Haasteen ohjeet
- Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
- Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.
- Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
- Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
- Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.
- Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta. Ollaan temaattisia, ja kun kirjoista tulee kirjoiteltua muutenkin niin puhutaan nyt vaikka elokuvista.
1. Oman naamani sijaan käytän some-profiileissa usein elokuvastillejä tai näyttelijöiden kuvia. Tuo blogger-kuvani on Emil Jannings elokuvasta Viimeinen käsky (jonka olin nähnyt juuri vähän ennen kuin blogia perustin) ja nykyinen Facebook-profiilikuvani on päähenkilö Ladislas Starevichin nukkeanimaatiosta Maskotti (ihq), sitä edelsi John Gilbertin promokuva.
2. Toisin kuin ilmeisesti monella muulla, minulla ei ollut lapsena mitään elokuvaa jonka olisi nähnyt kolmekymmentä kertaa. Syy on ilmeinen, meillä ei ollut videoita eli rajoituttiin siihen mitä televisiosta tuli. Nykyisin useimmin nähdyt elokuvat on katsottu läpi ehkä neljä-viisi kertaa (joitain yksittäisiä kohtauksia ehkä useammin).
3. Ensimmäinen elokuva jonka katsoin teatterissa oli muistaakseni Hiidenpata. Silloin pidin, nykyisin se on yksi vähemmän arvostamistani Disney-leffoista...
4. Orastavan filmihipsteröinnin tärkeitä tapahtumia oli Orionissa katsottu parituntinen mykkädraama Iloton katu. Filmi oli tekstittämätön ja tuolloin en osannut sitäkään vähää saksaa mitä nykyisin. "Das Kind ist hungrig.". (minulla ei ole kauheasti muistikuvia miksi minä menin tuota katsomaan...)
5. Vähän kuin kirjallisuudessakin, olen huono seuraamaan ihan viimeisimpiä uutuuksia, kiinnostus leviää laajalle aikaskaalalle (alkaen 1890-luvun pioneereista). Tästä syystä en myöskään käy juuri koskaan leffateattereissa, katson filmit mieluummin kotona.
6. Hyvä tapa saada minut inhoamaan elokuvaa alkusekunneista lähtien on kuvata se käsivaralta heiluvalla kameralla joka on ajoittain fokuksessa ja ajoittain ei ole (Blair Witch Projectissa jotenkuten siedin tätä, missään muussa en). Myönnän että en ole muutenkaan suuri indie-elokuvan ystävä, pidän hyvistä tuotantoarvoista tai elokuvista jotka osaavat peittää niiden puuttumisen.
7. Sen sijaan suhtaudun suurella myötämielisyydellä liiallisen tolkullisuuden korvaamiseen väreillä ja liikkeellä. Arvostamiani genrejä ovat mm. technicolor-musikaalit, wuxia ja italokauhu, ja kun leffassa on puvustus kunnossa se saa paljon anteeksi.
8. Hyvällä dialogilla pärjää myös pitkälle. 30-40-luvun screwball on hyvän dialogin arkkityyppi.
9. Sisällöllisesti, hämmentävän suosittu asia jota en ymmärrä lainkaan on nostalgia, ja filmit joiden tarkoituksena on herättää nostalgiaa ovat minusta yleensä vain tappavan tylsiä: vähän aikaa sitten katsoin kehutun American Graffitin ja kärsin. Keskiluokan ennui ja tylsistyneet teinit pikkukaupungissa ovat myös sisältöjä jotka saavat ylistyksiä monilta filmiharrastajilta ja kriitikoilta mutteivät minulta.
10. Minusta Chaplinin elokuvat ovat usein lähinnä ikävystyttäviä, mykkäkoomikoista mieluummin Buster Keaton tai Harold Lloyd.
11. Mikä tahansa elokuva on automaattisesti parempi jos siinä on Christopher Lee. Tai Siiri Angerkoski. Tai Elina Salo. Tai Eugene Pallette.
---------------------------------------
Haastevastauksia:
- Mitä vikaa on internetissä ja miten korjaisit sen?
Siellä on ihmisiä jotka ovat väärässä. Tilanne varmasti muuttuu kun minä sanon miten asiat oikeasti ovat.
- Mikä kreikkalainen jumala olet?
Kun en ole kreikkalainen enkä jumala niin en kai mikään. Mutta symppaan Kharonia.
