Hiiliristi oli aika yllättävä teos Valtosen tuotannossa (jota olen usean kirjan verran lukenut), tietty joukko tuttuja elementtejä mutta eri tavalla käsiteltynä. Huumori on vähäisempää ja suositusta minäkertoja-mallista on luovuttu, asiat puidaan neutraalimman kertoja silmin ja useampi henkilö saa omaa näkökulmaansa esille.
Vaikka nuoret voimakastahtoiset naiset ovatkin yhä keskiössä, perinteinen "minä"-henkilö, Riitta, onkin sysätty sivuhenkilöksi ja läheisemmin seurataan Ingaa, joka monissa muissa Valtosen kirjoissa olisi se pahis joka aiheuttaa paljon harmia päähenkilöllemme. Ihan valtavia sympatioita Inga ei pääse herättämään mutta ehkä vähän enemmän ymmärrystä kuin yleensä.
Kirja siis kertoo kahdesta huomattavasta talosta Karjalassa, Lundgrenien ja Savolaisten perheistä joiden välillä kaikenlaista skismaa, nokittelua ja muuta riittää (ja arvatkaa vain solmitaanko perheiden kesken avioliittoja). Kirja ei ole kovin paksu, reilu parisataa sivua, mutta tapahtumasarjaa seurataan useamman vuoden verran, ja tässä ja henkilökertojan dumppaamisessa korostuu se että Valtonen harvemmin on armoitettu juonija. Tässäkin tarina on saippuaoopperamaisen hortoileva, tapahtumia on, ne seuraavat toisiaan mutta varsinainen dramaattinen kaari on aika horjuva, ja kun näkökulmakaan ei ole yhden henkilön niin osa juonikuvioista tulee aika lailla puskista ja pohjustamatta (eräskin oli toki varsin ilmeinen mutta olisi siihen nyt muutaman sivun voinut käyttää sen sijaan että hoidetaan ilmoitusasiana).
Mutta vaikka tässä ollaankin aika lailla vakavampia kuin yleensä, Valtosen tutun kepeä tyyli kyllä pilkahtelee täälläkin ja taas kerran se on hyvä syy kirja lukea, ja muun tuotantonsa seurassa erilaiset kerrontaratkaisut ovat kiinnostavia, vaikken tätä parhaimmistoonsa nostakaan.
