Kanoko Okamoto - A Riot of Goldfish

Japani-osastolla jatketaan, nyt kirjailijalla jolta en ole aiemmin mitään lukenut. Ja ilmeisesti Kanoko Okamoto lasketaan prosaistina vähän kakkossarjalaiseksi, kun kirjoitti proosaa vain muutaman vuoden ennen kuolemaansa 49-vuotiaana eikä ehtinyt lunastaa niitä odotuksia joihin olemassaoleva tuotantonsa viittasi.

Tässä reilun sadan sivun pituisessa niteessä on kaksi pitkää novellia, joista kummankin päähenkilöllä on pakkomielteinen suhtautuminen ammattiinsa. Nimitarinan Mataichi haluaa jalostaa täydellisen kultakalan ja Food Demon -tarinan Besshiro taas on täysin omistautunut ruoanlaitolle. Pakkomielteiden takana on toki muitakin syitä, Mataichilla on rakkauden, halveksinnan ja vihan sävyttämä suhde Masako-neitoon ja Besshiro taas kaipaa arvostusta vanhan pääkaupungin tastemakereilta vaikka huomaa olevansa ihan kohtalainen herrasmiesten neljässä jalossa taidossa mutta mestari ruoanlaiton alemmassa taiteessa...

Japanilaisen kulttuurin ominaistaitoja kuvataan siis pieteetillä ja esteetikon näkemyksellä, samoin tuoden esiin modernismin ja tradition kysymys (joka 1900-luvun alkupuoliskolla liittyy vahvasti myös länsimaihin ja Japaniin), ja toisaalta sukupuolten ja sosiaaliluokkien keskinäiset suhteet ovat keskeisessä asemassa, ja nämä suhteet nähdään varsin kivuliaina...
Aiheista ja niiden käsittelystä tuli nopeasti mieleen Junichiro Tanizaki, jonka Okamoto tunsikin ja jolla on luultavasti ollut vaikutus Okamoton tuotantoon (ja/tai mahdollisesti toisinpäin). Mutta vähän keskinkertaisiksi nämä jäivät, kulttuurikuvauksina kiinnostavia mutta kaunokirjallisuutena eivät ole mestarien veroisia. Ehkä 60-vuotias Okamoto olisi kirjoittanut mestariteoksensa tai sitten ei, sitä emme saa tietää.