Slavenka Draculić - The Taste of a Man

 

Kirjan alussa nuori puolalaisnainen Tereza tekee lähtösiivousta New Yorkin asunnossa: nainen on ollut kaupungissa tekemässä väikkäriä ja nyt apurahakausi on lopussa  ja on aika palata Puolaan.
Perinpohjaiseen siivoukseen on syytä ja samaan tapaan New Yorkissa apurahatutkijana ollut brasilialainen José ei tule palaamaan São Pauloon...

With each day José and I progressively inhabited each other. How else could we recognize our desires if not by listening to them from within? How else could we have known what we thought or how we saw the world if not by finding a way to be together, to belong to each another completely? I felt that if I gave up my own past, if I reduced my self-awareness to brief fleeting moments, I just might be able to do it.  

Slavenka Draculićin romaani on kertomus obsessiivisen voimakkaasta rakkaussuhteesta joka syttyy kahden ihmisen välille, suhteesta joka sulkee koko muun maailman pois, ja kun muu maailma nyt kuitenkin työntyy sisään ja yhteiselo ei voi saavuttaa täydellistä ja ikuista kahden ihmisen fuusioitumista yhdeksi lihaksi, niin jotain on tehtävä, ja niin Tereza inspiroituu Josén tutkimusaiheesta, kannibalismista ja mm. Andien lento-onnettomuudesta 1972, ja hyvin pian käy selväksi että Tereza on tässä selviytyjä ja José ei ole.


Kirjan alku oli aika raskassoutuinen, Terezan ja Josén suhde oli niin kaikennielevän obsessiivinen ja kuitenkin niin abstrakti, että siihen oli aika vaikea suhtautua mitenkään. Jonkin verran aletaan punoa symboleita rakkaudesta, seksistä, ruoasta yms ja kun kirja tosiaan alkaa loppupuolen tapahtumista jossa jo vihjataan miten käy vaikka yksityiskohtiin päästään vasta myöhemmin, niin näissä oli jotain ihan kiinnostavia kehityksiä mutta kokonaisuus ei silti vielä vakuuttanut, kirjan perustana oleva suhde oli liian absoluuttinen mutta abstrakti.
Mutta kun päästään konkretiaan ja Terezan ja Josén suhde palaa takaisin aikaan ja paikkaan, kirja käy vetävämmäksi. Olen varmaan aiemminkin maininnut että arvostan fyysisyyden kokemuksia kirjallisuudesta, ihan groteskiinkin asti, ja tässä kyllä sitä on, samalla kun Terezan toimissa pysyy sisäinen, ymmärrettävä logiikka. Mikään trilleri tämä ei kuitenkaan ole, vaan kuvaus niistä olosuhteista, ajatuksista ja tuntemuksista joiden johdosta yksi henkilö tappaa ja osin syö toisen.
Ja sellaisena lopulta varsin kiehtova (ei, en ole aikeissa aloittaa, mutta eikös kirjallisuuden pitäisi saada meidät ymmärtämään erilaisia ihmisiä?)

Tietysti on hyvä muistaa että vaikka Tereza puhuukin täydelliseen yhteyteen pyrkivästä suhteesta, niin näkökulma on lopulta vain hänen, Josésta kuulemme vain ulkopuolisesti suodatettuna, vaikka kuinka "tiesin hänen myös ajattelevan samoin", "ymmärsin vihjeestä hänen hyväksyvän" yms.  Samalla mieleen tuli, että samoin kuin Liian paksu perhoseksi -kirja, on tosi vaikea uskoa että tämä tarina käännetyillä sukupuolirooleilla tulisi ikinä julkaistuksi (ja jos tulisi, olisi mitenkään saatavilla).

Kirjan bongasin alunperin Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, mutta tämähän sopii myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen kun henkilöt ovat apurahatutkijoita ulkomailla (ja voin jo vinkata että kun olen sopivaa lukemista katsonut, niin nuo kaksi haastetta tulevat menemään päällekkäin jatkossakin).
Helmet-listasta otan tällä kohdan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (jätän auki kohdistuuko tietämättömyys kannibalismiin, tiiviisiin parisuhteisiin vai naisen ajatteluun, tämä on monipuolisesti opettavainen teos).

Danilo Kiš - Puutarha, tuhka

Luin reilu vuosi sitten Varhaisia suruja, joka kuvasi Andi Sam -nimisen pojan lapsuutta sodan aikana: kirja oli aika lailla arkisia tapahtumia joissa sota kummitteli taustalla, hyvin harvoin suoraan esille tullen mutta tuoden kaikkeen vähän surumielisen ja pelottavan sävyn...

Ja sen verran pidin että nappasin triptyykin toisen osan (joka on ilmeisesti kirjoitettu ensimmäisenä ja on teoksena itsenäinen, varsinaisesta yhtenäisestä trilogiasta ei siis voine puhua), joka myös ajallisesti sijoittuu pääosin edellistä kirjaa edeltävään aikaan ja keskeiseksi hahmoksi nousee Andin isä Eduard Sam (kirjan suomentaja on Kari Klemelä).
Eduard Sam on selvästi hyvin omituinen henkilö, anarkisti, juoppo, kirjailija, profeetta joka kirjoittaa kolmatta laitosta Linja-auto-, laiva- juna- ja lentoliikenteen aikatauluja, teosta joka paisuu ensyklopediseksi 800-sivuiseksi järkäleeksi jonka sisältämät ajatukset ovat myös poliittisesti hyvin epäilyttäviä...
Eduardin hahmolle sopivasti kielikin on barokkisen ryöpsähtelevää ja sinkoilevaa, tekstissä virtaa listoja ja tarkkoja kuvauksia mutta toisaalta kokonaisuus on hyvin fragmenttinen ja kaoottinen. Tässä välittyy myös Andin näkökulma, muistin, muistojen ja havaintokyvyn epämääräisyys jossa koettu sekoittuu kuultuun ja luettuun, niinpä Eduard sekoittuu osittain uniin, legendoihin, Raamatun kertomuksiin niin ennen kuin jälkeenkin kun juna on vienyt hänet pois perheensä luota (niin, tämä on myös holokaustiromaani jossa holokaustiin viitataan ehkä ohimennen jossain sivulauseessa mutta se on jatkuvasti läsnä).

