20.6.14

Lukumaratonin kooste

Maraton on lopussa, ja kuten edellä mainitsin niin tämä sarjakuvamuotoinen tuntui ehkä vähän raskaammalta kuin aiemmat, mahdollisesti syynä oli että luin useita teoksia yhden tai muutaman paksun sijaan, ja jossain vaiheissa oli jo hetkittäinen plääh-olo kun piti siihen seuraavaan sarjaan tarttua. Olisi ollut ehkä parempi keskittyä useiden niteiden verran yhteen tai kahteen jatkuvajuoniseen sarjaan, kuten nyt luetuista vaikka Thorgaliin tai Y the Last Maniin ja siihen satunnaisia välipaloja.
No, hyvä tämä oli näinkin. 

Sivumääriä en laskenut lukiessa ja jälkeenpäinkin se on vähän hankalaa kun osa kirjoista ei sivunumeroita käytä...katson netistä mitä löytyy, mutta lopputulos on siis vähän summittainen.Mutta noista nyt laskin yhteissummaksi 3125 sivua, mikä toki on täysin vertailukelvoton aiempiin maratoneihin tai muiden tuloksiin.

Eli mitä tuli luettua:







Terhi Ekebom: Kummituslapsi, 248 s.
Tunnelmallinen kertomus naisesta joka muuttaa synkän ja rauhattoman metsän ääreen ja mitä sieltä metsästä sitten löytyykään...
Ekebom piirtää suuria ruutuja, kukin sivun kokoinen, teksti on varsin vähäistä mutta kerronta selkeää ja tarina on tosiaan viehättävän tunnelmallinen ja sadunomainen (kyllä, Tove Jansson tuli joissain kohdissa mieleen). 

Osamu Tezuka: Black Jack 10, 313 s.
Tezuka on mangan klassikkotekijä ja yhtä suosituimmista sarjoistaan olen siis lukenut jo kymmenen osan verran, jokaisessa näissä paksuissa niteissä on tusina lyhyttä tarinaa ja varsinaista jatkumoa ei ole, vaikka joitain sivuhahmoja pilkahtelee useammassa tarinassa sarjan varrella...
Nimihenkilö Black Jack on huipputasoinen kirurgi joka työskentelee palkkasoturityylisesti, ilman lisenssiä ja usein aika epämääräisissä olosuhteissa ja usein usein vaatien kovia palkkioita töistään. Ja käsiteltävät tapaukset ovat usein hyvin omituisia, osa ehkä lääketieteellisesti uskottavia ja osa ei, ja tapausten ympärillä on sitten kaikenlaista muuta draamaa...ja Black Jack on kiinnostava antisankari, joka on usein varsin häikäilemätön mutta jolla on myös oma kunniantuntonsa.

Vaughan-Guerra: Y the Last Man
4: Safeword, 142 s.
5: Ring of Truth, 189 s.
Vuonna 2002 maailman kaikki miespuoliset nisäkkäät kuolivat lähes kertaheitolla, kaikki paitsi Yorick Brown ja lemmikkiapinansa Ampersand. Mitä tapahtui, miksi, ja miksi Yorick säästyi? Ja mitä tästä kaikesta seuraa?
Yhteiskuntajärjestys toki muotoutuu uusiksi, toisaalta maailman ainoan miehen hallussapito on toki myös esim. Yhdysvaltain poliittinen intressi, eikä vain Yhdysvaltain...ja toisaalta liikkeellä on myös ryhmittymiä joiden mielestä yksi tuholta säästynyt mies on yksi tuholta säästynyt mies liikaa.
Pari ekaa osaa veti pitkälle kiinnostavalla perusidealla, mutta näissä seuraavissa osissa hahmot saavat myös lisää syvyyttä, ja siinä missä ekojen osien ryhmittymät olivat aika yksiäänisiä joukkoja, näihin on saatu näissä seuraavissa osissa myös parempaa vaihtelevuutta. Ainakin tähän asti homma toimii hyvin.

Goscinny & Uderzo: Umpah-Pah, 188 s.
Umpah-Pah-albumit luin silloin joskus 80-luvulla kun ne viimeksi suomeksi julkaistiin mutta eihän niitä ole kauhean paljon missään sittemmin näkynyt. Niinpä integraali näistä oli oikein tervetullut.
Eräänlainen proto-Asterixhan tämä on vaikka tekeminen ajoittui osittain päällekkäin ensimmäisten Asterix-tarinoiden kanssa. Hieman samoja teemoja historiallisista kulttuurien yhteentörmäyksistä ja iso kasa gageja päätyi sitten aika suoraan Galliaan. Ihan hyvä mutta kyllähän tekijät saavuttivat huippunsa vasta myöhemmin...

