Muutama vuosi sitten olin lukenut Shusaku Endon kirjan Hiljaisuus ja sen jälkeen mielessä on ollut että enemmänkin pitäisi, mutta on tähän mennessä jäänyt...no, nyt on tilannetta korjattu myöhäisempään tuotantoon kuuluvalla Skandaalilla (suom. Juhani Lindholm)
Omaelämäkerrallisuudella flirttailu näkyy nyt tulevan vastaan monissa kirjoissa, tässäkin: päähenkilö Suguro on 65-vuotias kirjailija (Endo oli tämän ilmestyessä 63), arvostettu kristillinen kirjailija pääosin ei-kristillisessä maassa ja kulttuurissa. Kirjan alussa ollaan saamassa kirjallisuuspalkintoa ja kaikenlaisista vanhenemisen mukana tulevista terveyskrempoista huolimatta elämä on varsin tasapainoista, seesteistä, sanoisinko itsetyytyväistä.
Palkintojuhlallisuuksissa hän kuitenkin pikaisesti huomaa kovasti itseään muistuttavan miehen joka kuitenkin näyttää jotenkin pilkalliselta ja kieroutuneelta, ja tapaa humalaisen naisen joka kovasti väittää tuntevansa Suguron, joka kuulemma on tuttu Tokion punaisten lyhtyjen alueelta...
Tästä tapahtumasta kiinnostuu lehtimies Kobari, joka on täysin vakuuttunut siitä että Suguro on kaksinaamainen tekopyhä irstailija, koska eihän hän mitään muuta voisikaan olla, ja niinpä tämä pitää paljastaa. Ja toisaalla Suguro itse lähtee hieman silmäilemään paikkoja joissa hänet huhujen mukaan on nähty, tapaamaan ihmisiä ja omalta osaltaan tutustuu toisenlaiseen maailmaan...
"Kun Jeesus verta vuotavana kantoi ristiään teloituspaikalle, väkijoukko ilkkui ja kivitti häntä. Eivätkö he tehneetkin näin siksi, että se tuotti heille nautintoa, samaa nautintoa jota minä aina yritän teille kuvailla? [...] Romaaneissannekin...olette itse asiassa kirjoittanut vain ihmisistä, jotka ovat kavaltaneet Jeesuksen, mutta vuodattavat sitten katumuksen kyyneleitä kun kukko on kolmasti laulanut. Olette aina karttanut kirjoittamasta väkijoukosta, joka mielihyvästä juopuneena paiskoo Jeesusta kivillä."
"On asioita, joista kirjailija ei kerta kaikkiaan voi kirjoittaa."
"Olipa siisti väistöliike."
Suguro on kirjoittanut synnistä mutta niin pahuuden että oman sisimmän ymmärrys on jäänyt vähemmälle niin omassa elämässä kuin ilmeisesti kirjoissakin, kunnes se purkautuu tällaisena doppelgängerinä, jonka kohtaaminen on luonnollisesti koettelemus (ja lukijasta ehkä riippuu pitääkö lopun tilaa onnellisena ja ei). Samalla Suguro kohtaa ihmisiä joiden elämissä on itsestään monia, hyvinkin ristiriitaisia puolia ja itse jättää kertomatta paljon asioita vaimolleen ettei tämä vain suotta huolestuisi; kaksinaamaisuus, hyvä ja paha, synti ja alitajunta ovat kirjan keskeisiä aiheita.
Ja tietysti myös kirjallisuus ja kirjoittaminen: onko Suguro ylläolevassa sitaatissa oikeassa? Entä Kobari, joka haluaa Paljastaa Totuuden (ja siinä sivussa napata mukavan rahasumman skandaalilehdiltä ja kerätä mainetta skuupista)?
Endoa on nimitetty Japanin Graham Greeneksi, sen voinee ottaa suosituksena: jos pitää yhdestä pitänee toisestakin. Minä pidin (ja Greenehän on toinen kirjailija jolta on ollut tarkoitus lukea enemmän kuin ne pari kolme kirjaa aikoinaan, mutta on jäänyt...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti