Tua Forsström - Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen

Niin, tuossa alkukuusta tuli jo luettua yksi toinen runokirja mutta se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, ja kun sitten vierähti muutama päivä ennen kuin olin aloittamassa siitä bloggaamisen, niin huomasin että siitä ei ollut jäänyt oikein mitään mielikuvia. Siitä siis hiljaisuus.

Mutta, nyt tuoreempaan lukukokemukseen, Tua Forsström ja suomentajana Caj Westerberg. Jonkinlaista laajempaa kudosta täällä näkyi, esim. siinä että useassa runossa puhuteltiin Andrei Arsenjevitsiä, joka ilmeisesti viittaa Andrei Tarkovskiin (tämän tuotoksista on myös siroteltu otteita sinne tänne). No, Tarkovskiin ei ohjaajana minulla ole minkäänlaista suhdetta, ja tuon ajatuksen viitata henkilöön käyttämättä koko nimeä voisi vielä sivuuttaa jos kirja ei vilisisi samantyylisiä kikkailuja. Esimerkiksi löytyy runo jonka nimi on Plumeria acutifolia, jonka viimeiset säkeet ovat "Eikä ollut petosta ei teurastamoita / Oli vain Plumeria acutifolia, sateessa". Tiedättekös, minä en oikeastaan edes halua tietää mikä on Plumeria acutifolia. Sovitaanko että Erkki Vuokila hoitaa tällaiset jutut kun on niissä parempi, ja runoilijat eivät lähde hyppimään hänen tontilleen?

Oli tässä kirjassa pari sellaista runoa jotka olivat ihan siedettäviä mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi lähinnä epämääräinen ärsyyntyminen. Ja yleisesti ottaen kiinnitin huomiota siihen että tähän mennessä kokemukseni suomenruotsalaisesta runoudesta (Forsström ja Ågren) ovat olleet vähemmän antoisia kun taas proosansa (Andersson) oli ihan nautittavaa. Onko suomenruotsi niin herkkä kieli että sen lyriikka ei kertakaikkiaan kestä suomeksi kääntämistä vai päteeko tuo mainittu vakaumus että suomenruotsalainen runous on huonoa proosaa? No, myönnetään että otos ei ole kauhean suuri...

Enkelit Karjaalla

Kulkevat liian ohuissa
kengissä helmikuussa

Karjaan rautatieasemalla
edestakaisin ja polttavat

Junia saapuu ja lähtee
Huomenna on aivan samaa

Sataa lunta kevyesti ja kimmeltäen
Sataa lunta kevyesti heidän silmäripsilleen

He hengittävät alumiininkevyesti
He tuntevat Jumalan hylkäämät seudut

He nauravat! Mikään ei niin meitä kauhistuta
kuin heidän naurunsa

Mikään ei niin meitä kauhistuta
kuin Jumalan hylkäämät seudut

Ja se, mikä on punareunaista