10.4.13

Agatha Christie - One, Two, Buckle My Shoe



Agatha Christietä on tullut vuosien varrella luettua paljon, ja tämänkin olen lukenut joskus 20 vuotta sitten mutten muistanut siitä oikein mitään muuta kuin makaaberin kohtauksen josta tuo kansikuvakin on, siksipä voi lukea tämän uudestaan.

Christie on taas napannut nimen lastenlorusta (ja tässäkin tapauksessa suomentaja on päätynyt keksimään oman nimen, kirja on suomennettu nimellä Mabellen kahdet kasvot), tosin tämänkertainen laskentaloru on tarinassa aika päälleliimattu eikä kirja olisi olennaisesti muuttunut vaikka se olisi heivattu menemään. Alkusysäyksenä se on varmaan kuitenkin toiminut kenkien nostamisessa tärkeään asemaan...

Tämä on aika keskitason Poirot-juttu, muutamia hienoja hämäyksiä ja kaksoishämäyksiä (ja taas kerran juonen kannalta tärkeitä juttuja marssitetaan esiin jo kirjan alkusivuilla ja taas kerran moni niistä menee ohi kun huomio kiinnittyy muualle), sekalainen joukko Christien vakiokikkoja, jotkin tosin mainiosti muuteltuina, ja hieman moraalista pohdintaakin on heitetty mukaan. Toisaalta en ole erityisen innostunut näistä Christien käsityksistä kulissien takaisista politiikoista, eräs juonielementti on häiritsevän epäuskottava ja henkilötkin jäävät aika pintaraapaisuiksi (vaikka Christie väläytteleekin siellä täällä karikatyristin taitoaan).

Keskitasoa, faneille tästä on iloa mutta jos elämänsä aikana lukee kymmenen Christietä niin tämän ei tarvitse kuulua niihin.

8 kommenttia:

Tuija / Pikkurilli kirjoitti...

Kysymykseni ei liity kirjaan, vaan ihan uteliaisuudesta kysyn nimimerkistäsi. Mitä se tarkoittaa? Onko latinaa? Sivistyssanakirjaa olen selaillut eikä selvinnyt. Jotain arvuuttelin, mutten kehtaa laittaa sitä tähän.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Minä olen jonkunlainen CHristie-fani ja tykkään hurjasti lukea muutenkin tuollaista vähän vanhempaa brittidekkaria. Tuota vaan en ole tainnut lukea... pitänee korjata asia.

Minulle noissa vanhoissa dekkareissa on ehkä juonenkäänteitä tärkeämpää se ihanan verkkainen rytmi ja elämäntyylin kuvaus. Ne ovat hurjista murhista huolimatta myös jotenkin niin ihanan viattomia :-)

mm kirjoitti...

Christie oli englanninkielistä koulua käyneelle nuorisollemme sopivan yksinkertainen kieleltään ja mieleltään sekä riittävän selkeä juoneltaan. Siitä oli hyvä ponnistaa kohti muita murhia ja sitä mukaa parempaakin kirjallisuutta.

Olen samaa mieltä noista Christien kirjoista, joissa poliittisia motiiveja on haluttu ympätä mukaan. Jotkut ovat suorastaan hörhöjä siinä genressään.

Minulle sopivat Marplet. Vaikka hänet on elokuvissa kuvattu monella tavalla, minulle hän on aina kirjoittajansa näköinen sellaisena kuin hänet näin Lontoon vahakabinetissa.

hdcanis kirjoitti...

Minna, minäkin olen näihin vanhempiin brittidekkareihin viehättynyt.
Tämä on jäänyt vähän monien muiden varjoon, suomenkielisiä painoksia löytyy Helmetistä kaksi, jälkimmäinen vuodelta 1983.

mm, Christietä aloin itsekin lukea nuorena (suomeksi tosin), ja tuossa taannoin Kirjasfäärin Taika mainitsi nämä hyviksi kirjoiksi vieraiden kielten opetteluun...
Joskin nyt kun luen näitä englanniksi niin kyllähän Christie tiputtelee sinne tänne fraaseja jotka eivät niin tuttuja ole ja joidenkin merkitys jää hyvinkin hämäräksi...mutta yleensä kuitenkaan ne eivät haittaa tarinan seuraamista.
Poliittisista kuvioista, tässä kirjassa on itse asiassa joitain varsin kiinnostavia pointteja siihen liittyen mutta niistä puhuminen paljastaisi liikaa...
Ja Marpleihin hienokseltaan kallistun minäkin vaikka kyllä nämä muutkin maistuvat.

