Geoff Ryman - The Child Garden

 
Bees admired cancer, as we would admire flowers; for their life, for their beauty.  For them, it burned like a white light. They could feel its escape from order as a break for freedom by individual cells.
They followed Milena, entranced.
"It sings," they would sigh.
"Milena! You are a Garden!" they would call to her. "Full of flowers!"

Pidin aiemmin lukemastani Geoff Rymanin The Unconquered Countries -kirjasta sen verran että muutakin tuotantoaan piti lukea, nyt tämä varhainen scifiromaaninsa The Child Garden. Se kertoo tulevaisuuden Lontoosta, joka on kehittynyt hieman Uljaan uuden maailman tyyliseksi utopiaksi jossa bioteknologia on kehittynyt pitkin harppauksin (suuri osa ihmisistä yhteyttää, opetus tehdään viruksilla yms), sosialistinen vallankumous on poistanut köyhyyden ja maailmaa hallitsee Consensus-joukkomieli johon kaikki ihmiset on luettu ja joka näin kollektiivisesti tekee päätökset (luennan yhteydessä ihmisistä myös poistetaan kaikenlaisia non-konformistisia piirteitä).

Tai siis jostain syystä ainakaan Milenaa ei ole luettu (eikä näin ollen hänen Bad Grammariaan korjattu...tuo ei liity kielioppiin). Milena on näyttelijä, ei ehkä kovin hyvä, suurelta osin immuuni monille viruksille (eli hänen täytyy oppia asioita muilla tavoin) ja on muutenkin aika outo ja ulkopuolinen. Ja kerran hän kohtaa Rolfan, geenimanipuloidun naarasjääkarhuihmisen ja se on rakkautta ensi silmäyksellä. Rolfa rakastaa musiikkia ja oopperaa ja kun Milena saa selville tämän säveltäneen koko Danten Jumalaisen näytelmän oopperaksi, haluaa hän saada sen myös esitetyksi...

Ryman heittelee lukijaa monenlaisilla ideoilla, monia ei ihan liikoja selitellä (vaikka omalla tavallaan uskottavia ovatkin) eli tarvitaan virran mukana menemistä, ei pidä liikaa takertua outouksiin ja yksityiskohtiin. Ja kirjan tarina polveilee moneen suuntaan, lopulta kattaen useita vuosia Milenan elämästä (Rolfa on tärkeä henkilö mutta lopulta mukana aika pienessä osassa kirjaa), kirja viittailee Jumalaiseen näytelmään muutenkin kuin esitettävänä teoksena ja myös syöpä (tai yleensäkin huonojen ja hyvien asioiden läheinen liittyminen toisiinsa ja keskinäinen riippuvuus) on keskeinen symboli.
Mutta tuntui kyllä myös että osa kirjasta meni ohi ja osa ei ehkä toiminut niin kuin oli tarkoitus. Tarpeeksi hyvää on mukana että kirjaa luki mielellään eteenpäin mutta "se jokin" oli myös vähän hukassa, terävöittäminen olisi ollut eduksi. Kirja antoi kuvan että sen kirjoittaja on epäilemättä ansiokas, taitava ja hyvä mutta kirja ei ihan saavuta lupauksiaan.
Mutta Rymania pitää varmaan kuitenkin lukea lisää.

And suddenly Rolfa turned and attacked a rose. She snatched the stem despite the thorns and twisted it, breaking it off. Maybe it was the clumsiness, maybe it was the anger, but Milena was shocked without quite knowing why.
Rolfa turned, and holding the rose perfectly upright, gave it to Milena. She said something slurred and embarrassed. It took a moment for Milena to realise that she had said, "A rose for a rose."
She shouldn't have been able to do that, thought Milena. That is a public rose. If Rolfa had been anyone else, the viruses would have stopped her taking it. Rolfa is immune as well.

Geoff Ryman - Unconquered Countries

"It was a political kiss, wet and cold."

Taannoin kaipailin kirjoja jotka rohkenevat käsitellä seksiä, uskontoa ja politiikkaa, ja pian hyllystä osuikin luettavaksi mitä sopivin teos, neljän pitkän novellin kokoelma jossa puidaan aika paljon politiikkaa ja jonkin verran myös seksiä ja uskontoa (kirja ei ole kotimainen, yllätys yllätys).

