Hiiliristi oli aika yllättävä teos Valtosen tuotannossa (jota olen usean kirjan verran lukenut), tietty joukko tuttuja elementtejä mutta eri tavalla käsiteltynä. Huumori on vähäisempää ja suositusta minäkertoja-mallista on luovuttu, asiat puidaan neutraalimman kertoja silmin ja useampi henkilö saa omaa näkökulmaansa esille.
Vaikka nuoret voimakastahtoiset naiset ovatkin yhä keskiössä, perinteinen "minä"-henkilö, Riitta, onkin sysätty sivuhenkilöksi ja läheisemmin seurataan Ingaa, joka monissa muissa Valtosen kirjoissa olisi se pahis joka aiheuttaa paljon harmia päähenkilöllemme. Ihan valtavia sympatioita Inga ei pääse herättämään mutta ehkä vähän enemmän ymmärrystä kuin yleensä.
Kirja siis kertoo kahdesta huomattavasta talosta Karjalassa, Lundgrenien ja Savolaisten perheistä joiden välillä kaikenlaista skismaa, nokittelua ja muuta riittää (ja arvatkaa vain solmitaanko perheiden kesken avioliittoja). Kirja ei ole kovin paksu, reilu parisataa sivua, mutta tapahtumasarjaa seurataan useamman vuoden verran, ja tässä ja henkilökertojan dumppaamisessa korostuu se että Valtonen harvemmin on armoitettu juonija. Tässäkin tarina on saippuaoopperamaisen hortoileva, tapahtumia on, ne seuraavat toisiaan mutta varsinainen dramaattinen kaari on aika horjuva, ja kun näkökulmakaan ei ole yhden henkilön niin osa juonikuvioista tulee aika lailla puskista ja pohjustamatta (eräskin oli toki varsin ilmeinen mutta olisi siihen nyt muutaman sivun voinut käyttää sen sijaan että hoidetaan ilmoitusasiana).
Mutta vaikka tässä ollaankin aika lailla vakavampia kuin yleensä, Valtosen tutun kepeä tyyli kyllä pilkahtelee täälläkin ja taas kerran se on hyvä syy kirja lukea, ja muun tuotantonsa seurassa erilaiset kerrontaratkaisut ovat kiinnostavia, vaikken tätä parhaimmistoonsa nostakaan.
8 kommenttia:
Hieno kansikuva. Valtosta näköjään luetaan :)
Joo, näkyyhän näitä kirjoja pulpahtelevan aika ajoin blogistanissa ja minäkin olen näitä kymmenkunta lukenut (suurimman osan vaan ennen bloggaamista).
Luin monta Valtosta lapsena, kun siirryin kirjaston lastenosastolta aikuisten kirjoihin, ja satun muistamaan Hiiliristin aika hyvin. Ehkä se johtuu juuri tuosta poikkeamisesta Valtosen tavanomaisesta tyylistä.
Minä olen innostunut näistä vasta aikuisempana, viimeisen kymmenen tms vuoden aikana näitä lukenut...joskin paria nimekkäintä lukuunottamatta en näitä ole edes pahemmin kirjastossa nähnyt, divareista ja kirppiksiltä on kyllä eurolla tai kahdella näitä irronnut. Ovat nykyään kai suurin osa siivottu kirjavaraston kätköihin.
Olen lukenut vasta yhden Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin (lapsena ja uudestaan viime kesänä), mutta kirjan uusintaluvun jälkeen olen innostunut keräilemään Valtosia omaan hyllyyni odottamaan lukemista. Tämäkin kuulostaa ihan kiinnostavalta, vaikka toisaalta seuraava Valtoseni on melko varmasti jo joku hyllystäni löytävistä (Vaimoke, Hätävara ja Neiti talonmies).
Nuo ovat kyllä kaikki hyviä kirjoja jatkaa Valtosen parissa. Tämä tai esim. Rakas Vihtori taas lienevät kiinnostavampia kun kirjailijan tuotanto on tutumpaa, näissä kun tehdään asiat vähän eri lailla...
Aika nopeasti Valtos-kliseet tulevat tutuiksi mutta tyyli on niin taitavaa ja kaikenlaista kiinnostavaa löytyy toki myös vaivihkaisemmin esitettynä, ajankuvaa ja kirjoittajan omia pohdintoja ja asenteita...muttei näitä ehkä voisi monta peräkkäin lukea :)
Hoksasin vasta nyt koosteesta tämän juttusi. Tähän Valtoseen en olekaan ennen törmännyt. Pitää panna korvan taakse. Olen toistaiseksi tykännyt kaikista :-)
Minäkin olen kaikki ilokseni lukenut vaikka tuleehan toki näissä tasoeroja esiin...
Lähetä kommentti