Divarihyllyjä selatessa Reiner Kunzen kirja kiinnitti huomion kiinnostavan fragmenttisella rakenteellaan: kirja koostuu lyhytproosasta joka on hioutunut tiiviiksi, usein vain kappaleen tai kahden mittaisiksi teksteiksi. Takakannessa oli Heinrich Böllin blurb, mutta ei muuta tietoa sisällöstä, mutta mitä sitä enempää tarvitseekaan.
Ja kas, olinhan tästä kuullut aiemminkin ja kiinnostavana huomioinut Leningrad - Ost-Berlin -haasteen piirissä kun Ketjukolaaja oli tästä blogannut. Kunze, itä-saksalainen dissidentti, tarinoi varsin tavallisesta elämästä rautaesiripun takana: lyhytproosa ei asetu varsinaisiksi novelleiksi, vaan pysyy fragmentteina, jotka muodostavat sarjoja jotka muodostavat jonkinlaisen ikkunan aikaan.
Erityisesti huomion kohteena ovat nuoret: yhdessä sarjassa isä puhuu tyttärestään ja näissä huomioissa limittyvät yleiset kokemukset teini-ikäisen kasvattamisesta ja yhteiskunnasta jossa postikortti Tokiosta on vihamielistä propagandaa ja keskijakauksen kuuluu olla suorassa (näistä tuli omalla tavallaan mieleen Marjane Satrapin Persepolis), ja monissa muissakin nuoret ovat niinkuin nuoret tapaavat olla, mutta eri asia on saavatko olla.
Loppupuolen taas täyttää sarja kokemuksia jotka liittyvät Prahan kevääseen 1968, kun muiden joukossa myös itäsaksalaiset sotilaat palauttivat Tsekkoslovakiaa ruotuun, ja niistä ristiriitaisista tunteista, joilla myös tavalliset itäsaksalaiset asiaan suhtautuivat. Tähän osaan oli otettu myös joitain sensuroitujen tsekkiläisten runoilijoiden runoja (muun kirjan on kääntänyt Aarno Peromies, nämä runot Kirsti Siraste).
Kirjassa saattaa olla kohtalainen määrä fiktiivisyyttä, mutta myös paljon sellaista joka on joskus tapahtunut ainakin jollekulle. Oma annoksensa huumoriakin tapahtumia ryydittää, mutta siinäkin on puolet hirtehisyyttä, ja muuten toteava-mutta-sirpaleinen kuvaus alleviivaa olojen absurdiutta...
Hän oli lukenut "Vankileirien saariston". Vastoin minun neuvoani. Mutta häntä eivät vainonneet selostukset fyysisistä kidutuksista. -Oletsä lukenut sen kohdan Ira Kalinasta? hän sanoi. En voinut muistaa. -Butyrkan, erään kauttakulkuvankilan asemalla muuan ostaja sanoo, huomattuaan seitsemäntoistavuotiaan Ira Kalinan: No, näyttäkääpäs, tavaranne! Hänet tuodaan alastomana katsastettavaksi.
- Kun kuvittelee, että kaikki voi yhdessä yössä taas muuttua tuollaiseksi, hän sanoi, -juoksenteleehan täällä ihan riittävästi noita tyyppejä -, kun sitä kuvittelee, alkaa ihmetellä, minkä takia ei sittenkään häivy täältä. Saisivat vaikka tärskäyttää kuoliaaksi, parempi sekin.
