Josephine Tey - The Man in the Queue

 

Olen lukenut näitä Teyn dekkareita hyvin sekalaisessa järjestyksessä, viimeiseksi kahdeksasta kirjastaan on minulla jäänyt tämä esikoisensa (kolmesta muusta olen blogannut aiemmin).

Kun suositun teatteriesityksen ovet avataan ja väki alkaa rientää sisään, huomataan että jonon tungeksinnassa on murhattu mies, veitsellä selkään pistämällä. Kuka mies on, ja mitä on tapahtunut, siinäpä setvittävää Scotland Yardin tarkastajalle Alan Grantille, jossa taitavaan työskentelyyn liittyy ajoittainen taipumus intuitiivisiin loikkiin.

Mielessäni vertailin tätä teosta ja Teyn muutakin tuotantoa muihin aikakauden brittidekkareihin, keskeisimpänä vaikkapa Christie ja Sayers (tämä teos ilmestyi alunperin 1929, ja tämän jälkeen oli muutaman vuoden tauko ennen seuraavaa). Vaikka arvoitusdekkareita nämä periaatteessa ovatkin, on suhtautuminen lajityyppiin aika vapaata, Christien tiukkoja ja taloudellisia rakenteita ei harrasteta, Sayers on parempi vertailukohta polveilevuudessaan ja kirjojen vetämisessä enemmän lukuromaanien suuntaan, ja toisaalta teoksissaan Tey kuitenkin keskittyy runsaaseen kuvaukseen poliisityön etenemisestä, ja hahmona Grant on värittömämpi ja inhimillisempi kuin lordi Peter Wimsey (mutta kukapa ei olisi), eli tässä ollaan jo poliisidekkarien puolella nerokkaiden yksityisetsivien sijaan.

Tässä ja seuraavaksi ilmestyneessä A Shilling for Candles -kirjassa alussa löytyy selkeä murhatapaus, myöhemmissä kirjoissa Tey alkaa suosia suurempaa epämääräisyyttä, kysymystä onko mitään oikeasti tapahtunutkaan: henkilö katoaa mutta onko hän kuollut tai liittyykö tapaukseen rikos, henkilö on kuollut mutta onko kyseessä onnettomuus vai murha, menikö historiallinen legenda ihan niin kuin väitetään, yhteisön yllä leijuu uhka mutta purkautuuko se mitenkään...
Tähän liittyy usein aiheena myös ihmisten halukkuus uskoa epämääräisiä juoruja ja epäilyjä jotka vahvistavat omia ennakkoluuloja, ja vaikka faktoja kaivettaisiinkin esiin niin niistä ei välitetä, tätä kritisoidaan useammassakin kirjassa.

Näihin myöhempiin teoksiin verrattuna The Man in the Queue on suhteellisen perinteinen dekkari, vaikka siinäkin aloitetaan sumuisasti kun uhrin henkilöllisyydestä ei ole tietoa jolloin motiivikin pysyy hankalana selvittää, ja murhasta ei ole oikein havaintoja vaikka se niin julkisella paikalla tehtiinkin. Ja sitten kun juttu etenee ja etenee hyvinkin tehokkaasti, ja epäilty on saatu kiinni ja vaikuttava kasa todisteitakin puhuu vastaan, niin silti Grantille jää epämääräinen olo että nyt on jotain pielessä, tämä ei mennyt näin.
Ja Tey ei Grantia omatoimisesti epämääräisyydestä vapauta, todellinen ratkaisu tulee aika lailla puskista toisen henkilön toimesta, ja samantyylistä ratkaisua Tey käyttää myöhemminkin. Grant henkilönä tekee virheitä ja jättää asioita huomiotta, ja tässäkin todellinen ratkaisu nostaa esiin yksityiskohtia jotka joku Hercule Poirot olisi tietysti hoksannut.

Tavallaan tästä tulee kirjalle varsin omalaatuinen painotus, suuri osa kirjasta onkin siis kuvausta tutkimuslinjasta joka johtaakin väärään lopputulokseen, ja muissakin kirjoissa on aikamoista vinoutta (suosikki-Teyni on suomentamaton Miss Pym Disposes, jossa kuolemantapaus-joka-saattaa-olla-murha-tai-ehkä-ei sijoittuu kirjan jälkimmäiselle puoliskolle, tätä ennen keskitytään täysin kuvaamaan yhteisöä ja näiden keskeisiä jännitteitä). Jotkut eivät tästä tyylistä pidä, minä taas pidän.