- Mitä terveisiä haluaisit lähettää Virginia Woolfille?
Tajunnanvirtaa. Saa omaa lääkettään.
- Jos Nobel-komiteasta soitettaisiin ja pyydettäisiin tekemään valinta tämänvuotisesta kirjallisuuspalkinnosta, kuka voittaisi? Oletetaan tällä kertaa, että et saa valita itseäsi.
Vaikka en kotimaisen kirjallisuuden suurin ystävä olekaan, vedän kotiinpäin. Leena Krohn.
- Minkä kirjan lukemista välttelet tietoisesti?
Onhan näitä useita. Ennakkoluuloja on monenlaisia, osa varmasti perusteettomia mutta osasta luopumisessa olisi vähän sama kuin että laittaisi kätensä kuumalle keittolevylle, josko se ei tällä kertaa polttaisi. Mutta paljon puhutuista ja kehutuista voisin sanoa vaikka että en näe Taivaslaulun tulevan tässä blogissa luetuksi ihan lähitulevaisuudessa.
- Mitä mieltä olet kirjallisuuden klassikoiden uudelleen kirjoittamisesta/modernisoinnista/tehostamisesta?
Tällä on pitkälliset perinteet kirjallisuuden historiassa. Tosin useimmiten se oli toteutettu piilottamalla käytetty lähde paremmin ja näin pyritty edes näennäisesti itsenäiseen taideteokseen, sen sijaan että yhteys on alleviivattuna kannessa...
- Mitkä olisivat ensimmäiset rautaiset toimenpiteesi kulttuuriministerinä?
Vastaisin tyhmiä lehtien "mikä on vaikuttavin teatteriesitys jonka olet nähnyt"-kyselyihin ja saisin kulttuuriväen repimään pelihousunsa somessa.
- Mikä on erikoisin kirjanmerkki, jota olet käyttänyt?
Sekalaisia ei-litteitä esineitä kuten tyynyjä on tullut joskus käytettyä mutta nuo lienevät kai suht normaaleja. Tällä hetkellä käytössä olevista aika erikoinen on vanha junalippu Hämeenlinna-Pasila, erikoiseksi tekee sen että en ole moista matkaa tehnyt lipun ilmoittamaan aikaan enkä edes muista mistä moinen lippu on minulle päätynyt.
- Mistä vokaalista olisit valmis luopumaan? Mikä vokaali suomen kielestä puuttuu?
Lienee kuvaavaa että läppärini on aikoinaan hankittu Saksasta, saksa-näppäimistöllä, ja en ole juurikaan puuttuvaa å-näppäintä kaivannut (löytyvä ü-näppäin on ollut hyödyllisempi ja ß on kiva myös).
Puutteista, kielessämme on nykymallissa kovin vähän tilaa heavy metal ümläüteille kun pari niistä on jo normaalikäytössä, mutta eiköhän tänne se kaikkein paras voisi vielä saada käyttöön, eli Queensrÿche-ÿ osoittamaan että sana jossa se esiintyy on metal.
- Oletetaan, että 800 vuoden päästä arkeologit kaivavat esiin nykyisen asuntosi. Löytöä pidetään erityisen merkittävänä. Miksi?
Ehkä täältä löytyy joku ihmeitä tekevä reliikki, jonka nouseva apinadiktaattori haluaa valjastaa sotakäyttöön. Mikäköhän se olisi.
- Mikä kirja minun pitäisi ehdottomasti lukea?
George Orwellin Eläinten vallankumouksen olen maininnut kirjaksi jota voi ehdottomasti suositella kaikille. Jos se on jo luettu niin sitten vaikka John Allen Pauloksen Numerotaidottomuus.
7 kommenttia:
"Ihmeitä tekevä reliikki." Hihhihhii.
Olen kehittänyt makua yhdysvaltalaisiin 1940-50 -luvun rikosdraamoihin. Siihen aikaan ohjaajat tekivät useamman elokuvan vuodessa. Kässärit eivät ole aina ihan priimaa (paitsi esim. Sunset Boulevard), mutta pysäytyskuvaa tulee käytettyä usein ja ihmeteltyä, miten hienosti puvustus, lavastus, valaistus ja rajaus kompensoivat värien puutetta. Musta-valko -valokuvauksen lumokin lienee samaa alkuperää: värien puuttuessa esineiden ja varjojen tuottama rytmi tulee paremmin esille. Leffojen katselu on siten aika hidasta.
