Ja sitten jotain muuta, pieni teos Paul Kleen runoja. Vaikka yleisesti ottaen pidänkin 1900-luvun alkupuolen maalaustaiteesta ekspressionismista surrealismiin, niin Klee ei suosikkeihini ole kuulunut (nonfiguratiivisia maalauksia jotka näyttävät ylivärikkäältä tapetilta).
Mutta maalauksen lisäksi kirjoitteli myös runoja joista Markku Into on toimittanut ja suomentanut tämän kokoelman.
Joitain Kleen maalaustaiteelle ehkä sopivia piirteitä löytyy näistä runoistakin, unet näyttelevät tärkeää osaa ja samoin negaatio, paljon puhutaan siitä mitä ei ole, mitä ei nähdä.
Kirjan takakannessa mainitaan viehtymys sanaleikkeihin, mitä ei tosin runoissa kovin paljoa havainnut, jokusen esimerkin. Jonkin verran kirjassa on myös toistoa, samoja ajatuksia melkein samoin sanoin on päädytty esittämään uudestaan.
Jokunen idea on myös vähän banaali, ja aika paljosta en juurikaa ymmärtänyt (eikä ehkä ollut tarkoituskaan), mutta oli täällä joitain ihan huvittavia juttuja välissä.
(ote)
Reduktio!
Tahdotaan sanoa enemmän
kuin luonto
ja tehdään
mahdoton virhe,
tahdotaan sanoa lisäkeinoin
luontoa enemmän,
sen sijaan että keinoja olisi vähemmän.
2 kommenttia:
Tasoissa ollaan!
Sinä et pidä Paul Kleen maalauksista, mutta pidät hänen runoistaan. (?)
Minä pidän Paul Kleen maalauksista, mutta en pldä hänen runoistaan.
Kiva! Klee pysyy tasapainossa.
En nyt valtavan innoissaan ollut runoistaankaan mutta varmaan enemmän kuin maalauksistaan. Eli tasapainotellaan :)
Lähetä kommentti