Tämä on Tove Janssonin aikuistenkirjoja, niitä viimeisiä (1989, Kyllikki Härkäpään suomennos seuraavana vuonna), ja rakenteeltaan aika tutun tuntuinen: paria henkilöä ja näiden lähipiiriä kuvataan sarjana vinjettejä, ilman mitään varsinaista jatkuvaa juonta.
Tällä kertaa henkilöinä on kaksi vanhempaa naista ja näiden yhteiselämä, Jonna on kuvataiteilija ja Mari kirjailija joskin kummankin harrastuneisuus levittäytyy muuallekin...ja aika selvästi tämä kirja tuntuu viittailevan omaelämäkerralliseen aineistoon, mutta eri nimet kertonevat että ihan sellaisena ei tätä voi lukea. Asutaan Suomenlahdella olevalla saarella, Jonna kuvaa kaitafilmejä yms.
Ja mitäs tästä nyt sitten sanoisi. Jansson osaa tottakai kirjoittaa ja tunnelmapalat ovat hienoja vaikka tämä jääkin hajanaisemmaksi paketiksi kuin Kesäkirja. Kirjan loppu teki kuitenkin vaikutuksen eli ihan vailla dynamiikkaa ei tässä olla...
Jos Janssonin tuotannosta pitää niin totta kai tämäkin pitää lukea (ja jos ei pidä, tämä tuskin muuttaa näkemystä), mutta jos muumienjälkeinen tuotantonsa on kokematta niin ehkä kuitenkin kannattaa aloittaa jostain muusta.
4 kommenttia:
Minulla on mielikuva, että olisin lukenut tämän mutta todennäköisesti sekoitan tämän taas Kunnialliseen petkuttajaan. Näitä Toven "aikuiskirjoja" en olekaan peruskoulun jälkeen lukenut kuin Kesäkirjan (josta pidin kovasti), mieleni tekisi tutustua. Ehkä luen sen Kunniallisen uudestaan.
Multa on tuo jäänyt lukematta. Kesäkirjan, Kuvanveistäjän tyttären, Seuraleikin ja Nukkekaapin olen lukenut aiemmin. Ja ehkä jotain muita novelleja, ihan kaikkea ei muista.
Kesäkirja on kyllä pysynyt suosikkina näistä (mutta ei sekään ole Muumipapan ja meren veroinen).
Luin tämän juuri tammikuussa ja pidin kirjasta lopulta kovastikin. Erityisesti on jäänyt mieleeni kappale, jossa matkustettiin Arizonassa, se oli jotenkin valloittavaa tekstiä. :)
Huomasinkin tekstisi sen jälkeen kun olin omani kirjoittanut. Arizona-luku oli viehättävä ja pidin myös esimes Marin äidin fanista ja leffajutuista mutta tavallaan vasta viimeinen luku teki isomman vaikutuksen, että tässä ei ollutkaan ihan vain kaikenlaisia tuokiokuvia.
Lähetä kommentti