Slavenka Draculić - The Taste of a Man

 

Kirjan alussa nuori puolalaisnainen Tereza tekee lähtösiivousta New Yorkin asunnossa: nainen on ollut kaupungissa tekemässä väikkäriä ja nyt apurahakausi on lopussa  ja on aika palata Puolaan.
Perinpohjaiseen siivoukseen on syytä ja samaan tapaan New Yorkissa apurahatutkijana ollut brasilialainen José ei tule palaamaan São Pauloon...

With each day José and I progressively inhabited each other. How else could we recognize our desires if not by listening to them from within? How else could we have known what we thought or how we saw the world if not by finding a way to be together, to belong to each another completely? I felt that if I gave up my own past, if I reduced my self-awareness to brief fleeting moments, I just might be able to do it.  

Slavenka Draculićin romaani on kertomus obsessiivisen voimakkaasta rakkaussuhteesta joka syttyy kahden ihmisen välille, suhteesta joka sulkee koko muun maailman pois, ja kun muu maailma nyt kuitenkin työntyy sisään ja yhteiselo ei voi saavuttaa täydellistä ja ikuista kahden ihmisen fuusioitumista yhdeksi lihaksi, niin jotain on tehtävä, ja niin Tereza inspiroituu Josén tutkimusaiheesta, kannibalismista ja mm. Andien lento-onnettomuudesta 1972, ja hyvin pian käy selväksi että Tereza on tässä selviytyjä ja José ei ole.


Kirjan alku oli aika raskassoutuinen, Terezan ja Josén suhde oli niin kaikennielevän obsessiivinen ja kuitenkin niin abstrakti, että siihen oli aika vaikea suhtautua mitenkään. Jonkin verran aletaan punoa symboleita rakkaudesta, seksistä, ruoasta yms ja kun kirja tosiaan alkaa loppupuolen tapahtumista jossa jo vihjataan miten käy vaikka yksityiskohtiin päästään vasta myöhemmin, niin näissä oli jotain ihan kiinnostavia kehityksiä mutta kokonaisuus ei silti vielä vakuuttanut, kirjan perustana oleva suhde oli liian absoluuttinen mutta abstrakti.
Mutta kun päästään konkretiaan ja Terezan ja Josén suhde palaa takaisin aikaan ja paikkaan, kirja käy vetävämmäksi. Olen varmaan aiemminkin maininnut että arvostan fyysisyyden kokemuksia kirjallisuudesta, ihan groteskiinkin asti, ja tässä kyllä sitä on, samalla kun Terezan toimissa pysyy sisäinen, ymmärrettävä logiikka. Mikään trilleri tämä ei kuitenkaan ole, vaan kuvaus niistä olosuhteista, ajatuksista ja tuntemuksista joiden johdosta yksi henkilö tappaa ja osin syö toisen.
Ja sellaisena lopulta varsin kiehtova (ei, en ole aikeissa aloittaa, mutta eikös kirjallisuuden pitäisi saada meidät ymmärtämään erilaisia ihmisiä?)

Tietysti on hyvä muistaa että vaikka Tereza puhuukin täydelliseen yhteyteen pyrkivästä suhteesta, niin näkökulma on lopulta vain hänen, Josésta kuulemme vain ulkopuolisesti suodatettuna, vaikka kuinka "tiesin hänen myös ajattelevan samoin", "ymmärsin vihjeestä hänen hyväksyvän" yms.  Samalla mieleen tuli, että samoin kuin Liian paksu perhoseksi -kirja, on tosi vaikea uskoa että tämä tarina käännetyillä sukupuolirooleilla tulisi ikinä julkaistuksi (ja jos tulisi, olisi mitenkään saatavilla).

Kirjan bongasin alunperin Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, mutta tämähän sopii myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen kun henkilöt ovat apurahatutkijoita ulkomailla (ja voin jo vinkata että kun olen sopivaa lukemista katsonut, niin nuo kaksi haastetta tulevat menemään päällekkäin jatkossakin).
Helmet-listasta otan tällä kohdan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (jätän auki kohdistuuko tietämättömyys kannibalismiin, tiiviisiin parisuhteisiin vai naisen ajatteluun, tämä on monipuolisesti opettavainen teos).