Josephine Tey - The Man in the Queue

 

Olen lukenut näitä Teyn dekkareita hyvin sekalaisessa järjestyksessä, viimeiseksi kahdeksasta kirjastaan on minulla jäänyt tämä esikoisensa (kolmesta muusta olen blogannut aiemmin).

Kun suositun teatteriesityksen ovet avataan ja väki alkaa rientää sisään, huomataan että jonon tungeksinnassa on murhattu mies, veitsellä selkään pistämällä. Kuka mies on, ja mitä on tapahtunut, siinäpä setvittävää Scotland Yardin tarkastajalle Alan Grantille, jossa taitavaan työskentelyyn liittyy ajoittainen taipumus intuitiivisiin loikkiin.

Mielessäni vertailin tätä teosta ja Teyn muutakin tuotantoa muihin aikakauden brittidekkareihin, keskeisimpänä vaikkapa Christie ja Sayers (tämä teos ilmestyi alunperin 1929, ja tämän jälkeen oli muutaman vuoden tauko ennen seuraavaa). Vaikka arvoitusdekkareita nämä periaatteessa ovatkin, on suhtautuminen lajityyppiin aika vapaata, Christien tiukkoja ja taloudellisia rakenteita ei harrasteta, Sayers on parempi vertailukohta polveilevuudessaan ja kirjojen vetämisessä enemmän lukuromaanien suuntaan, ja toisaalta teoksissaan Tey kuitenkin keskittyy runsaaseen kuvaukseen poliisityön etenemisestä, ja hahmona Grant on värittömämpi ja inhimillisempi kuin lordi Peter Wimsey (mutta kukapa ei olisi), eli tässä ollaan jo poliisidekkarien puolella nerokkaiden yksityisetsivien sijaan.

Tässä ja seuraavaksi ilmestyneessä A Shilling for Candles -kirjassa alussa löytyy selkeä murhatapaus, myöhemmissä kirjoissa Tey alkaa suosia suurempaa epämääräisyyttä, kysymystä onko mitään oikeasti tapahtunutkaan: henkilö katoaa mutta onko hän kuollut tai liittyykö tapaukseen rikos, henkilö on kuollut mutta onko kyseessä onnettomuus vai murha, menikö historiallinen legenda ihan niin kuin väitetään, yhteisön yllä leijuu uhka mutta purkautuuko se mitenkään...
Tähän liittyy usein aiheena myös ihmisten halukkuus uskoa epämääräisiä juoruja ja epäilyjä jotka vahvistavat omia ennakkoluuloja, ja vaikka faktoja kaivettaisiinkin esiin niin niistä ei välitetä, tätä kritisoidaan useammassakin kirjassa.

Näihin myöhempiin teoksiin verrattuna The Man in the Queue on suhteellisen perinteinen dekkari, vaikka siinäkin aloitetaan sumuisasti kun uhrin henkilöllisyydestä ei ole tietoa jolloin motiivikin pysyy hankalana selvittää, ja murhasta ei ole oikein havaintoja vaikka se niin julkisella paikalla tehtiinkin. Ja sitten kun juttu etenee ja etenee hyvinkin tehokkaasti, ja epäilty on saatu kiinni ja vaikuttava kasa todisteitakin puhuu vastaan, niin silti Grantille jää epämääräinen olo että nyt on jotain pielessä, tämä ei mennyt näin.
Ja Tey ei Grantia omatoimisesti epämääräisyydestä vapauta, todellinen ratkaisu tulee aika lailla puskista toisen henkilön toimesta, ja samantyylistä ratkaisua Tey käyttää myöhemminkin. Grant henkilönä tekee virheitä ja jättää asioita huomiotta, ja tässäkin todellinen ratkaisu nostaa esiin yksityiskohtia jotka joku Hercule Poirot olisi tietysti hoksannut.

Tavallaan tästä tulee kirjalle varsin omalaatuinen painotus, suuri osa kirjasta onkin siis kuvausta tutkimuslinjasta joka johtaakin väärään lopputulokseen, ja muissakin kirjoissa on aikamoista vinoutta (suosikki-Teyni on suomentamaton Miss Pym Disposes, jossa kuolemantapaus-joka-saattaa-olla-murha-tai-ehkä-ei sijoittuu kirjan jälkimmäiselle puoliskolle, tätä ennen keskitytään täysin kuvaamaan yhteisöä ja näiden keskeisiä jännitteitä). Jotkut eivät tästä tyylistä pidä, minä taas pidän.