Fred: Le naufragé de A, 48 s.
Tätä Philemon-sarjaa on yritetty Suomeen lanseerata pariinkin otteeseen, 70-luvulla ensin kolmen neljän albumin voimin (jotka kaikki nykyään keräilyharvinaisuuksia) ja 90-luvulla pari albumia, mutta ei tärppää. Sääli, koska näiden unenomainen kummallisuus vetoaa kyllä minuun, ja niinpä on hyllyyn pitänyt hankkia ensimmäisten viiden albumin integraali ranskaksi, josta nyt luin toisen albumin (tämä on kieleltään aika helppoa).
Philemon huomaa kaivossa pullopostia mieheltä joka on haaksirikkoutunut, ja pudotessaan kaivoon päätyy itsekin A:lle, siis sinne ensimmäiselle mikä näkyy kartassa keskellä merta: A-T-L-A-N-...tolkutonta mutta viihdyttävää.


Moyoco Anno: Sakuran, 300 s.
Satunnaispoiminta kirjastosta, yksittäisnide historiallista mangaa Yoshiwaran huvikortteleista ja Kiyoha-prostituoidun elämästä. Aihepiiri on tosiaan aikaisemmin tuttu mm. Ihara Saikakun kirjoista, joistain elokuvista yms ja toki myös kiinnostava, ja kyllähän tämäkin kiinnosti, vaikka ajoittain olikin aika vaikea pysyä kärryillä kuka sivuhenkilö oli kuka...

Rosinski-Van Hamme: Thorgal
The Invisible Fortress, 48 s.
The Brand of the Exiles, 48 s.
Ogotai's Crown, 48 s.
Giants, 48 s.
The Cage, 48 s.
Tätä sarjaa olen lukenut sekaisin suomeksi ja englanniksi, iso osa sarjasta on julkaistu aikoinaan Mustanaamio-lehdessä kakkossarjana mutta noita on minulla on vain joitain lehtiä, niin olen lukemisia täydentänyt englanninkielisillä käännöksillä kirjastosta.
Kyseessä on jatkuvajuoninen seikkailusarja jossa suurin osa albumeista muodostaa omia pieniä kokonaisuuksia (itse esim. aloin lukea keskeltä sarjaa enkä ole vielä kahta ensimmäistä osaa edes lukenut, eli mukaanhyppy keskeltäkin sarjaa onnistuu ainakin jotenkuten) ja jossa sekoitetaan varsin suvereenisti historiallista viikinkiaikaa, pulp-fantasiaa ja pikkuisen scifiäkin hyvin kiehtovaksi sopaksi, ja genrevaihdokset voivat olla hyvinkin rajuja mutta kuitenkin uskottavia ja kokonaisuus pysyy hämmästyttävän hyvin kasassa: esim. noista luetuista ensimmäinen on puhdasta fantsua jossa seikkaillaan jumalten ulottuvuuksissa, toinen varsin jalat maassa -historiallista realismia ja kolmannessa aikamatkustellaan huipputeknologian avulla, vaikka osat ovat suoraa jatkoa toisilleen.

Milligan-Ewins-McCarthy: Bad Company, 256 s.
Milliganin varhainen scifisarja ilmestyi aikoinaan 2000AD-lehdessä, parina eri tarinajatkumona. Ensimmäinen on ihan puhtaasti Pimeyden sydäntä, Danny Franks on sotimassa Ararat-planeetalla Krool-alieneita vastaan ja päätyy varsin epämääräiseen Bad Company -yksikköön jonka jäsenet eivät myöskään ole mitenkään inhimillisyyden huippuja, ja sisällöstä suuri osa on aika suoraviivaista scifisotaväkivaltaa. Jälkimmäisessä osassa Bad Company kootaan uuteen operaatioon henkiinjääneistä (vinkki, heitä ei ole monta) ja muutamista uusista hahmoista, ja tässä on vähän enemmän scifi-ideoita.
Omassa 2000AD-kategoriassaan ihan kiinnostava sarjis joka toimisi paremmin alkuperäisessä jatkosarjaformaatissaan, nyt koko paketin lukeminen kerralla oli kyllä aika väsyttävä kokemus. Ja Milligan teki myöhemmin parempia juttuja.

