Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tove Jansson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tove Jansson. Näytä kaikki tekstit

4.4.14

Muumit ja minä

Alunperin Opuscolosta lähtenyt haaste kirjoittaa mitä muumikirjat ovat kullekin merkinneet on kiertänyt jo sekalaisissa blogeissa, ja voisinpa minäkin raapustaa jotain aiheesta...

Siitä huolimatta että muumit eivät olekaan olleet mitenkään merkittävä osa minun lapsuuttani. En tiedä mahtoiko muilla 80-luvun alkupuoliskolla kasvaneilla olla samanlaista "väliinputoamista", viimeisistäkin muumikirjoista oli jo kulunut useampi vuosi mutta animaatiosarja ja massiivisempi tuotteistaminen tapahtui vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Olin toki etäisesti tietoinen hahmoista, jonain vuonna taisi television joulukalenterina olla Taikatalveen perustuva nukkeanimaatio, koulun lukemistokirjoissa taisi olla jotain lyhyitä kappaleita kirjoista (muistan hämärästi ainakin pyrstötähden, olisiko ollut myös jotain Muumipapan urotöistä) ja kirjastossa taisi olla jotain sarjakuva-albumeita jotka näyttivät kyllä aika tylsiltä.
Samaan aikaan siis tuli kuitenkin luettua paljon mm. Astrid Lindgreniä ja muita lastenkirjoja, muumit eivät vain ikinä oikein nousseet kiinnostushorisontin yläpuolelle.

Siinä vaiheessa kun animaatiosarja alkoi pyöriä televisiossa olin jo liian vanha sille. Jotain satunnaisia jaksoja saatoin ohimennen nähdä mutten edes sen vertaa että kykenisin hahmottamaan miten satunnaisesti nähdyt kohtaukset liittyivät toisiinsa, juuri ja juuri osan hahmoista oppi tuntemaan ("ai tässä on joku Nipsu").

Tutustuminen varsinaisiin Janssonin kirjoihin tapahtui siis vasta hyvän matkaa päälle parikymppisenä, samoihin aikoihin kun innostuin lukemaan uudestaan Lindgreniä ja Narnioita ja sekalaisia muita lapsuusajan kirjoja sekä myös kotimaista proosaa. Ja ihan varmasti en osaa sanoa minkä luin ensimmäisenä, Nukkekaapin vai Muumilaakson marraskuun.
Kiinnostivat kuitenkin sen verran että pitihän lukemista jatkaa. Iällä lienee kuitenkin ollut se vaikutus että kun varhaisempaa tunnesidettä näihin kirjoihin ei ollut päässyt muodostumaan niin jotkut alkupään kirjat kuten Taikurin hattu ja Muumipapan urotyöt olivat aika, no, mielenkiinnottomia, kun taas Taikatalvi ja Muumilaakson marraskuu olivat erinomaisia ja Muumipappa ja meri mestariteos, ja yhtä tuttuja muumien kanssa ovat Kesäkirja ja Kuvanveistäjän tytär jne.

Tove Jansson- ja muumi-innostukseni ei siis ole ollenkaan samaa luokkaa kuin monella muulla mutta hyvä kirjailija on hyvä kirjailija.

10.2.14

Tove Jansson - Reilua peliä


Tämä on Tove Janssonin aikuistenkirjoja, niitä viimeisiä (1989, Kyllikki Härkäpään suomennos seuraavana vuonna), ja rakenteeltaan aika tutun tuntuinen: paria henkilöä ja näiden lähipiiriä kuvataan sarjana vinjettejä, ilman mitään varsinaista jatkuvaa juonta.

Tällä kertaa henkilöinä on kaksi vanhempaa naista ja näiden yhteiselämä, Jonna on kuvataiteilija ja Mari kirjailija joskin kummankin harrastuneisuus levittäytyy muuallekin...ja aika selvästi tämä kirja tuntuu viittailevan omaelämäkerralliseen aineistoon, mutta eri nimet kertonevat että ihan sellaisena ei tätä voi lukea. Asutaan Suomenlahdella olevalla saarella, Jonna kuvaa kaitafilmejä yms.

Ja mitäs tästä nyt sitten sanoisi. Jansson osaa tottakai kirjoittaa ja tunnelmapalat ovat hienoja vaikka tämä jääkin hajanaisemmaksi paketiksi kuin Kesäkirja. Kirjan loppu teki kuitenkin vaikutuksen eli ihan vailla dynamiikkaa ei tässä olla...
Jos Janssonin tuotannosta pitää niin totta kai tämäkin pitää lukea (ja jos ei pidä, tämä tuskin muuttaa näkemystä), mutta jos muumienjälkeinen tuotantonsa on kokematta niin ehkä kuitenkin kannattaa aloittaa jostain muusta.