Geoff Rymanin nimi on ollut etäisesti tuttu, olen jonkin innostuneen arvion tainnut lukea ja jotain romaaniaan vilkuilla, ja tämä on tarttunut impulssiostona mukaan jostain divarista ja sitten ollut hyllyssä aika tovin kun ei kuitenkaan tule luettua scifiä kovinkaan paljoa...ja tämän ensimmäisen novellin, The Fall of Angelsin, alku muistuttaa miksi: kirjan alussa on reipasta infodumppausta keksitystä hiukkasfysiikasta. Ryman ei ilmeisesti tavallisesti kirjoita juuri lainkaan kovaa avaruusscifiä ja tästä meidän lienee syytä olla kiitollisia.
Mutta meno paranee kun mukaan tulee yhteiskunnallisia viittauksia ja eräästä tähdestä löytyy merkillinen elävä olento...lisäpisteitä nuoresta tiedemiehestä joka on tehnyt varsin spekulatiivisen opinnäytteen hyvin teoreettisesta aiheesta ja kun kivenheiton päässä paljastuukin todisteita spekulaatioiden tueksi, tiedemies onkin "ei jaksa kiinnostaa, mä oon vaan töissä täällä", tällaista näkee harvoin...

Toinen novelli, Fan, palaa maan päälle nykyajan Englantiin, ja käytetyt scifielementit ovat sellaisia että nykyteknologiassa jotain tällaista voisi varmaan toteuttaakin (ja ehkä on jo toteutettukin? Just sayin'...). Novellissa nuori nainen Billie yrittää kovasti tavoittaa suuresti ihailemaansa erakkomaista poplaulajaa Eamon Strafea mutta, no...pääpaino tarinassa on kuitenkin faniuden ja fanin ja idolin suhteen käsittelyssä mutta vähän sitten myös populaarikulttuurin kyllästämässä yhteiskunnassamme.

Kolmas, O Happy Day, olikin sitten suosikkini kirjassa, pisteliäs satiiri siitä kun feministinen vallankumous on alkanut toteuttaa lopullista ratkaisua ongelmaan "miehet". Tarina keskittyy rautatieasemalle tehtyyn tuhoamisleiriin jossain ja homomiesten joukkoon joka hoitaa kyseistä leiriä (koska on tärkeää osoittaa että vallankumouksessa on tilaa myös hyville homomiehille ja vaihtoehto on olla junien sisällä...). Satiiria levitetään aika leveästi mutta ei jäädä millekään "feminatsit, hehheh"-tasolle, ja jo ne keskustelut rasismista, objektifikaatiosta ja poliittisesta korrektiudesta (joita siis yhä vain käydään tuhoamisleirillä) ovat huikeita.

The Unconquered Country taas on hieman sadun tyyliin kerrottu tarina Kansasta ja Maasta jota ovat pitkään repineet sodat vaihtelevilla rintamilla, ja Third Childista, nuoresta naisesta kaiken tämän keskellä. Tapahtumapaikkaa ei mainita suoraan mutta yhteydet Kamputseaan ja Pol Potin valtaannousuun ovat ilmeiset. Mukaan on kyllä heitetty myös bioinsinöörisiä tuotteita, tavaroita ja aseita joita kasvatetaan orgaanisesti joko sammioissa tai kohduissa yms, mutta nämä elementit tuntuivat loppujen lopuksi vähän turhilta. Mieleen tuli että onko ne laitettu mukaan vain että saataisiin kuvattua tällä sadunomaisella tyylillä etäännytettynä historiallista tragediaa (ja miksei muka voisi sitä tehdä ilmankin?).

Varsin vaihtelevista miljöistä ja eri kirjoitusajankohdista huolimatta neljässä novellissa on jotain yhteistä. Kaikki paitsi Fan kuvaavat totalitaristista yhteiskuntaa (jolloin on pakko kysyä josko Fan oikeasti eroaa näistä muista vai onko sen hallinta vain näkymättömämpää ja hienovaraisempaa) ja henkilöistä jotka ehkä itselleen kuvittelevat olevansa arvokkaita yksilöitä mutteivät ole sitä ympäröivälle yhteiskunnalle. Ja kaikkiin on kuitenkin saatu laitettua loppu jota sopivasta näkökulmasta katsottuna voi ehkä jotenkin pitää etäisesti onnellisena, toivottomissa dystopioissa rypemisiä nämä eivät kaikesta huolimatta ole (Ryman mainitsee jälkisanoissa kohdanneensa näissä teksteissä vanhoja nolostuttavia ystäviä kuten "Teenage Megadeath, envisaging the slaughter of millions and imagining that this is an effective protest". Tätä on kuitenkin käytetty varsin säästeliäästi...). Jonkinlaiset vapaudet olivat mahdollisia vaikkeivät ne olisikaan lainkaan sellaisia kuin mitä tavoiteltiin...

Hyvä kirja, tykkäsin vaikka ensimmäiset parikymmentä sivua hirvittikin.