Vielä vähän Saksassa oleskellaan, Wilhelm Buschin eeppisen runon parissa jonka tekijä on myös kuvittanut; suomentajana taas on Unto Kupiainen. Tekijä on tunnetuin Max ja Moritz -teoksestaan, eikä tämäkään teos niin kovin vakava ole...
Tarina on suhteellisen suoraviivainen: sankarimme Lassi Lampaanpää (alkukielellä Balduin Bählamm: pidin nimestä sen verran että hetken houkutti vaihtaa se nimimerkiksi mutta se olisi kai jo liian sekavaa), pikkuvirkamies on sivutoimisesti myös runoilija, tai ainakin haluaa olla: mutta kauan saa etsiä kirjoitusrauhaa ylevien teosten laatimiseen ja arvannette kuinka hyvin sellaista löytyy.
Niinkuin näköjään kaikki saksalainen epiikka, on tämäkin hätkähdyttävän ajankohtainen kun kirjailijoiden toimeentulosta, apurahoista ja siitä että kirjoittamisen lisäksi tekevät muuta työtä on taas ollut kovasti puhetta (linkittäisin tähän Kirjasfäärin keskustelun mutta juuri nyt en voi). Selvästikään ei ole helppoa olla runoilija, mutta helppoa ei liene muillakaan...
(Edit: Nyt voin linkittää Kirjasfäärin keskustelun)
On antaminen autuasta.
Ja runoniekka, joka vasta
kokenut komeasti on
tuon tuotteestansa nautinnon,
nyt kaipaa innoin palavin
sen onnen tuottaa muillekin.
Kuin kuumeessa siis etsii hän
ja löytääkin jo ystävän.
Jos kuinka vastaan ponnistakoon,
mies onneaan ei pääse pakoon,
kun runoniekka liivinnappiin
käy kiinni niin kuin tiukkaan tappiin,
taluttain tarkoituksin hyvin
päin nurkkaa, miss' on rauha syvin.