Josephine Tey - A Shilling for Candles

Tämä on nyt seitsemäs lukemani Josephine Teyn kahdeksasta dekkarista, ja tämä alkaa aika epätavallisesti: satunnainen ohikulkija löytää naisen ruumiin, ja kyseessä on mitä ilmeisimmin murha. Muissa kirjoissa on ollut huomattavasti enemmän epävarmuutta mitä oikeastaan on tapahtunut vai onko mitään, joten tällainen perinteisempi ote oli hieman yllättävä...

Nainen on menestyvä näyttelijätär Christine Clay, joka lomailee incognito erään tuttavansa huvilassa seuranaan mies johon tutustui aivan sattumalta noin viikkoa aiemmin. Ja kyseinen mies onkin sitten pääepäilty...Juttua selvittää Teyn vakiohahmo, Scotland Yardin tarkastaja Alan Grant, yhä hieman väritön henkilö verrattuna muuhun henkilökaartiin, ja pari muuta hahmoa saakin oman näkökulmahetkensä (huomasin muuten että Alan Grantilla on sama syntymäpäivä kuin minulla).

Aika perinteisenä dekkarina tämä etenee vaikka onkin tyylillisesti myös aika lukuromaanimainen ja hajanainen verrattuna vaikkapa Christien tiukkoihin paketteihin, osa juonenkäänteistä ei oikeasti johtanut mihinkään ja toisaalta varsinainen ratkaisu tuli kuitenkin vähän puskista...Mielenkiintoinen tvisti oli laittaa Grant tekemään pari kohtalaista kömmähdystä ja toisaalta kuvata parin muun henkilön hyvinkin nokkelaa päättelyä joiden avulla selvittelevät omia juonenkäänteitä, löytävät ratkaisevia todisteita tms., Grantin tavallisuutta korostetaan verrattuna vaikka Poirotiin tai lordi Peteriin.

Aikakauden brittidekkareille tyypillistä kasuaalia rasismia toki löytyy, samoin hieman Teyn perinteistä journalismikritiikkiä. Viihdyttävä teos muttei kyllä kirjailijan terävintä kärkeä.
Alfred Hitchcock on muuten filmannut tämän nimellä Nuori ja viaton, lähinnä napaten alkuasetelman ja kirjan kolme henkilöä ja dumpaten kaiken muun tehdäkseen omassa tuotannossaan perinteisen "syytöntä miestä epäillään rikoksesta"-filmin.

Josephine Tey - The Singing Sands

Tätä kirjaa en ostanut uutena

Teyn varsin rajallista dekkarituotantoa olen kiinnostuneena lukenut läpi (tämä on kuudes lukemani, hyllyssä odottaa vielä A Shilling for Candles ja jostain pitäisi etsiä käsiin The Man in the Queue). Tämä on julkaistu viimeisenä, kirjoittajan kuoleman jälkeen, ja on toki mainio lisä pieneen nippuun vaikka tavallaan onkin heikoin lukemani.

Alan Grant, muutamassa muussakin kirjassa seikkaillut Scotland Yardin etsivä, on matkalla lomailemaan Skotlantiin, kun samasta yöjunasta löytyy nuoren miehen ruumis. Tapaus näyttää selvältä onnettomuudelta, mies on viskipäissään kaatunut ja lyönyt päänsä tappavasti, mutta jotkin yksityiskohdat jäävät häiritsemään Grantia ja hän lähtee kesken lomailunsa ottamaan niistä selvää.
Tey on aiemminkin kolkutellut arvoitusdekkarien äärirajoilla, ja vaikka tavallaan tämä on selkeämpi lajityypin edustaja kuin moni muu, tässäkin fokus on vähän muualla ja lukija voi vapaasti arpoa onko mitään epäilyttävää oikeasti tapahtunut, vaikka periaatteessa tässä "dekkaria" luetaankin. Teyn harrastamaa demagogi-kritiikkiä myös löytyy, tällä kertaa kohdistuen skottinationalisteihin.
Henkilöhahmot ovat taas mainioita ja kirjallinen tyyli mitä viihdyttävin, joten tätä oli mukava lukea vaikka juoni olikin loppujenlopuksi vähän löperö.

