Lukukielien laajentaminen ranskan suuntaan edistyy: aiemmin olen lukenut jo sarjakuvia ja lasten kuvakirjoja, mutta nyt on selätetty myös kuvaton kirja. Agatha Christien Mirror Crack'd eli Tuijottava katse oli toki jo ennestään tuttu, tämä oli aikoinaan ensimmäinen lukemani Christie ja olen sen myös tässä välissä lukenut suomeksi tai englanniksi, en nyt muista kummaksi.
Eli juonen kulku oli siis tuttua, ja ei tämä kieleltään niin vaikeaa ole: alkukielellä Christie toki viljelee joitain aika eksoottisia idiomeja mutta ilmeisesti käännökset tapaavat olla aika helposti lähestyttäviä...ja niinpä tässäkin toki oli sanoja joita en tunne mutta ne joko pystyi ymmärtämään lauseyhteydestä tai olivat enemmän tyylinä, eivät tarinan seuraamisen kannalta olennaisia. Ja sanavarasto toki sai joitain lisiä, "Le chantage est un jeu dangereux" (=kiristys on vaarallinen peli).
Henri Thiesin käännöksestä en tietenkään voi laadullisesti kauheasti sanoa kun en minä niin hyvin osaa kieltä arvioida: henkilöiden luonteita tuli toki esille näiden puhetavasta eli kai se toimi. Vähän jäin kuitenkin ihmettelemään kun muistelin tämän kirjan alkupuolella olleen erään pienen mutta viehättävän kohtauksen kihlaparista joka katselee mahdollista uutta asuntoa, joka ei varsinaisesti liity tarinaan mitenkään, mutta tässä sitä ei ollut: oliko kohtaus toisessa kirjassa vai onko se jätetty pois?
Jännä oli myös että miss Marple oli ranskaksi miss Marple ja Mrs Bantry Mrs Bantry: ilmeisesti nuo tittelit ovat ranskalaisille tarpeeksi tuttuja ja mademoiselleja ja madameja käytetään vähän eri tavalla...(jotenkin on kyllä vaikea kuvitella mademoiselle Marplea).
Seuraavaksi voisi varmaan kokeilla jotain ihan alkujaankin ranskalaista, Simenonia tai Pagnolia vaikka (Marcel Pagnol ainakin on suht selkeän kielen maineessa).
Niin, kirjasta. Tämä alkaa olla Christien uran loppusuoraa, kirjoitettu 1962, vaikka tämän jälkeenkin vielä tuli muutama Marple-kirja. Ikä painaa Marplea, tässä hän on varmaan fyysisesti heikoimmillaan, ja sairastelun heikentämänä tarvitsee talouden/sairaanhoitajan asumaan luonaan, ja tämän roolin täyttäjä miss Knight on kyllä kuvattu varsin ärsyttävänä tapauksena kaikesta hyväntahtoisuudestaan huolimatta. Mutta neiti Marple on siis aika lailla sivussa toiminnasta, lähes Nero Wolfe -maisesti pysyy omassa kodissaan paitsi aivan kirjan alussa ja lopussa.
Muutenkin maailma muuttuu, St Mary Meadiin on tullut runsaasti uudisrakennusta ja rouva Bantryn vanhan viktoriaanisen talon (jonka kirjastosta löytyi aikoinaan ruumis Ruumis kirjastossa -kirjassa) on ostanut Marina Gregg, hivenen ikääntyvä mutta yhä valovoimainen filmitähti. Sitten Marina Greggin järjestämässä juhlassa muuan kylän asukas, rouva Heather Badcock juo myrkytetyn cocktailin ja kuolee, ja pian käy ilmi että myrkytetty juoma olikin Marinan...
Hivenen hitaasta alusta ja neiti Marplen suhteellisesta näkymättömyydestä huolimatta varsin mainio Christie kuitenkin, muutamalla mukavalla tvistillä. Mutta niistä puhumiseen tarvitaan
VAROITUS SPOILEREISTA!
ÄLÄ LUE PITEMMÄLLE JOS ET HALUA TIETÄÄ RATKAISUA!
Tietenkin kun luin tämän ensi kerran minulla ei ollut mitään aavistusta mitä oli tapahtunut tai kuka oli syyllinen, mutta mitenköhän olisi käynyt jos minulla olisi ollut jo käsitystä joistain Christien suosimista kikoista, tässä nimittäin käytetään muutamaa tuttua juonikuviota. Toisaalta mukana oli myös joitain mainioita harhaanjohtamisia tai Christien tuotannolle epätyypillisiä elementtejä.
Tunnettu kikka on kuitenkin henkilöön X kohdistuva murhayritys, jossa kuoleekin vahingossa henkilö Y: tämä on X:n lavastus jossa Y:n tappaminen on koko ajan ollut päämääränä. Tilannetta alleviivaa toinen suosittu Christie-kikka, joku henkilö joka kuulostaa sen hetkisessa tilanteessa puhuvan täysin puutaheinää mutta joka olikin lopulta oikeassa: tässä tapauksessa toinen filmitähti Lola Brewster joka piti mahdottomana että kukaan olisi aikonut myrkyttää Marinaa ja mikä sitten onkin motiivina, Heather Badcock oli alunperinkin murhan kohteena eikä pelkkä vahinkouhri. Mukana on tietysti myös Gladys joka on nähnyt jotain mutta ei tajua mitä on nähnyt, niinkuin Gladyksilla on tapana. Ja muutama absurdia lähentelevä yhteensattuma, joista yksi tosin pohjautuu tositapahtumiin.
Idea kirjaan perustuu nimittäin todelliseen filmitähteen: Gene Tierney oli 40-luvun tähtiä joka tuli tunnetuksi mm. Laura-elokuvan nimihenkilönä, ihastuttava mutta henkisesti ei kovin vahva tai tasapainoinen...ja jolle siis oli käynyt samoin Marina Greggille, oli raskaana ollessaan sairastunut vihurirokkoon ja tuloksena syntynyt lapsi oli vakavasti kehitysvammainen. Ja vuosien kuluttua kohtaa fanin joka kertoo kuinka oli aikoinaan ollut ihan pakko tulla tapaamaan ihailemaansa tähteä vaikka sairasti silloin vihurirokkoa...no, Tierney ei kyseistä fania myrkyttänyt mutta onhan tuo herkullisen kauhea tilanne, ja vaikka onkin todellisuutta niin vakavaan draamaan ehkä liian epäuskottava...
Tämä oli sitten hämäysaspekti: kostomurha on Christiellä hyvin harvinainen joskaan ei täysin ennenkuulumaton, yleensä murhat tehdään jonkin hyödyn tavoittelussa tai peitellessä edellisten tekojen jälkiä, mutta Marinan ja Heatherin välillä ei oikeasti ollut juuri mitään linkkiä, lukuunottamatta pientä ohimenevää tapaamista vuosia sitten toisessa maassa, ja lopulta murha suoritettiin hyvin nopeasti hyvin vähäisellä suunnittelulla.
Terveisiä vaan kaikille kirjamessuilijoille, satunnaisilla kohtaamisilla suosikkikirjailijoittenne kanssa voi olla yllättäviä seuraamuksia...