Täytyy myöntää että tässä oli aika usein aikamoisia vaikeuksia pysyä mukana, tämä on usein unenomainen (tai sekava) kirja jonka kappaleista ei aina pysty sanomaan miten ne liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö...ja saattaa olla että jos en olisi lukenut tuota Varhaisia suruja aikaisemmin niin kirja olisi ehkä jäänyt kesken...mutta nyt se kuitenkin tuli luettua ja seuraavan kirjan, Tiimalasin, lukemista lienee aika harkita.

Ja hei, tummansininen raita Luetaan sateenkaari -haasteeseen.

Meša Selimović - Dervišši ja kuolema

Muutenkin on luettu kuin maratonilla. Serbialainen Meša Selimović ei ollut aiemmin tuttu nimi ja kirjansa Dervissi ja kuolema oli yksi obskuurimmista nimistä 1001 Books -listalla ja kun vaikutti jotenkin kiinnostavalta niin piti kokeilla (ja hei, Otavan sininen kirjasto johon tämän on suomentanut Aarne T.K. Laitinen).

Tapahtumapaikkana on pieni bosnialainen kaupunki 1700-luvulla, osa ottomaanien valtakuntaa. Kertojamme Ahmed Nurudin on dervissi ja luostarin sheikki joka yrittää saada veljeään vapautetuksi vankilasta ja samalla kaupungissa on kaikenlaista muutakin poliittista kuohuntaa...
Tämä tuntui vähän siltä kuin Hamlet kohtaisi Kafkan. Ahmed pyörittelee runsaasti omatunnon ja eksistenssin kysymyksiä, epäröi ja pohtii, ja kaupungin vallanpitäjien kanssa on turhauttavan vaikeaa saada mitään aikaan ja jokaisessa teossa ja tekemättä jättämisessä on piilotettua uhkaa, eli koko kirjaa leimaa aika klaustrofobinen tunnelma.
Ja myöhemmin kun Ahmed itse nousee valta-asemaan ei tilanne ole sen helpompi, maailman epämääräinen välinpitämättömyys vaihtuu vain maailman epämääräiseksi vihamielisyydeksi, ja lopulta kaikki on turhuutta.

- Luuletko sinä yhä että pystyt tekemään mitä haluat? Hassan kysyi minulta kerran.
- Teen sen minkä laki ja omatunto vaativat.
- Jokainen kuvittelee olevansa pahanilkisempi kuin edelliset koska uskoo että juuri hän on se joka ei ole typerä. Ja juuri siinä on typeryys. Me olemme siis kaikki typeriä.
(Hassan on tärkeä sivuhenkilö, eräänlainen Nuuskamuikkunen Ahmedin Muumipeikolle.)

Ei tämä tosiaan mitenkään kauhean helppo kirja ollut lukea, epämääräisen ahdistava tunnelma, poliittiset juonittelut ja Ahmedin tyyli sekoittaa napaantuijottelua ja ulkoisia tapahtumia vaivautumatta kuitenkaan liikaa selittelemään suunnitelmia ja vaikuttimia (jokusen kerran joutui ihmettelemään mistäköhän tuossakin oli kyse, kunnes se sitten avautui muutaman kymmenen sivun jälkeen) aiheuttivat että väsyneenä tätä ei pystynyt lukemaan, mutta koko ajan tässä oli kuitenkin jatkuvasti imua ja kiinnostavuutta vaikka saattoi olla että kohtalaisen paljon meni myös minulta ohi...

Danilo Kiš - Varhaisia suruja

Tämä tuli bongattua viime vuoden kirjamessuilta Mansardan tiskiltä, tekijä oli etäisesti nimenä tuttu mutta eipä näitä Balkanin ja Itä-Euroopan kirjoja ole paljoa tullut luettua...

Varhaisia suruja on yhtenäinen novellikokoelma tai fragmenttinen romaani (vrt. esim. Janssonin Kesäkirja), jossa seurataan Andreas "Andi" Samin lapsuutta sota-ajan Serbiassa. Sotilaita vaeltaa läpi kylän, ja isä sukulaisineen on kadonnut mutta toisaalta paljon on normaalia aikalaislapsuuttakin. Kuten kirjan nimestä voi päätellä tarinoiden läpi kulkee varsin surumielinen tunnelma katoavaisuudesta mutta kauniin lyyrisiä nämä fragmentit myös ovat.
Ja epäilemättä pohjautuvat osittain kirjailijan omaan lapsuuteen, sen verran yhdistäviä linkkejä Andin ja Danilon lapsuusajoissa näkyy olevan, ja Kišin perheen tarinaa on ilmeisesti käsitelty myös kahdessa muussa suomennoksessa.