Jesse Reklaw: The Night of Your Life, 255 s.
Idea on sama kuin Pekka Mannisen Uniaika-sarjakuvassa, ihmiset kertovat unistaan ja Reklaw tekee niistä sarjakuvia, neljän ruudun strippejä. Ja ovathan nämä hauskoja, unilogiikka on omanlaistaan ja omituisuudet käsitellään kuitenkin asiallisen neutraaliin sävyyn. Aike tekstipainotteisiahan nämä jutut ovat mutta kuvitus visualisoi hyvin näitä kummalisuuksia pysyen kuitenkin asiallisena sekin.

Jeff Smith: Luupäät
Vanhan miehen luola, 144 s.
Aavepiirit, 144 s.
Aarteenmetsästäjät, 140 s.
Sarvikruunu, 232 s.
Luupäät-sarja on saanut paljon kehuja joihin itse en ihan varauksettomasti yhtynyt ensilukemalla enkä myöskään tällä toisella lukemalla. Yhdeksänosainen sarja sekoittaa huumoria ja eeppistä fantasiaa, mutta sekoitus on vähän epätasainen: pari kolme ensimmäistä osaa ovat melkein puhdasta kohellushuumoria jossa viittaukset mihinkäään laajempaan juoneen ovat vain epämääräisiä viittauksia, ja sitten kirjassa pamahtaakin päälle eeppinen fantasia -vaihde ja komedia onkin yllättäen aika harvassa ja kovin irrallista, eikä kumpikaan puoli nyt niin huippua ollut...luettava muttei ihan ylistyksen arvoinen.

Rucka-McNeil: Queen & Country, Operation Storm Front, 168 s.
Greg Ruckan Queen & Country -sarjaa olen nyt lukenut viidenteen osaan saakka, joka osalla on ollut eri piirtäjä (ja taso on vaihdellut), tämänkertainen on Finder-sarjastaan tuttu Carla Speed McNeil.
Lajityyppinä on brittiläinen poliittinen vakoilutrilleri, vahvan realistisin painotuksin, eli paljon on puhuvia päitä toimistoissa ja vähän (mutta tarpeeksi) toimintakohtauksia, ja uhkatkin ovat erityylisiä kuin James Bondissa: tällä kertaa Georgian Tbilisissä on kidnapattu venäläinen liikemies ja britit osallistuvat homman selvittämiseen omista syistään...myös henkilöt, päähenkilö Tara Chase etunenässä, ovat varsin todentuntuisia ja varsinaisia sankritarinoita ei kannata ihan liikaa odottaa. 

Guy Delisle: Aline et les autres, 72 s.
Periaatteessa ranskankielinen mutta käytännössä sanaton paria ääniefektiä lukuunottamatta, albumissa on 26 omalaatuista naiskohtaloa Alinesta Zoeen. Joka sivulla tiukka grid, 15 samankokoista ruutua ja sisältö vetää paikka paikoin aika surrealistiseksi.

Kapten Stofil #16 ja #30 osittain, yht. 46 sivua
Kapten Stofil-lehtiä on Tukholmassa käynneistä päätynyt muutama kappale omaankin hyllyyn, niiden varsin omalaatuinen huumori on vedonnut minuun...eli runsaasti popkulttuuri-tietoista supersankariparodiaa ja paljon muutakin. Luin noista kahdesta lehdestä Joakim Lindegrenin Kapten Stofil-seikkailut joista erityisesti ensimmäinen, Stofil i Strömsund viehätti erityisesti Tintti Tiibetissä -versioinnillaan (mutta oliko Hergéllä jättimäinen lumiveistos Tage Erlanderista? No ei ollut), sekä David Nesslen Den maskerade proggaren -sarjat (ensimmäisessä on epäkuollut Simon Spies ja parinvaihtomatka-avaruusasemansa, jälkimmäisessä De fantastiska fyras gäng matkustaa ajassa taaksepäin ja syrjäyttää Kustaa Vaasan valtaistuimelta...)
On näissä lehdissä sitten kaikenlaista muutakin, mm. Joakim Piristä...

