapuu Aino Kallas, ilmeisestä kuolemastaan huolimatta. Ja pian kolmantena joukkoon liittyy myös itse Lydia Koidula.
Näiden kahden kirjailijan kohtalot ovat jossain määrin kietoutuneet yhteen vaikkeivät oikeasti ikinä tavanneetkaan (Koidula kuoli Kallaksen ollessa kuusivuotias): Lydia Koidula oli Viron nuoren kansan kansallinen herättäjä, runoilija ja kirjailija jolla oli myös yhteyksiä suomalaiseen kansallisromanttiseen kulttuuriväkeen, mutta jonka avioliitto (vieläpä saksalaisen kanssa) vei Kronstadiin Viron ulkopuolelle.
Ja Aino Kallas taas suomalainen kirjailija jonka avioliitto ja kulttuurinen elämä vei Viroon ja joka kirjoitti Koidulasta romaanin...
Kolmen roolin mukana myös kolme aikatasoa kohtaavat: Koidula puhuu elämästään kirjailijana, naisena, kansakunnan symbolina, Kallas taas puhuu omasta näkökulmastaan ja myös hyökkää Koidulan elämänvalintoja kohtaan (ja hieman siinä sivussa myös omiaan) ja paikalla on myös museon nykyhetki, jossa Koidulan kirjeetkin ovat näppärästi luettavissa ja eriteltävissä samoin kuin lasten myöhemmät elämät arkistokorteista...ja kaikki puhuvat tietysti myös Virosta, ainakin menneisyydestä (nykyhetkestä vähemmän, miksi tämä tapahtuukaan museossa...)
Eva Lillen suomennos ilmestyi 1986, kannen kuva on Tampereen teatterin esityksestä (valvojana Seppo Mäki, Kallaksena Tuija Vuolle, Koidulana Inkeri Mertanen)
