Tämä Shusaku Endon kirja on valikoima kahdesta novellikokoelmasta, mutta vaikka tarinat eivät sinänsä liitykään toisiinsa, on niissä kuitenkin paljon temaattista yhtenäisyyttä: samoja aiheita ja kysymyksiä lähestytään useissa tarinoissa. Ja kun näissä on vielä yhteyksiä kahteen lukemaani Endon romaaniin, Skandaaliin (Endon alter ego Suguro esiintyy myös joissain näissä novelleissa) ja Hiljaisuuteen (Japanin historian kristityistä marttyyreista ja apostatoista on paljon juttua), niin tuotantonsa läpi yleensä tuntuvat kulkevan tietyt aiheet jotka liittyvät toisiinsa.
Teos on usein hätkähdyttävän fyysinen, ruumiillisuutta korostava jopa inhottavuuteen asti, mutta tällainen groteskiinkin menevä korporeaalisen ihmisyyden mysteeri minua on aiemminkin viehättänyt...Endo oli ensimmäisen novellikokoelman aikaan ollut pitkään sairaalassa ja käynyt läpi raskaita rintaleikkauksia, ja tämä heijastuu tarinoihin joissa ollaan paljon sairaaloissa tai sairastetaan muuten (joskus tietysti myös iloittelevammin, mukana on myös yksi scifi-novelli joka lainaa ihan nimeltä mainiten Fantastic Voyage -aihetta mutta minne sen kanssa päädytäänkään).
Toisaalta fyysisyys on mukana useassa novellissa tehtävissä viittauksissa Japanin kristittyihin marttyyreihin, näiden kuolemia ja kidutuksia kuvaillaan hyvinkin selkeästi, ja tietoisuus näistä johtaa sitten Endon monessa tarinassa suosimaan aiheeseen, uskon vakauden ja uskosta luopumisen problematiikkaan, erityisesti silloin kun henki on altis mutta liha, liha on heikko. Hiljaisuus-romaanissa käsiteltiin yhtä näkökulmaa, halukkaan marttyyrin pelastuksen ongelmia, tässä teoksessa saavat enemmän huomiota luopujat ja erityisesti he, jotka ovat tietoisia toisten koettelemuksista ilman että joutuvat itse testattaviksi, ja joutuvat toistuvasti kyselemään itseltään miten olisi itse toiminut samassa tilanteessa.
Eikä tämä luopiuden teema rajoitu pelkästään kristinuskoon tai uskontoihin ylipäänsä. Despicable bastard -novellissa päähenkilö Egi vierailee muun asuntolansa väen kanssa leprasiirtolassa, on mukana koska ei halua näyttää että pelkää tautia ja tautisia ja haluaisi kovasti olla pelkäämättä, olla rohkea ja vahva ja hyvä, mutta eihän niin ole...ja tämä ristiriita ja sen selkeä tiedostaminen kalvaa miestä. Mutta erityisesti kalvaa se, että eräs lepratautinen huomaa sen ja osoittaa ymmärrystä, on eri asia olla haluamatta hyväksyä että on pelkuri ja että toinen sen näkee ja hyväksyy...Mietin kyllä hieman sitä, miksi marttyyrit ja vainot näyttelevät näin keskeistä osaa Endon tuotannossa, onko kyse vain Endon omasta erityiskiinnostuksesta vai ovatko ne jotenkin erityisen keskeinen osa Japanin nykykristillisyyttä muutenkin...mikä voisi olla ihan mahdollista, kun ne ovat kuitenkin sen verran lähellä (viimeiset marttyyrit kuolivat 1800-luvun puolivälissä), ja nimenomaan kristillisyyden keskeinen ilmenemismuoto pitkällä ajalla...joten ehkä marttyyrien varjo ulottuu pitkälle japanilaiseen kristilliseen kulttuuriin ja antaa sille oman sävynsä.
Mutta vertailukohtana tuli mieleen omassa kotoisessa suomalaisessa kulttuurissamme vallitseva obsessio toisesta maailmansodasta, obsessio jonka vertailusta Endon marttyyriviittauksiin tuli ihan hedelmällisesti pohdittavaa...
Kirja novellihaasteeseen ja Helmet-haasteen kohtaan 25. Novellikokoelma.