12 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Minä luin vuoden toisen sarjakuva-albumin. Kamala Luonto puree minuun. Luen sen Metro-lehdestä aina kun näen sen.
Vuoden alussa luin Reetta Niemensivun Saniainen kukkii juhannuksena. Se on itse asiassa erinomainen. Se olisi sopinut juhannukseen. Siinä on mahtavasti mukana kansatiede, juhannuksen uskomukset, tositarinan tausta jne.

hdcanis kirjoitti...

Kamala luonto on kyllä tuttu, ja Saniainen kukkii juhannuksena myös: voi suositella myös Niemensivun aiempaa Lempi ja rakkaus -albumia ja myös tuota nyt lukemaani Kummituslasta.

Salka kirjoitti...

Noista olivat tuttuja ainoastaan Umpah-pah joita hyllystä taitaa vieläkin löytyä parin albumin verran sekä Philemon josta en koskaan oikein tykännyt. Luupäät olen nähnyt jossain mutta se ei ole napannut piirrosjälkensä perusteella. Tuo Bad Company vaikutti mielenkiintoiselta, ehkä tarttuu mukaan jollain kirjastokäynnilläni. Minunkin vaatimattomaan maratonluku-urakkaani kuului sarjakuva-albumi, George R.R. Martinin ensimmäisestä Game of Thrones-kirjasta tehty sarjisversio. Tykkäsin!

Tintti kirjoitti...

Kummituslapsi menee lukulistalle, samoin kuin nuo kommenteissa mainitut Niemensivun sarjikset. Y The Last Maninkin idea vaikuttaa mielenkiintoiselta, kuten Philemon-sarjankin. Pitäisikin taas ottaa oikein asiaksi tutkia kirjaston sarjishylly seuraavalla käyntikerralla.

hdcanis kirjoitti...

Philemon epäilemättä jakaa mielipiteitä, se on omalaatuinen sarja...

En tiedä löytyykö Bad Companya kirjastoista, tuo nide oli omasta hyllystä. Mutta toivottavasti löytyy, ja vähän samanhenkisiä Nemesis the Warlockia ja ABC Warriorsia olen ainakin bongaillut.

Pitäisi harkita tuota Game of Thronesia, olen tv-sarjaa nähnyt jokusen jakson keskeltä mutten ole siihen tai kirjasarjaan sen tarkemmin rohjennut tarttua, mutta ehkä sarjakuva...

Booksy kirjoitti...

Kiva että tykkäsin Kummituslapsesta... se oli minustakin jotenkin sympaattinen. Tuo Guy de Lislen sarjakuva kuulosta erikoiselta. Mutta jos satun törmäämään niin ilman muuta luen, sen verran tykkään hänen piirrostyylistään.

hdcanis kirjoitti...

Se on aika erityylinen kuin muut lukemani Delislet, Lewis Trondheim tuli ennemmin mieleen...mutta jos tulee vastaan niin lue toki, ja julkaisukielellä ei tosiaan ole merkitystä :)
Ja huomasin että näköjään löytyy myös Albert et les autres, eli ilmeisesti samantyylistä juttua mutta miehillä.

Salka kirjoitti...

Täytyypä pistää korvan taakse nuo mainitut, kiitos vinkeistä!

Juu, kannattaa ehdottomasti tutustua Tulen ja Jään lauluun, Martinin maailma on sellainen paikka josta ei löydä enää pois! :)

Nanna kirjoitti...

Voin uskoa, että yli 3000 sivun tahkominen yhden maratonin aikana on raskasta, vaikka kyse onkin sarjakuvista.

En yleensä lue sarjakuvia, mutta ainakin tuota Kumituslasta voisin kokeilla.

hdcanis kirjoitti...

Luen sarjakuvia suht nopeasti, ja niissäkin on toki eroja, joitain lukee nopeasti ja parisataa sivua voi mennä hujauksessa, joitain sitten aika lailla hitaammin...

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Kiva idea lukea sarjakuvamaraton :) Minä luen hävettävän vähän sarjakuvia, joten en todennäköisesti vastaavaa maratonia onnistuisi vetämään. Yhden lukumaratonin perusteella aion kuitenkin ottaa myös seuraavalle lukumaratonille mukaan sarjakuvia, ne toimivat mukavana välipalana romaanien lomassa :)

hdcanis kirjoitti...

Jooh, täysi sarjismaraton vaatinee jonkinlaista harrastuneisuutta alalle, mutta rytmittämässä muuta lukemista sopivat aina.