It is a wonder people do not smell, their minds are so rotten.
Noir-tarinointia 30-luvun Amerikasta, kannessa blurb Raymond Chandlerilta (joka näköjään muutenkin arvosti Edward Andersonin kovin rajallista ja vähäiselle huomiolle jäänyttä tuotantoa) ja takakannessa kirjaa verrataan Dashiell Hammettin ja John Steinbeckin tuotantoon. Dialogista ja kielestä tunnistaakin Hammett-vertauksen, Steinbeckiä en ole lukenut tarpeeksi että osaisin sanoa mitään tarkempaa mutta kai varmaan...
Kirja alkaa kun kolme rosvoa, T-Dub, Chicamaw ja Bowie, karkaavat vankilasta ja piileskelevät maaseudulla lähellä T-Dubin sukulaisia (jotka ovat Real People, eivät suotta kantele Laws:lle). Pian tuleekin ajankohtaiseksi lähteä keräämään hieman käyttörahaa ja pesämunaakin tavalla josta on jo kokemusta, pikkukaupunkien pankkikeikoilla.
Bowiella, johon näkökulma kirjassa keskittyy, on tavoitteena muutaman tuhannen rahasumma ja parista kolmesta keikasta tämä tuleekin kokoon, jolloin onkin aika lähteä omille teilleen T-Dubin nuoren sukulaistytön Keechien kanssa...mutta.
Mikään veijariromaani tämä ei missän vaiheessa ole, ja aika pian voi arvella että tämä kirja ei tule päättymään onnellisesti, sellainen "doomed hero"-aura tässä leijuu ja tosielämän esikuvat kuten John Dillinger ja Bonnie ja Clyde antavat vinkkejä elinajanodotteesta.
Toisaalta rikollisromantisoinnin kanssa ollaan varsin säästeliäitä, Bowien ja Keechien elämää kuvataan arkisesti ja oma ironian tasonsa tulee tavasta jolla Anderson esittää osan dramaattisemmista tapahtumista sanomalehtien uutisina, tapahtumat etäännytetään lukijoilta ja toisaalta henkilöt jotka esiintyvät uutisissa eivät monelta osalta juurikaan muistuta niitä henkilöitä joista muu kirja kertoo (samaan "ymmärtämättömän median" tekniikkaan olen muuallakin törmännyt, hyvin käytettynä erittäin mainio kikka).
Lukemisessa oli hieman samaa ongelmaa kuin Hammettin alkukielisissä, kieli on hyvää ja rakenteellisesti varsin suoraviivaista mutta aika vaikeaa, tiivis hardboiled-dialogi vilisee sanoja ja fraaseja jotka ovat tiukasti omaan aikaansa sidottuja ja näin usean vuosikymmenen ja tuhansien kilometrien erolla joitain ilmaisuja voi yrittää vain arvailla...mutta kyllä tässä mukana pysyy.
"I'm not needing any more lawyers myself," T-Dub said. "The way I figure is that when they get me again I won't be in any shape for a lawyer or anything else in this world to do me any good."
"That's me," Bowie said. "I mean to get me out of any new trouble."
"Well, the way I figure it," Chicamaw said, "is that two and two make five and if at first you don't suck seed, keep on sucking 'til you do suck seed."
"Aw, you damned Indian," Bowie said.
En nyt tiedä kuinka paikkansapitävä tuo Chandlerin blurb on, kirja on filmattu kahteen kertaan (They Live by Night (Nicholas Ray 1948) ja Thieves Like Us (Robert Altman 1973)) mutta ehkä tämä on kirjana vähän tuntemattomampi...mutta ainakin hardboiledien ystävien kannattaa tähän tarttua.
Mainittakoon että kirjan nimellä viitataan useaan eri tahoon, erityisesti tietysti poliitikkoihin ja rahamiehiin. Bloggauksen julkaisupäivämäärän ajankohtaisuutta ei oltu sen kummemmin suunniteltu mutta huomioidaan serendipiteetti kun sellainen huomataan.