Näitä vastauksia oli hauska lukea :)
Minä en ole kovin innostunut elokuvista, olen enemmän kirjahiiri, mutta minullakaan indieleffat eivät nouse suosioon. Osa on toki ok, mutta paljon olen kavereiden seurassa katsonut sellaistakin, että huh huh. Erikoisuuden tavoittelu itsessään on tosi tylsää.
Mulla filmit on uudempi kiinnostus kuin kirjat tai musiikki, sanotaan että viimeiset kymmenen vuotta olen osoittanut enemmän harrastuneisuutta.
Ja olen toki innokkaasti katsonut vaikkapa elokuvan pioneereja, leffoja vuosisadan alkuajoista lähtien ja mukana on kyllä myös kaikenlaista tosi kummaa, ja eihän nyt esim niitä italokauhuja tai B-noireja millään huippubudjeteilla tehty...indieguruni taitaa olla Russ Meyer, jonka leffoista aika ajoin näkyi kengännauhabudjetti mutta kuvauksen laadusta ei tingitty.
Ja tosiaan vaikka pidänkin räikeistä väreistä niin mustavalkokuvan lumo on toki myös havaittu, ja vähintään puolet siitä on valaistusta ja lavastusta...
40-50-luvun noiria pitäisi kyllä katsoa enemmänkin, ja tavallaan niissä tulee esiin kysymys tuotantoarvoista, vaikka niissä ei budjeteilla juhlittukaan niin kuvaajat, lavastajat, valaistus yms oli kuitenkin studion rautaisten ammattilaisten hoidossa ja leffaan mielellään liikeni myös hienon värikkäitä luonnenäyttelijöitä vaikkei aina kovimpia staroja...
Tosin on alkanut kiinnostaa myös saman aikakauden Ranska, pari Clouzotia olen nähnyt ja potkivat kyllä lujaa nekin.
Ja mustavalkokuvauksesta vielä, vähän aikaa sitten katsoin japanilaisen Onibaban joka oli kyllä kanssa sellainen "voiko elokuva olla näin kaunis?" leffa...paljon valoa ja varjoa, tuulessa heiluvia kaisloja ja paha nainen...
Tuli muuten mieleen, jos aloitin aktiivisemman lukemisen n. 5-vuotiaana, musiikki alkoi innostaa enemmän 15-vuotiaana ja elokuvat n. 25-vuotiaana niin minkäköhän kulttuuriharrastuksen nousu liittyy sitten 35 ikävuoden tienoille. Onko se sitten tämä valekriitikkous.
Minäkin voisin palkita Leenan. Ihan millä tahansa palkinnolla. Siinäpä vasta kirjailija!
Olipa mukava lukea näitä, varsinkin nuo elokuviin liittyvät "tunnustukset" olivat kiinnostavia!
Tuohon kohtaan 11 viitaten minun luottonäyttelijäni, joka tekee elokuvasta kuin elokuvasta paremman, on Johnny Depp.
Toivottavasti tuon ihmeitä tekevän reliikin valjastaminen sotakäyttöön ei onnistu vaan esine käyttäytyy päinvastaisesti ja saakin aikaan maailmanrauhan :D
Tai sitten se reliikki laitetaan puulaatikkoon ja laitetaan säilöön johonkin varastoon.
Depp on kyllä mainio ja esiintyy mainioissa leffoissa, ja onhan näitä muitakin. Joissain se vain korostuu, esim. Eugene Pallette ei kai ikinä näytellyt pääosaa vaan yleensä näitä "naispääosan äkäinen isä"-rooleja mutta on aina hieno lisä leffaan kuin leffaan.
Ja Christopher Leellä on muutamakin leffa jossa korostetusti Lee on leffan parasta antia ja muusta voikin sitten olla hiljaa (Kuninkaan paluu oli minusta myös heikoin Sormusten herra -leffoista, syynä epäilemättä Leen poisjättäminen).
Ja on kai vähän turha perustaa virallista Hyönteisdokumentin "Ihan Mikä Tahansa"-palkintoa kun ei ole mitään jännitystä kuka sen saa :)
Lähetä kommentti