"It was a political kiss, wet and cold."
Taannoin kaipailin kirjoja jotka rohkenevat käsitellä seksiä, uskontoa ja politiikkaa, ja pian hyllystä osuikin luettavaksi mitä sopivin teos, neljän pitkän novellin kokoelma jossa puidaan aika paljon politiikkaa ja jonkin verran myös seksiä ja uskontoa (kirja ei ole kotimainen, yllätys yllätys).
Geoff Rymanin nimi on ollut etäisesti tuttu, olen jonkin innostuneen arvion tainnut lukea ja jotain romaaniaan vilkuilla, ja tämä on tarttunut impulssiostona mukaan jostain divarista ja sitten ollut hyllyssä aika tovin kun ei kuitenkaan tule luettua scifiä kovinkaan paljoa...ja tämän ensimmäisen novellin, The Fall of Angelsin, alku muistuttaa miksi: kirjan alussa on reipasta infodumppausta keksitystä hiukkasfysiikasta. Ryman ei ilmeisesti tavallisesti kirjoita juuri lainkaan kovaa avaruusscifiä ja tästä meidän lienee syytä olla kiitollisia.
Mutta meno paranee kun mukaan tulee yhteiskunnallisia viittauksia ja eräästä tähdestä löytyy merkillinen elävä olento...lisäpisteitä nuoresta tiedemiehestä joka on tehnyt varsin spekulatiivisen opinnäytteen hyvin teoreettisesta aiheesta ja kun kivenheiton päässä paljastuukin todisteita spekulaatioiden tueksi, tiedemies onkin "ei jaksa kiinnostaa, mä oon vaan töissä täällä", tällaista näkee harvoin...
Toinen novelli, Fan, palaa maan päälle nykyajan Englantiin, ja käytetyt scifielementit ovat sellaisia että nykyteknologiassa jotain tällaista voisi varmaan toteuttaakin (ja ehkä on jo toteutettukin? Just sayin'...). Novellissa nuori nainen Billie yrittää kovasti tavoittaa suuresti ihailemaansa erakkomaista poplaulajaa Eamon Strafea mutta, no...pääpaino tarinassa on kuitenkin faniuden ja fanin ja idolin suhteen käsittelyssä mutta vähän sitten myös populaarikulttuurin kyllästämässä yhteiskunnassamme.
Kolmas, O Happy Day, olikin sitten suosikkini kirjassa, pisteliäs satiiri siitä kun feministinen vallankumous on alkanut toteuttaa lopullista ratkaisua ongelmaan "miehet". Tarina keskittyy rautatieasemalle tehtyyn tuhoamisleiriin jossain ja homomiesten joukkoon joka hoitaa kyseistä leiriä (koska on tärkeää osoittaa että vallankumouksessa on tilaa myös hyville homomiehille ja vaihtoehto on olla junien sisällä...). Satiiria levitetään aika leveästi mutta ei jäädä millekään "feminatsit, hehheh"-tasolle, ja jo ne keskustelut rasismista, objektifikaatiosta ja poliittisesta korrektiudesta (joita siis yhä vain käydään tuhoamisleirillä) ovat huikeita.
The Unconquered Country taas on hieman sadun tyyliin kerrottu tarina Kansasta ja Maasta jota ovat pitkään repineet sodat vaihtelevilla rintamilla, ja Third Childista, nuoresta naisesta kaiken tämän keskellä. Tapahtumapaikkaa ei mainita suoraan mutta yhteydet Kamputseaan ja Pol Potin valtaannousuun ovat ilmeiset. Mukaan on kyllä heitetty myös bioinsinöörisiä tuotteita, tavaroita ja aseita joita kasvatetaan orgaanisesti joko sammioissa tai kohduissa yms, mutta nämä elementit tuntuivat loppujen lopuksi vähän turhilta. Mieleen tuli että onko ne laitettu mukaan vain että saataisiin kuvattua tällä sadunomaisella tyylillä etäännytettynä historiallista tragediaa (ja miksei muka voisi sitä tehdä ilmankin?).
Varsin vaihtelevista miljöistä ja eri kirjoitusajankohdista huolimatta neljässä novellissa on jotain yhteistä. Kaikki paitsi Fan kuvaavat totalitaristista yhteiskuntaa (jolloin on pakko kysyä josko Fan oikeasti eroaa näistä muista vai onko sen hallinta vain näkymättömämpää ja hienovaraisempaa) ja henkilöistä jotka ehkä itselleen kuvittelevat olevansa arvokkaita yksilöitä mutteivät ole sitä ympäröivälle yhteiskunnalle. Ja kaikkiin on kuitenkin saatu laitettua loppu jota sopivasta näkökulmasta katsottuna voi ehkä jotenkin pitää etäisesti onnellisena, toivottomissa dystopioissa rypemisiä nämä eivät kaikesta huolimatta ole (Ryman mainitsee jälkisanoissa kohdanneensa näissä teksteissä vanhoja nolostuttavia ystäviä kuten "Teenage Megadeath, envisaging the slaughter of millions and imagining that this is an effective protest". Tätä on kuitenkin käytetty varsin säästeliäästi...). Jonkinlaiset vapaudet olivat mahdollisia vaikkeivät ne olisikaan lainkaan sellaisia kuin mitä tavoiteltiin...
Hyvä kirja, tykkäsin vaikka ensimmäiset parikymmentä sivua hirvittikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti