Näytetään tekstit, joissa on tunniste Evelio Rosero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Evelio Rosero. Näytä kaikki tekstit

21.2.14

Evelio Rosero - Good Offices


Tällainen löytyi Akateemisen alennusmyynnistä, tekijästä tai kirjasta en ollut ikinä kuullutkaan mutta toki kolumbialaisen pienoisromaanin voi kokeilla lukea...
Bogotálaisen seurakunnan ylläpitämää vähävaraisten ruokatarjoilua hoitaa kyttyräselkä Tancredo ja kolme vanhaa naista joita kutsutaan yhteisellä nimellä Liliat. Työ on kuluttavaa, usko, toivo ja rakkaus ovat alkaneet kuihtua ja inhimillisyys rapistua. Eräänä iltana kun seurakunnan varsinaisella kirkkoherralla on muuta menoa, messun tulee pitämään toinen pappi, jonka erikoinen karisma saa seurakunnan väessä aikaan murroksia ja salatut ajatukset ja tunteet purkautuvat...

Henkilöt olivat kiinnostavia mutta jossain vaiheessa tarina ja kieli karkaa vähän liiankin runollisen unenomaiseksi, ensimmäiset kaksi kolmasosaa vetivät hyvin mutta lopusta ei oikein saanut mitään otetta. Enemmän "tulipahan luettua"-osastoa kuin varsinaisesti ihastuttanut kirja.