Josephine Tey - To Love and Be Wise

Tämä on nyt neljäs Josephine Teyn kirja jonka olen lukenut tämän vuoden aikana (ja yhteensä viides), ja voitaneen jo puhua fanituksesta.
Tey ei mitenkään valtavan tuottelias kirjailija ollut, dekkareita ilmestyi yhteensä vain kahdeksan, ja vaikka ne klassiseen brittikauteen (kirjat ilmestyivät 20-luvun lopulta 50-luvun alkuun) sijoittuvat, ne ovat jo lähteneet hyvän matkaa poispäin mistään lukitun huoneen mysteereistä ja sen sellaisista (vaikka kyllähän nuo muutkin dekkaristit kuten Sayers päätyi siirtämään kirjoissaan dekkarijuonia yhä enemmän sivuun ja keskittyi muihin asioihin)


Kaikissa kirjoissa ei edes tapahdu murhaa, esim. Franchise Affairissa tutkitaan mahdollista kidnappaustapausta ja tässä To Love and Be Wisessa henkilön katoamista, se oliko henkilö kuollut saati sitten murhattu oli epävarmaa kun ruumista ei löydy...ja Teyn ehkä kuuluisimmassa teoksessa Ajan tytär sairaalassa lepäävä etsivä Alan Grant alkaa selvitellä historiallisen todistusaineiston perusteella tappoiko kuningas Richard III kaksi veljenpoikaansa vuonna 1483 vai ei...

Yleensä Tey suosii enemmän lukuromaanimaisuutta, tarinat keskittyvät henkilöihin ja näiden tekemisiin, kerrontatyyli on usein kepeä ja huumorin sävyttämä mutta kirjoissa osataan myös luoda jännitystä, ulkoisesti suht rauhalliset tapahtumat saadaan muuttumaan uhkaaviksi ja lukija odottamaan miten jännitys purkautuu. Henkilöt ovat värikkäitä, tosin perinteen vastaisesti itse etsivä Alan Grant (samoin kuin päähenkilöt niissä kirjoissa joissa Grant ei esiinny) on miellyttävä mutta persoonaton hahmo, Holmes-Poirot-Wimsey-tasoisia eksentrikkoja ei tarinan keskiöön ole nostettu. Muissa hahmoissa toki riittää voimakkaita ja erikoisia persoonia.

Tämä lukuromaanimaisuus auttoikin tässä To Love and Be Wisessa, koska tällä kertaa dekkarijuoni ei oikein toiminut. Alkuasetelma on toki toimiva, amerikkalainen valokuvaaja saapuu pieneen englantilaiskylään jossa asuu paljon kirjailijoita ja muuta taideväkeä ja onnistuu siellä aiheuttamaan suurta hämmennystä, kunnes katoaa eräänä yönä. Miehen epäillään hukkuneen mutta ruumista ei löydy, ja jos onkin hukkunut niin onko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai murha? Valitettavasti vain tarinan ratkaisu ei oikein minua tyydyttänyt, mutta kirja oli silti viihdyttävä lukukokemus niillä muilla ansioilla, hyvillä henkilöillä ja mainiolla kerronnalla. Niistä viidestä lukemastani Teystä tämä on ehkä heikoin mutta silti parempi kuin moni muu kirja.

Teyn suosikkiteema, eli huhujen, juorulehdistön ja propagandan ja sen miten asiat oikeasti tapahtuvat välinen ristiriita ja kuinka ihmiset ovat halukkaampia uskomaan edellistä kuin ottamaan selvää jälkimmäisestä, vilahtaa myös ohimennen, sekä pääepäillyn kohtelussa että tapahtumasarjan taustalla olevissa motiiveissa. Paljon keskeisemmin aihetta käsitellään vaikka tuossa Ajan tyttäressä tai Franchise Affairissa, joka toi elävästi mieleen Heinrich Böllin myöhemmän kirjan Katarina Blumin menetetty maine.

Vaikken sinne mitenkään kauheasti lisää merkintöjä Iso-Britanniaan tarvitse, menee tämä kirja silti Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.