Tuija, nykyinen nimimerkki on vääntynyt parille mutkille vanhemmista muualla käytetyistä nimimerkeistä, ei se juuri muuta tarkoita muuten kuin että tuo "canis" on tosiaan koira latinaksi. hd tarkoittaa sitten hyönteisdokumenttia, herr doktoria tai jotain ihan muuta :)

Jokke kirjoitti...

Tätä en ole lukenut. Christien julkaisutahti oli melkoinen, joten notkahduksia on uralla. Toisaalta myös aika on joillekin armeliaampi kuin toisille. Nuorempana pidin enemmän Poirot'sta nykyisin olen Marplen kannalla, joskin dekkari ratkaisee ei salapoliisi :)

hdcanis kirjoitti...

Julkaisutahti on tosiaan nopea, mutta heikommat jutut taitavat ajoittua pääosin alku- ja loppupuolelle uraa, näissä 30-40-luvun jutuissa taso pysyy varsin mainiona.

Olen melkein kaikki dekkariromaaninsa lukenut, kirjalistaa selatessa mitään muistikuvia eivät herätä Destination Unknown ja Passenger to Frankfurt (jotka tosin vaikuttavat olevan niitä agenttitrillereitä joista en niin kauhean innostunut ole), mutta sitten on vielä novelleja ja näytelmiä yms. Ja joitain kirjoja jotka olen lukenut tämän tapaan parikymmentä vuotta sitten ja josta muistan vain jotain pieniä hajanaisia seikkoja...

Tuija / Pikkurilli kirjoitti...

Hdcanis, kiva kun valaisit nimimerkkisi taustoja. Arvelin tosiaan, että "canis" on koira. Luulin, että "hd" olisi Haades, mutta kai se olisi liian kornia olla "Haadeksen koira"? Ei tullut mieleenkään, että "hd" olisi "hyönteisdokumentti" tai "herr doktor". Mietin myös vaihtoehtoa "sata koiraa", mikä muistaakseni oli sivistyssanakirjassa.

Vieläkin jankkaan blogin nimestä eli onko "hyönteisdokumentissa" ideana, että runot ovat ikään kuin "hyönteisiä", joita tarkastelet kauempaa suurennuslasilla? Olen huomannut, että asenteesi "runohyönteisiä" kohtaan on muuttunut myönteisemmäksi, koska aikaisemmin taisit väittää, että runot ovat huonoa proosaa, mutta nyt olet alkanut kyseenalaistaa, että onko sittenkään (tarkoitan profiilitekstiäsi).

hdcanis kirjoitti...

Hyönteisdokumentti-sanaa olin käyttänyt joskus ennen blogia kuvaamaan teoksia joissa jokin pieni ja mitätön paisutellaan paljon suuremmaksi, kuten vaikka sitä että runoilija näkee muovipussin leijailevan tuulessa, päättää ikuistaa sen runoon ja olettaa minun olevan kiinnostunut.
Ja itseironisesti vähän myös toisinpäin, tavis lukee runoja, miksi siitä pitäisi numeroa tehdä.

Hyönteiset on kyllä jänniä elukoita, ei siinä mitään.

Ja olen kyllä tosiaan tullut jonkin verran myötämielisemmäksi runoutta kohtaan eli on siitä tullut myös tulosta että on päättäväisesti pyrkinyt laajentamaan mukavuusaluettaan. En tosin väitä vieläkään olevani mitenkään erityisen objektiivinen tai tajuavani joidenkin hyvinkin arvostettujen runoilijoiden teoksia, mutta tarpeeksi hyviäkin juttuja on tullut vastaan että vähän voi höllentää vanhoja ennakkoluuloja.